Katetriablaatio

 Omalle isälle tehtiin torstaina katetriablaatio helpottamaan flimmeristä johtuvaa ikävää tuntemusta. Siitä tuli mieleen, etten ole tainnut koskaan kertoa, että myös mulle on aikoinaan samainen toimenpide tehty, eri syystä tosin.

Kärsin tosiaan teini-iässä sydämen tiheälyöntisyyskohtauksista. Sydän siis hakkasi hirveää tahtia. Mitään muljahteluja tai muuta sellaista kohtauksiin ei liittynyt. Ihan kaikkea en ajasta enää muista, mutta yritän kertoa jotain. Kohtaukset tosiaan ilmeistyivät aika yllättäen, en kärsinyt niistä vielä ala-asteiässä. Yläasteen loppupuolella vaiva sitten alkoi. Muistan, että kohtaukset saattoivat olla todella pitkiä, joskus menin nukkumaan sydämen hakatessa ja heräsin aamulla samaan tunteeseen. Olen joskus mennyt kouluunkin kohtauksen ollessa päällä. Voitte vain  kuvitella kuinka inhottavalta kohtaukset tuntuivat, pahimmillaan olo kohtauksen aikana oli ihan hirveä. 

No, toki kohtauksia alettiin sitten jossain kohtaa tutkia. Jos oikein muistan, niin alkuun sain kokeiluun beetasalpaajalääkityksen, jota aina tarvittaessa käytin. Siitä ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä eikä tarvittaessa otettu lääke lopettanut kohtausta. Jossain kohtaa sain ohjeistukseksi mennä lääkäriin juuri silloin, kun kohtaus on päällä. Niinpä kerran kesälomaillessamme perheen kanssa Savonlinnassa ryntäsimme paikalliseen sairaalaan. Siinä muuten oli pieni selittely, minkä takia tulemme yhtäkkiä paikalle ja minkä takia on äärimmäisen tärkeätä, että pääsen EKG-laitteisiin kiinni heti. 

Kun beetasalpaajalääkityksestä ei ollut mitään hyötyä, tuli seuraavaksi vaihtoehdoksi katetriablaatio. Se tehtiin, kun olin 16-vuotias. Muistan edelleen, että ikäni puolesta olisin siinä vaiheessa kuulunut vielä lasten puolelle. Tampereella kyseistä toimenpidettä ei kuitenkaan ainakaan siihen aikaan tehty lapsille, vaan sitä varten olisi pitänyt mennä Helsinkiin. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että olin kokoluokaltani jo aikuisen mitoissa, joten poikkeuksellisesti siinä vaiheessa kävin aikuisesta. Hyvä niin.

Katetriablaatio tosiaan on toimenpide, jossa nivusen kautta katetrilla mennään suonia pitkin sydämeen. Toimenpide tehdään paikallispuudutuksessa, joten potilas on hereillä ja voi seurata tapahtumia näytön kautta. Itse toimenpiteestä en enää omalta kohdaltani ihan hirveästi muista. Eniten mieleen on jäänyt se, että peti, jolla makasin, oli hirvittävän kapea. Toimenpiteessä kohtaus saatiin päälle keinotekoisesti, jotta nähtiin, mitä sähköratoja sydämestä piti polttaa. Lisäksi toimenpide kesti todella kauan. Sen jälkeen makasin sitten seuraavan yön hiekkapussi nivusen päällä painona. En saanut liikkua mihinkään, vaan tarpeetkin piti tehdä alusastialle. 

Seuraavina päivinä olin äärettömän kipeä. Sairaslomaa en saanut, vaan palasin samantien kouluun. Muistan edelleen, kuinka jouduin pyytämään kaveria kävelemään hitaammin, sillä kipujen takia liikkuminen oli hankalaa. Siihen aikaan kotimme suihkutiloja remontoitiin ja kävimme perheen kanssa peseytymässä iskän työpaikalla. Muistan edelleen, kuinka rankoilta ne reissut tuntuivat itsestä. 

Lopulta ablaatiosta ei ollut hyötyä, vaan kohtaukset jatkuivat. Niinpä sama toimenpide toistettiin muistaakseni noin vuotta myöhemmin. Tällä kertaa kaikki meni paljon helpommin. Rauhoittavien lääkkeiden ansiosta nukuin suurimman osan toimepiteestä. Lisäksi olin paljon parempivointisempi ja sain luvan seuraavana yönä liikkua ja käydä vessassa. En osaa sanoa, miksi ensimmäinen ablaatio oli niin hankala ja miksi myös sen jälkiseuraukset olivat paljon hankalammat. 

Uudelleen tehty ablaatio onneksi toi lopulta toivotun avun. Kohtaukset jäivät pois kokonaan. Se oli muuten ihana tunne. 

Ei kiinnosta

Mua ei tällä hetkellä oikein jaksa kiinnostaa mikään. Oon aina ollu suuri joulufriikki, mutta nyt sekään ei kiinnosta. Ei kiinnosta kuunnella joululauluja ja laittaa joulua.

Eilinen päivä meni riidellessä, kun en jaksa kiinnostua enää oikein edes syömisestäkään. Tiedän kyllä, että pitää syödä ja tänään oonkin taas kahden päivän paaston jälkeen syöny kunnon ruokaakin. Eilen sain iskältä mukavat huudot, kun kuulemma pilasin hienon kolmen ruokalajin illallisen, jonka äiti oli vaivalla valmistanu.

En tiedä, mistä tää johtuu. Ehkä osasyynä on tää sydän, joka edelleen vaivaa. Välillä tuntuu, että on tosi vaikeata keskittyä mihinkään, kun koko ajan vain tiedostaa oman sydämensä. Ja koko ajan mua painaa huoli siitä, että tuunko todellakin koko loppuelämäni tuntemaan sydämeni sykkeen.

Huoh. Ois vaan tammikuu ja tää joulu ohi. Vaikka eipä ne asiat tammikuussa oo yhtään sen paremmin.

Osasto gas, TAYS 27.10.

Tänään oli taas kontrollikäynnin vuoro sairaalassa. Ambulanssi haki aamulla seittemän aikaan kotoa.

Sairaalassa otettiin ensimmäiseksi EKG ja sen jälkeen sitten verikokeet. EKG:n vuorokausirekisteröintilaite otettiin pois.

Lääkärinkierrolla kerroin sydänvavoista taas, mutta eipä niihin otettu mitään kantaa. Verikoearvot oli ok eikä lääkemuutoksia tullut. Seuraavan kerran verikokeet otetaan ensi viikolla ja lääkäri soittaa tuloksista torstaina. Ei siis tarvitse onneksi mennä taas sairaalaan.

Nää päiväkäynnit on kyllä aika tylsiä. Nytkin vain makoilin sängyssä, luin, nukuin ja tein ristikoita. Ja lääkärin käynnin jälkeen piti vielä odotella ambulanssia.

26.10. Sydänultra

Tänään oli taas sydänultran vuoro, kun Tampere haluaa tietenkin ottaa oman ultran.

Ultrassa ei edelleenkään näkynyt mitään poikkeavaa. Sydän lyö tasaisesti ja hyvin. Lääkäri kuitenkin määräsi mulle EKG:n pitkäaikaisrekisteröinnin eli nyt mulla on siis tässä vieressä laite, joka tallentaa koko ajan sydämen lyönnit. Huomenna palautan laitteen. Tuskinpa siitä löytyy syytä tähän mun ongelmaan...

Mulla on kerran ennenkin tällanen laite ollut, kun kärsin sydämen tiheälyöntikohtauksista. Ne jäi onneksi pois sen jälkeen, kun mulle tehtiin katetriablaatio. Ensimmäinen kerta ei auttanut, mutta toisen kerran jälkeen en enää ole niistä kärsinyt.

Mutta nyt ei oo kyse mistään tiheälyöntikohtauksista. Ärsyttää, kun lääkärit ei tunnu tajuavan tätä ongelmaa. Yritän niille monta kertaa sanoa, että sydämen lyöntitaajuus ei nyt oo se ongelma, vaan se, että tunnen ihan koko ajan sydämen lyönnit ja se on tosi ahdistavaa. :(

Kirurginen sairaala 20.-21.10.2010

Viimeisen kerran Kirurgisen sairaalan tiloissa. Jää kyllä ikävä kyseistä sairaalaa, sillä sen verran viihtyisä ja mukava se on ollut verrattuna normaaleihin sairaaloihin.

Kontrollikäynti oli siis nyt kyseessä. Ambulanssi tuli kotoa noutamaan neljän aikaan. Matka meni hyvin ja perillä oltiin kuuden jälkeen. Sain paikan isosta viiden hengen huoneesta.

Ilta meni vain oleillessa. Hoitaja mittasi verenpaineen ja kuumeen sekä otti ylös, mitä lääkkeitä syön. Iltapalan söin ja hengasin koneella.

Seuraavana aamuna otettiin verikokeet. Puoli yhdeksän aikaan tuli ambulanssi hakemaan ja matka suuntautui Meilahteen sydänultraan. Sydän on kunnossa ja mitään syytä tälle, että tunnen sydämen lyöntinini, ei lääkäri löytänyt. Se on harmi. Ultran yhteydessä tehtii testi, jossa kanyylista laitettiin menemään kuplia. Sitten ultralla katsottiin, kuinka suuri osa kuplista menee ohi keuhkojen. Ja suurin osahan niistä meni. Se kertoo siitä, että keuhkoissa todellakin on ohivirtaussuonia, josta tämä hengitysongelmakin johtuu.

Ultran jälkeen pääsin takaisin Kirralle. Siellä sitten pitkän päivän odottelin lääkäriä. Neljän jälkeen pääsin juttelemaan hänen kanssaan. Edelleen pitää vain odotella. Lääkemuutoksia tuli sen verran, että Sandimmunin määrää laskettiin hieman ja kortisoniannostakin sain pienentää. Se on ihan mukava juttu.

Lääkärinkäynnin jälkeen sain sitten luvan lähteä. Hoitaja tilasi ambulanssin, joka tuli puoli kuuden aikaan. Kotona olin kahdeksan jälkeen. Seuraava aika Helsinkiin on taas kuukauden päästä. Silloin tehdään aivojen magneettikuvaus ja luvassa on kuulemma lisää lääkemuutoksia.

Osasto gas, TAYS 18.10.10

Eilen oli siis käynti TAYS:ssa. Ambulanssi tuli aamulla klo 6.45 hakemaan kotoa. Matka meni ihan mukavasti. Ensimmäisen kerran siirron jälkeen istuin ambulanssissa enkä maannut paareilla.

Sairaalassa olin seittemän jälkeen. Sain paikan kolmen hengen huoneesta. Siinä otettiin heti verikokeet ja sen jälkeen sain sitten vain olla. Yritin nukkua, mutta sydämen lyönnit häirittivät taas oloa niin paljon, että ei siitä tullut mitään.

Aamupala tuli kahdeksan aikaan. Siinä samalla mainitsin hoitajalle, että olo ei ole kovin hyvä sydämentykytyksen takia. Niinpä hoitaja sitten tilasi EKG:n. Se tultiinkin sitten ottamaan nopeasti.

Lääkärinkierto oli kymmenen aikaan. Lääkäri katsoi ettei Vyöruusu ole enää levinnyt. Verikoearvot olivat ihan ok, maksa-arvot vähän nousussa taas. EKG:ssa ei näkynyt mitään. Ihan hyvä, mutta toisaalta todella turhauttavaa, kun tälle ongelmalle ei taas tunnu löytyvän syytä. Lääkäri myös kuunteli sydäntä ja ei sieltä mitään erikoista kuulunut.

Lääkärinkierron jälkeen sitten vain olin ja odottelin. Sydämentykytykset koveni taas ja paha mielikin siitä tuli, niin koko aamupäivä menikin sitten itkiessä. Kun kukaan ei tunnu ymmärtävän, että nää ei oo mitään tykytyskohtauksia, vaan tunnen sydämen lyönnit ihan koko ajan.

Yhden jälkeen pääsin sitten kotiin. Taas tuli ambulanssi hakemaan ja matka taittui paareilla. Ensi viikon keskiviikkona pitää mennä uudestaan taas. Ja sydänultra on ensi viikon tiistaina.