Vihdoin ulkona!

Eilen oli tosi nätti sää ja senpä takia mäkin uskaltauduin vihdoin ulos. Aurinkorasvaa vaan iholle ja pihakeinuun nauttimaan auringon lämmöstä ja hyvästä lehdestä. :)

Myöhemmin illallalla kokeilin pyöräilyä. Oli muuten kivaa! En oo pyöräilly puoleentoista vuoteen. Viime kesänä kunto oli jo niin huono, etten pyörän selkään noussu kertaakaan. Nyt pyöräilin pienen lenkin. Terve hengästyminen siinä tuli ja jalkoihin se vähän otti, mutta mukavaa oli. :)

Lisäks käytiin siskon kanssa kävelemässä. Tuntu niin hyvältä kävellä, että tehtiin pidempi lenkki, mitä oli eka tarkotus. Jalkoihin sekin otti hieman lopussa, mutta se on vaan hyvää treeniä. Happipullo pitää kyllä olla vielä mukana. Sisko sitä mun puolesta kanto.
Täytyy mennä joku päivä uudestaan. Kunpa vaan säät pysyis noin hyvinä.

Helsinki, Kolmiosairaala 19.-20.4.

Nyt oli vuorossa jo 9kk kontrolli. Mihin tää aika oikein katoaa? Vaikka hyvä, että katoaa. :D

Illalla klo 19 aikaan saavuin sairaalalle. Ilokseni sain yksinhuoneen. Siinä sitten vaihdoin vaatteet, kävin vaa'alla ja söin iltapalan samalla kun kattelin Salkkareita. 12 tunnin virtsankeräys alotettiin siinä myös. Loppuilta meni koneella, vaikka netti vähän takkuilikin.

Yö meni aika huonosti, kun en millään meinannut saada unta. Aamulla kaheksan aikaan mut leikannut lääkäri tuli mua kattomaan, kun itse kierrolle se ei päässyt. Oli iloinen, että oon vihdoin hapesta päässy eroon ja sanoi, että opiskelujakin voin varmaan jatkaa jo syksyllä.

Huoneen jouduin aamupäivällä vaihtamaan, koska yksinhuoneeseen tuli teholta potilas. Ite jouduin kahden hengen huoneeseen kolmanneksi pyöräksi. En saanu kunnon paikkaa, vaan jouduin seinustalle. Huonetoverit oli kuitenkin mukavia. Toinen oli nuori tyttö ja toinen vanhempi rouva, jolle oli kuukausi sitten tehty maksansiirto. Hyljintää oli hänellä nyt epäilty. Hän kyllä näytti tosi hyväkuntoselta ajateltuna, että vain kuukausi siirrosta takana. Tosin en oikein tiiä, missä kunnossa ns. normaali maksansiirtopotilas kuukauden jälkeen on, kun itellä oli muita ongelmia.

Lääkärit kiersi kymmenen aikaan. Sain onnekseni laskea kortisonia niin, että otan sitä nyt vain joka toinen päivä 4mg. Ja lääkäri lupasi, että jos kaikki menee hyvin, niin se voidaan ehkä lopettaa ennen siskon yo-juhlia. Muita lääkemuutoksia ei tullu. Kaikki arvot oli ok. Viimeksi sovittua kardiologin konsultaatiota ei onneks sitten ollu, kun hengitys on korjaantunu itestään.

Kierron jälkeen tuli taas sama tyttö mua tapaamaan, kuka viimeksikin kävi. Jaettiin taas kokemuksia lääkkeistä, lääkäreistä ym. Oli tosi mukavaa. :) Reilu tunti juteltiin.

Puol yhden aikaan tuli sitten taksi noutamaan mua kotiin. Reissu oli oikein mukava (niin mukava kuin sairaalareissu nyt voi olla :D). Seuraavan kerran meenkin sitten jo vuositarkastukseen. Ajatella!

18.4. Hengityspoli

Aamulla taksilla hengitysvajepolille rikastimen kanssa.

Vähän jännitti mennä polille, kun mietin, että mitä hoitajat sanoo siitä etten oo lisähappea enää käyttäny. Ja sitähän multa heti ekana kysyttiinkin sitten. Hieman näytti hoitaja yllättyneeltä, kun kerroin etten oo lisähappea viikkoon käyttäny ollenkaan.

Saturaation mittaamisen ja haastattelun jälkeen tapasin sitten lääkärin. Se vähän paheksuvan oloisesti multa kysyi, että enkö todellakaan oo enää käyttäny lisähappea ollenkaan. Vastasin, että en, kun saturaatio pysyy jo ihan normaalissa. Lääkäri vähän epäili mun sanoja.

Otettiin siinä sitten valtimoverinäyte (neljännellä kerralla onnistu) ja tehtiin kävelytesti. Kävelytestissä saturaatio kyllä laskaa alle 90, mutta olo pysyy kuitenkin ihan hyvänä enkä enää läkähdy oikeastaan yhtään.

Kävelytestin jälkeen sain sitten kuulla valtimoverinäytteen tuloksen, joka kuulemma oli erinomainen eli mun hapetus on todella hyvällä tasolla. Lääkärin luvalla sain siis jättää lisähapen käytön levossa, mutta rasituksessa pitää vielä kannettava happipullo ottaa mukaan.

Ilonen kyllä oon, sillä tätähän mä olen toivonut kesästä asti. Vähän harmittaa se, että rasituksessa lisähappea pitää vielä käyttää, mutta kyllähän sekin korjaantuu ajan kanssa.

Täytyy myöntää, että kun lääkäri tuli uutisia kertomaan, niin melkein tuli kyyneleet silmiin. On tää ollu niin vaikea taival. Noin vuosi sitten hengityspolilla lisähapen määrää nostettiin ja sillon kaikki näytti mustaakin mustemmalta. Onneks kaikki on nyt paremmin.

Soitin siskon hakemaan mua, kun ei ollu enää painavaa rikastinta mukana. Kotimatka kulu rattoisasti hymy huulilla. :)

Ihmisten ilmoilla

Kävinpä tänään ensimmäistä kertaa 9 kuukauteen ihmisten ilmoilla eli äänestämässä. Siskon kyytiin pääsin vihdoin ja hyvinhän se jo ajoi. Ei pelottanut. :D

Ilman happea olin liikeellä, koska teimme niin lyhyen reissun enkä tykkää kantaa sitä enää mukanani, vaikka varmaan vielä tarvitsisinkin.

Kävimme siis äänestämisen lisäksi kaupassa. Oli oikein mukavaa. Kunhan vielä pääsen kortisonista eroon ja voin kulkea pää pystyssä, niin kaikki on hyvin. Nyt katselin aika paljon varpaisiini, kun en halua naamaani ihmisille esitellä.

Ilman lisähappea

Tänään on kolmas päivä, kun oon kokonaan ilman lisähappea. En usko, että se on vielä ihan suotavaa, mutta virkistävää kyllä. Jätin happiviikset pois sunnuntaina, kun saturaatio pysyi paikallaan ollessa jo 98:sassa. Kävellessähän se edelleen laskee, muttei enää oikeastaan alle 90.

On kyllä ihanaa, kun ei tarvitse roikkua letkun päässä. Ei tarvitse koko ajan olla katsomassa, että mihin se nyt ottaa kiinni eikä tarvitse kuunnella happirikastimen pauhaavaa ääntä.

Hengityspolillehan menen ensi maanantaina, joten sillon toivottavasti saisin jättää hapen kokonaan pois ihan luvallisesti. Se olisi i.h.a.n.a.a! Siitä alkais mun elämä! :)

Fysioterapiaa vol.2

Tänään sitten kävi fysioterapeutti. Olin kyllä eilen illalla sitä vielä tosi paljon vastaan. Jotenkin vaan tuntuu nololta, että pitää tehdä jotain tyhmiä jumppaliikkeitä ohjatusti jonkun kanssa. Mutta ei se onneksi ollut niin kamalaa kuin eka kuvittelin.

Ensin fysioterapeutti kyseli kaikenlaista sairauksistani ja siirrostani. Piti selittää hänelle, mitä tarkoittaa saturaatio, kun hän ei sitä tiennyt. Olin kyllä kuvitellut, että fysioterapeutti tietäsisi sellaisen asian, mutta ei näköjään.

Juttelun jälkeen aloimme sitten hommiin. Tein mm. kyykkyjä, varpaille nousuja, lantion nostoja makuulla ym. Muut menivät ihan hyvin, mutta kyykyissä väsyin aika nopeasti. Hassua kuinka liikkeet tuntuivat niin raskailta, kun olo on kuitenkin ihan energinen jo ja tuntuu, että pystyn mihin vain. Todellisuus kuitenkin iski naamaa vasten ja tajusin, että aika huonossa kunnossa oon.

Ehdittiin jumpata tunti, kunnes vanhemmat tuli kotiin. Ne siinä jutteli fysioterapeutin kanssa vielä.

Oon kyllä nyt muutenkin jumpannu aina iltaisin, kun haluaisin kiinteytyä. Oon tehny mm. vatsalihasliikkeitä, jalkalihasliikkeitä ja käsilihasliikkeitä. Äiti oli ylpeä, kun kerroin, että oon omatoimisestikin jaksanu jotain tehdä. :)