Voi kuinka monet kerrat oonkaan jo ehtinyt ajatella kotiinlähtöä. Silloin, kun pääsin teholta osastolle uskoin vahvasti, että parin viikon päästä oon jo kotona. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan takapakki iski päälle. No, sen jälkeen ajattelin, että jos syyskuun alussa olisin kotona. Enpä ole. Tällä hetkellä kaikki luottoni on ensi viikon kontrollikäynnissä. Toivon, että siellä tehdään jotain kotiuttamiseni edistämiseksi. Tällä hetkellä toivon, että lokakuussa pääsisin kotiin, mutta enpä tiedä... Parasta tietenkin olisi olla asettamatta mitään toiveita kotiinlähdön suhteen, mutta siihen en pysty.
Kamalintahan tässä on se, että kukaan ei pysty sanomaan, milloin pääsen kotiin. Makaanko täällä vielä jouluna? Tai ehkä vielä ensi vuonnakin?
On raskasta olla kolmen hengen huoneessa, jossa porukka vaihtuu tiuhaan. Joka kerta, kun joku lähtee kotiin, hiipii mieleen ajatus myös omasta kotiinpääsystä. Viime sunnuntaina huoneesta lähti kotiin potilas, joka oli täällä kanssani kaksi viikkoa. Hänen lähtönsä varsinkin oli todella raskas. Tämä on yksi syy, miksi haluaisin sen yksinhuoneen.
Sinä päivänä, kun lääkäri lausuu ne maagiset sanat kotiinpääsystä purskahdan varmasti itkuun. On tää ollut niin rankkaa. Sisko lupasi jo kesällä ennen koko siirtoa järjestää kotiinpääsy-yllätyksen. :) Ja iskä leipoo ehkä kakun. Ja kyllä mä ne ansaitsenkin. Oon täällä sairaalassa jo niin kauan ollut!
Nyt pitää kuitenkin vielä yrittää jaksaa täällä...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
toivottavasti sun ei tarvitse siellä nyt enää kovin kauan olla. Mulle itselleni oli oikeastaan helpompaa että ei tiennyt päivää milloin pääsee pois koska sitten kun se oli tiedossa alkoi aika matamaan. tai oikeastaan mä sain tietää sen päivän pari päivää aiemmin vasta, mua olis pidettyä kauemmin mut sain puhuttua lääkärit ympäri :D mut mulla kun oli tuo sektio siinä aiemmin niin se kun sain vihdoin tietää milloin sektio tehdään. Kunhan eivät lupaile turhaa poispääsyä koska pettymys siitä jos ei pääsekään on valtava.
VastaaPoista