Pelottava kutsukirje

"Kutsumme sinyt perinnöllisyysneuvontaa varten Tampereen yliopistolliseen sairaalaan tiistaina 20.10.2015 klo 9:00"

Noilla sanoilla alkaa kirje, jonka löysin äsken, kun kotiuduin töistä. Voin kertoa, että kyseistä kirjettä on kyllä odotettu. Maksalääkärihän teki musta lähetteen perinnöllisyyspolille jo melkein vuosi sitten ja siitä asti oon aina tasaisin väliajoin kutsukirjettä odotellut. Jossain vaiheessa jouduin käymään uudestaan verikokeissa, kun ensimmäiset verikokeet eivät olleet riittävät. No, luulisi ainakin, että tässä ajassa on selvitetty ihan kunnolla nämä perinnöllisyysasiat.

Mutta mutta, jos totta puhutaan, niin tuon kirjeen avaaminen toi väkisin kyyneleet silmiin. Syynä on tietenkin se, että pelottaa ihan hirveästi, mitä polilla mulle kerrotaan. Pahin pelko on se, että mulle todetaan, että olisi parempi jos en koskaan hanki lapsia, sillä niillä on erittäin suuri todennäköisyys saada sama tauti kuin itsellä. Semmoista tuskin haluaisin, sillä omassakin sairastamisessa on ihan tarpeeksi tekemistä, vaikka tällä hetkellä kaikki onkin todella hyvin.

Toki tässä on vanhempien kanssa koitettu myös itse päätellä ihan lukion biologian oppien avulla, mikä todennäköisyys olisi, että se oma lapsi olisi sairas. Vaikka itse biologian kirjoitinkin, niin olen kyllä todella huono noissa jutuissa, joten en oikein osaa itse päätellä, minkä prosentin todennäköisyys on, että se oma lapsi sairas on. Toki siihen vaikuttavat myös sen tulevan miehen geenit. Olisi todella todella huonoa tuuria, jos mies tietämättään sattuisi kantamaan samaa geeniä kuin itsellä.

Mä oon aina ollut todella lapsirakas, joten ajatus omasta lapsesta on kyllä yksi elämän ehdottomista unelmista. Toisaalta oon tässä koko nuoruusikäni jollain tasolla valmistautunut siihen, että en ehkä omia lapsia voi hankkia. Oon käynyt läpi ajatukset adoptiosta ja sijaisvanhemmaksi ryhtymisestä. Mulle on aina ollut jollain tasolla tosi vaikea katsella esim. kaupungilla raskaana olevia naisia, kun en tiedä, voinko itse kokea samaa. Siksi skippailen myös kaikki vauvaohjelmat telkkarista aika tehokkaasti.

Kuukausi tässä pitäisi vielä jaksaa odottaa, että tuomion kuulee. Pelottaa jo etukäteen, että tulen vastaanotolla itkemään, kuulin sitten mitä tahansa. Nyt kaikki peukut pystyyn, että tulokset ovat edes jollain tasolla positiivisia.