Tulehtunut rakko, 12.8. maksapoli ja 19.8. ihopoli

Tulee niin pitkä postaus, että jaan tämän väliotsikoihin.

TULEHTUNUT RAKKO

Aloitetaanpa tulehtuneella rakolla. Tuli nimittäin pari viikkoa sitten perjantaina kesäloman alun kunniaksi käytyä kaverin kanssa Helsingissä ja samalla käveltyä lähes 20 000 askelta. Eipä tuo askelmäärä nyt niin hurja ole, mutta tietenkin olin valinnut jalkaan huonot kengät. Tunsin jo hotellille kävellessä, että oikean jalan pikkuvarpaaseen on tulossa rakko, mutten sitten tyhmänä ihmisenä siinä kohtaa käynyt ostamassa rakkolaastareita. No, reissun jälkeen rakko oli sitten jo todella kipeä, mutta ajattelin sen kuitenkin paranevan itsestään. Maanantai-iltana jalkapöytä alkoi kuitenkin turvota ja tiistaiaamuna kävi aika nopeasti selväksi, että työterveyteen on pakko lähteä. Jalalla ei pystynyt enää kunnolla astumaan, jalan pitäminen alhaalla sattui todella turvotuksen takia ja lisäksi varpaan punoitus oli alkanut levitä viivana pitkin jalkapöytää. 

Työterveyslääkäri jalkaa sitten tutki melko epävarmana. Onneksi päätti konsultoida kokeneempaa kollegaa, sillä tämä osasi heti sanoa, että vaikuttaa bakteeritulehdukselta. Hänkin tosin ensin pohti, auttaisiko pelkkä lääkevoide, mutta onneksi sain ihan suun kautta otettavaa antibioottia. Ja tällä kertaa en ihan periaattesta viitsinyt mainita mitään elinsiirrosta, sillä halusin vain saada Kefexin-reseptin ja lähteä kotiin. Liian hyvin on jäänyt mieleen vuoden takainen käynti, kun lääkäri määräsi pitkällisen pohdinnan jälkeen jonkun todella oudon antibiootin, josta piti käydä kaksi kertaa labrassakin. Elinsiirto ei kuitenkaan oman tietämyksen mukaan vaikuta itsellä mitenkään siihen, etten voisi normaaleja antibiootteja syödä. Ainakaan sellaisesta ei ole koskaan ollut puhe eikä nytkään maksalääkäri viikoa myöhemmin tarttunut mitenkään asiaan. 

No, antibiootti alkoi onneksi vaikuttaa melko nopeasti ja jo torstaina pystyin osallistumaan opastetulle kävelykierrokselle. Lisäksi maksapolin labroissa seuraavana päivänä näkyi, että CRP oli hieman koholla, joten selkeästi bakteeritulehduksesta oli kyse.  Ehkä nyt osaa ottaa rakotkin vähän vakavammin. Selkeästi rakko oli siis päässyt puhkeamaan, kun en missään kohtaa sitä suojannut laastarilla, vaan vielä lauantainakin tuli käveltyä melko paljon. Hyvin myös ymmärtää taas hyvien ja mukavien kenkien merkityksen.

12.8. MAKSAPOLI

Tuli sitten kahden vuoden tauon jälkeen viimein käytyä maksapolillakin. Käynnistä ei tosin jäänyt mikään paras kokemus. Lääkäri oli ehkä hieman nihkeän oloinen ja selkeästi erittäin järkyttynyt siitä, että olin päässyt heidän listoiltaan jotenkin putoamaan, sitä asiaa nimittäin käytiin alussa pitkään läpi. Itselle tuli tunne, että osin hän syyllisti myös minua asiasta. Omaksi puolustukseksi haluan edelleen kuitenkin sanoa sen, että munuaispuoli on pitänyt koko ajan niin hyvää huolta, etten ole edes osannut kaivata maksapuolen kontakteja. Asia olisi eri, jos itsellä olisi vain maksapolin käyntejä. Siinä kohtaa olisin toki alkanut ihmetellä, miksei mitään kuulu. Täytyy myös sanoa, että jo se vaikuttaa kokemukseen negatiivisesti, kun lääkäri vain istuu pöytänsä takana odottelemassa, että itse saavun huoneeseen eikä edes nouse tervehtimään. Itse olen niin tottunut siihen, että munuaispolilla ja muuallakin lääkäri tulee huoneestaan ulos ottamaan vastaan. Pienillä jutulla on väliä.

No, mitään erityistä ei käynnillä lopulta ollut. Labrat käytiin läpi, lääkäri tunnusteli vatsan ja verenpaine mitattiin. Nyt olen paineita mitannut myös itsekseni, joten niitä lääkäri otti ylös. Tulevien labrojen ajankohtaa mietittiin jälleen. Veikkaan, että ne tulevat taas olemaan lähes päällekkäin munuaispolin labrojen kanssa. Jotenkin niitä ei vaan koskaan saada synkronoitua mitenkään järkevästi, vaikka lähes jokainen lääkäri sitä vuorollaan miettii.

19.8. IHOPOLI

Tänään tuli sitten käytyä ihopolilla luomitarkastuksessa. Käynti oli melko nopea lääkäri kävi lampun kanssa koko kehon läpi ja kiinnitti erityistä tarkkuutta vasemman käden nimettömän ja vasemman lavan luomiin, joita munuaispolilla toukokuussa kuvattiin. Etenkin lavan luomea hän katseli pidempään ja pyysi lopulta erikoislääkärin paikalle. No, tämä osasi hyvin nopeasti molemmista luomista sanoa, että ne ovat hyvälaatuisia eikä huolta ole. Hyvä niin, sillä hieman jännitin, jos koepaloja aletaan ottamaan, niin niiden tuloksia joutuu sitten odottelemaan. Käynti oli siis nopea ja tehokas. Lääkärit ja erityisesti sairaanhoitaja olivat erittäin mukavia, mikä oli mukavaa.

Tälle vuodelle ei siis enää pitäisi sovittuja lääkärikäyntejä olla. Labrassa joutuu varmasti vielä vähintään kerran käymään. Nyt molemmat käynnit sattuivat mukavasti kesälomalle, joten ei ole tarvinnut aikoja vaihdella työvuorojen takia. Mistään ei myöskään ole onneksi tullut huonoja uutisia, joten kesäloman viimeistä viikkoa voi jatkaa hyvillä mielin. 

27.5. Munuaispoli

 Ajattelinpa kirjoitella tänne näin hieman jälkijunassa viime munuaispolin käynnistä, nyt kun kirjoittamisen makuun on päässyt. 

Toukokuun loppupuolella käynti tosiaan oli. Jälleen kerran vastassa eri lääkäri kuin aiemmin, tällä kertaa erikoistuva. Alkuun käytiin läpi tavanomaisia asioita, lähtien taas kerran ammatista. Verenpaineita en vieläkään ole saanut aikaiseksi mitata kotona, tästä sain nyt aika tiukaakin palautetta.  Vastaanotolla mitatessa verenpaine taisi olla yläpaineen osalta päälle 120, kun lääkäri niin huolissaan totesi, että jos yläpaine menee yli 130, niin pitää aloittaa verenpainelääke. No, olen kyllä ottanut nyt neuvosta vaarin ja mittaillut verenpainetta aina vanhemmilla käydessä, sillä sieltä mittari löytyy. Yläpaine on ollut alle 120, eli ei pitäisi huolta sen suhteen olla. 

Seuraavaksi puhe kääntyi sitten maksapuolen polikäynteihin. En tosiaan ole hetkeen maksapolilla käynyt, viimeksi vuonna 2021. Toki vuonna 2022 on ollut Husin käynti (tai oikeasti puhelinaika) ja sen takia sille vuodelle ei käyntiä Taysiin järjestetty. Mutta ilmeisesti olen siinä kohtaa jostain jonosta tipahtanut. Jotenkin en ole itse osannut asiaan edes kiinnittää huomiota, kun verikokeita on kuitenkin otettu säännöllisesti. Hyvä näistä asioista olisi toki olla itsekin vähän kartalla. No, aika sinne tulikin sitten heti elokuulle. Ihan hyvä niin, koska toki haluan, että maksastakin huolta pidetään.

Itselläkin oli tällä kertaa muutama asia jopa mielessä. Ihan alkuun kyselin mahdollisesta pään magneettikuvasta. Tästä lääkäri sitten kävi konsultoimassa kokeneempaa kollegaa. Ehkä vähän yllättäen he olivat sitä mieltä, että tähän perussairauteen aivoaneurysmat eivät niinkään kuulu, vaan enemmänkin dominoivasti periytyvään. Itse olen tästä vähän eri mieltä ja juuri koulua varten aiheesta luin. No, erikoistuvat lääkärit onneksi ovat usein erittäin virkaintoisia, koska lääkäri lupasi asiasta olla yhteydessä neurokirurgiin. 

Toisena asiana halusin sitten näyttää vasemman käden sormessa melko pitkään ollutta tummaa pilkkua. Tämän lisäksi lääkäri löysi selästä luomen, josta on tainnut kyllä joskus aikaisemminkin joku lääkäri olla huolissaan. Luomet valokuvattiin, vaikka sormen pisteelle lääkäri ja hoitaja hieman naureskelivat. Ilmeisesti heidän silmään se ei siis kovin vakavalta näyttänyt, mutta kiva, että asia kuitenkin otettiin tosissaan. Kuvat lähtivät sitten ihopolille. 

Olin alkuun varautunut jälleen helppoon vartin käyntiin, mutta lopulta aikaa meni 45 minuuttia. Muutenhan sillä ei ole väliä, mutta töihin alkoi vähän olla kiire. Omalta työmaalta on kyllä hyvin oppinut sen, että erikoistuvat lääkärit tosiaan ottavat asiat hyvin tosissaan ja haluavat kaiken selvittää. Ja kiitollinen toki olen siitä, on ihana, että tämäkin lääkäri oli heti valmis asioita viemään eteenpäin, sillä juuri luin lehtijutun, jossa ihmistä ei oltu otettu millään tosissaan eikä hän hoitoa tahtonut saada. Itselläkin on sellaisia kokemuksia menneisyydestä, mutta elinsiirron jälkeen kaikki asiat on kyllä aina otettu suurella vakavuudella. Välillä tunnen jopa syyllisyyttä siitä, että niin paljon saan hoitaa asioitani erikoissairaanhoidossa. Ainakin tuo luomiasia on sellainen, mistä olisi periaatteessa voitu hyvin ohjata vaikka työterveyteen. Tosin nykyiset polimaksut ovat niin hirvittävän hintaisia, että siinä mielessä erikoissairaanhoito ei ainakaan halvaksi itselle tule eikä siitä kauhean kateellinen kannata olla. Hintaa tälle käynnille tuli 46€.

Muuten kaikki oli tosiaan kunnossa. Veriarvot ok, ei lääkitysmuutoksia. Ensi kerralla on sitten jälleen ultran vuoro. Munuaista ultrataan kyllä todella ahkerasti, olisi kiva, että joskus maksaakin. Ja neuron polilta ja ihopolilta vastauksetkin jo tulivat. Pään magneettikuva otetaan seuraavan kerran 2028 eli kymmenen vuoden päästä edellisestä kuvasta. Ihopolille sen sijaan sain ajan elokuulle. 

Kaulan koepalan tulokset

 Kaksi ja puoli viikkoa siinä meni, kunnes kaulasta otetun koepalan tulokset tulivat. Kannasta löytyi lääkärin teksti jo ennen kuin koepalan vastausta oli vielä tullut ja siinä kerrottiin, että patti on kaikuisuudeltaan samanlainen kuin muu kilpirauhanen. Tuo lause itseä rauhoitti, koska ajattelin, että se voisi olla hyvä merkki.

Muuten tässä vajaan kolmen viikon aikana ajatus mahdollisesta syövästä on aina välillä välähdellyt mieleen. Eniten kuitenkin ahdisti tiistaina, jolloin tiesin, että lääkäri käy koepalan tuloksen läpi. Kauhulla tuijottelin kännykkää, sillä ajattelin, että todennäköisesti lääkäri soittaa, jos jotain huolestuttavaa on löytynyt. No, puhelin pysyi hiljaisena, joten Kantaan uskalsin kirjautua jo melko luottavaisena. Ja sieltä tosin tulos löytyi, joka kertoi, että mitään pahalaatuista näytteestä ei löytynyt. Iso kivi putosi saman tien harteilta, nyt on taas semmoinen olo, että voi hengittää vapaasti. 

Olin henkisesti varautunut siihen, että vaikka syöpää ei koepalasta löytyisikään, niin struuman ison koon vuoksi sille haluttaisiin tehdä jotain. Näin ei kuitenkaan ole, lääkärin tekstissä oli toteamus "Ei jatkotoimenpiteitä". Sekin oli oikeasti aika helpotus, sillä struuma ei ole itselle mitään haittaa aiheuttanut, niin leikkaus olisi tuntunut melko turhalta. Etenkin kun siihen liittyy riskejä lähellä olevien äänihuulien vuoksi.

Jonkin aikaa kilpirauhanen kuitenkin vielä mielessä pyörii, sillä kuukauden päästä on luvassa labrat, joissa selviää, kärsinkö vajaa- tai liikatoiminnasta. Se asia ei sen enempää onneksi stressaa, lähinnä mietityttää se, joudunko pian syömään jälleen lisää lääkkeitä.

Kaikenlaisia tunteita sitä on joutunut tässä viimeisen kuukauden aikana käymään läpi. Mietiskelin tässä juuri eilen, miten sitä silloin reilut kymmenen vuotta pystyi ottamaan niin paljon huonoja uutisia jatkuvasti vastaan. Toisaalta silloin kaikessa oli mukana toivo paremmasta, se ehkä asiaan vaikutti. Mutta nyt tosiaan voi jatkaa oman elämänsä elämistä ja toivoa, että ihan heti ei mitään uutta ja huolestuttavaa missään näkyisi. 

5.1. Kaulan ja vatsan UÄ

 Sain alunperin ajan kaulan ja vatsan ultraan ja heti joulun välipäivälle, mutta jouduin sitä sitten siirtämään. Siirto aiheutti sen, ettei molempia ultria millään saatu samalle päivälle, joten eilen olin valmistautunut vain vatsan ultraamiseen. Kaulan ultran piti olla vasta parin viikon päästä.

No, aika nopeasti selvisi, että kaula haluttiin ultrata heti tänään, varmasti mahdollisen syöpädiagnoosin vuoksi. Itselle se oli pienoinen shokki, vaikka hoitaja olikin aikaa vaihtaessa puhunut, että hyvällä tuurilla kaula voitaisiin saada ultrattua samaan aikaan vatsan kanssa. Olin silti henkisesti varustautunut siihen, että nyt ei tarvitsisi vielä miettiä, mitä ultraääni kertoo kaulan patista.

Taustatietoa sen verran tähän väliin, että patti kaulalla tosiaan löytyi satunnaislöydöksenä joulukuussa otetun keuhkokuvan ansioista. Lääkäri heti alkuun on puhunut vain struumasta ja se piti omankin mielen rauhallisena. Lueskelin kuitenkin tällä viikolla Kantaan viimein ilmestyneen lääkärin epikriisin ja siinä olleet sanavalinnat kuitenkin saivat oman mielen aika nopeasti erilaisiin kauhukuviin. Niinpä myös kaulan ultraaminen oli alkanut jännittää aika tavalla. 

Toivon aina itselle naislääkäriä, mutta nyt aivan erityisesti. Toive ei kuitenkaan toteutunut, paikalle asteli nuori (ja tietenkin hyvännäköinen) mieslääkäri. Itsellä on kokemusta, että etenkään radiologit eivät sosiaalisilta taidoiltaan ole aina sieltä taitavimmasta päästä, mutta tämä lääkäri osoittautui onneksi heti hyvin juttelevaksi tapaukseksi. Aika nopeasti hän helpotti hieman omaa oloa kertomalla, että patti on mitä todennäköisemmin struuma eikä mitään erityisen huolestuttavaa näy. Kuvassa näkyi nesterakkuloita, mitkä kuulemma ovat hyvä asia, lisäksi patti on saman väristä vaaleaa ainesta kuin kilpirauhanenkin. Lisäksi patin muoto viittaa hyvälaatuisuuteen.

Lääkärin sanat tosiaan itseä rauhoittivat ja ehdin jo ajatella, että ehkä tässä päästään helpolla eikä koepalaa tarvitse alkaa ottamaan. Lääkäri kuitenkin ultrasi koko kaulan alueen tarkasti ja sen jälkeen laski riskipisteet sille, kannattaako koepala ottaa. Tässä vaiheessa omat kauhukuvat alkoivat nousta jälleen ja lopulta lääkäri totesikin, että patin isosta koosta johtuen koepala on hyvä ottaa. Totesi hän myös, että jos olisin 80-vuotias, olisi biopsiaa turha ottaa, mutta koska olen nuori, niin hän sitä suosittelee. Olisin tosiaan itse voinut toimenpiteestä kieltäytyä, mutta toki siihen jännityksestä huolimatta suostuin. Puudutusta kysellessä totesin lääkärille melko lakonisesti, että enköhän tämänkin kestä, sen verran kaikkea itsestä on ajan saatossa ronkittu. 

No, koepala sitten otettiin. Ohutneulanäyte kuulostaa kamalalta ja vielä kamalammalta kuulosti se, että neula viedään kaulasta läpi. Olin kuitenkin etukäteen netistä lukenut, että toimenpide on kivuton ja sitä se tosiaan onneksi oli. Itse kipua en juurikaan edes tuntenut, hieman epämieluisaa tunnetta vain. 

Koepalan oton jälkeen lääkäri vielä ystävällisesti ultrasi vatsankin, jotta ei tarvitse sitä varten enää uudestaan tulla käynnille. 

Lääkäri tosiaan oli oikein mukava, näytti näytöltä kuvaa ja selitti paljon asioita. Hän myös selkeästi aisti, että itseä hieman jännittää, sillä kyseli aina välillä, onko kaikki hyvin. Itse tosiaan olin koko ultran ajan melko lukossa. Välillä tuntui, että olisin voinut purskahtaa kesken kaiken itkuun, välillä vain mietin sitä, miten tällaistakin joutuu käymään läpi. Olin myös tullut suoraan yövuorosta, joten väsymys painoi jo aika paljon ja lisäsi jännitystä ja kauhukuvien muotoutumista. Hoitajalta olisin hieman enemmän tukea tilanteessa kaivannut, olen usein tottunut siihen, että hoitajat rauhoittelevat ja koskettavat. 

Nyt edessä on sitten odottelu. En yhtään tiedä, kauanko koepalaa analysoidaan ja miten tulos itselle kerrottaan. Veikkaisin, että jos löydös olisi pahanlaatuinen, niin siitä ainakin soitettaisiin. Olo on kuin sumussa, tuntuu täysin käsittämättömältä olla tilanteessa, jossa yhtäkkiä joutuu odottamaan mahdollista syöpädiagnoosia. En voi kieltää, etteikö välillä heräisi katkeruuden tunteita siitä, miksi tällainenkin pitää käydä läpi. Mietityttää myös se, onko edessä leikkaus siitä huolimatta, vaikka löydös olisi lopulta hyvälaatuinen. Patti kun tosiaan on huomattavan iso, 7cm pituinen. Mutta tänne varmasti kirjoittelen, kun asioita jossain kohtaa selviää. 

13.12. Munuaispoli

 Munuaispuolella tuli jälleen käytyä ja jotenkin en ollenkaan yllättynyt, kun vastassa oli taas uusi lääkäri. Nuori mies, mikä on itselle aina pieni kauhun paikka. Heille on jostain syystä jotenkin vaikeaa ja ehkä hieman kiusallistakin puhua. Toki tunne on vain omassa päässä, lääkärit ovat aina olleet erittäin ammattitaitoisia. Ja nyt kun mietin, niin ehkä nuoria miehiä hankalampaa omista asioista on puhua vanhoille mieslääkäreille. 

Uusi lääkäri tekee aina sen, että saa kertoa joka kerta uudestaan, että juu, olen sairaanhoitaja ja ei, en halua vielä lapsia. Tosin usein nuo samat kysymykset käydään läpi maksapuolellakin, vaikka siellä on jo pidemmän aikaa ollut sama lääkäri. Alkupuoli vastaanotosta meni siis perusasioita läpi käydessä. Labrat käytiin mukavan perusteellisesti läpi, mikä oli kiva, sillä usein lääkärin kuittaus on vain, että kunnossa ovat.

Kihtilääkitys tuli sitten odotetusti puheeksi. Enää asia ei tunnu niin pahalta, kun ajatukseen on ehtinyt tottua. Ensin lääkäri tosin totesi, että tilaa pitää seurata ja ehkä vuoden päästä lääkitystä voidaan miettiä, mutta kun hän aikansa selasi läpi vanhoja tekstejä, niin vaihtui ajatus siihen, että kyllä lääkitys aloitetaan nyt. Itseä kyseisessä lääkityksessä on eniten mietityttänyt haittavaikutukset, mutta lääkäri vakuutti, että kyseinen Allonol-lääke on hyvin siedetty. Kivasti lääkäri myös koitti rohkaista, että otetaan tämä nyt kokeilun kannalta eikä mietitä heti, että tätä lääkitystä syön sitten loppuelämäni.

Lopussa puheeksi tulivat jälleen verikokeet ja niiden päällekkäisyys. Vaikka elokuusta ei toki ole pitkä aika, niin kovin hyvin en enää muistanut, mitä siellä asiasta sovittiin eikä missään tekstissäkään ilmeisesti merkintää tästä löytänyt. Niinpä  asiaa mietittiin taas. Vastaanoton aikana selvyyttä ei tullut, mutta lääkäri soitti perään ja kertoi keskustelleensa asiasta myös maksapuolen kanssa. Ihan täysin en pysynyt mukana, miten labroja otetaan jatkossa, mutta ilmeisesti keväällä pitäisi tulla jommankumman puolen verikokeet. En nyt sitten tiedä, kuinka paljon tämä sotki sitä ajatusta, mitä viime käynnillä mietittiin. Voi hyvin olla, että tällä menolla saan vielä itse soitella labrapyyntöjen perään, kun niitä ei kuulu. 

Vuoden kuluttua sitten taas seuraava käynti munuaispuolelle. Silloin luvassa on ultra ja kuulemma myös keuhkokuva. Lisäksi lääkäri mainitsi puhelimessa, että koska ensi kesänä pitäisi olla taas Helsingin käynti, ei maksapuolella elokuussa tarvitse käydä ollenkaan. Hyvä niin, koska muistan parin vuoden takaa, kuinka käynnit osuivat vierekkäin ja Taysin pään käynti oli kyllä täysin turha.  

20.8. Maksapoli

 Jälleen oli aika käydä piipahtamassa lääkärillä. Sitä ennen otettiin tietenkin verikokeita ja voi että, kuinka ärsyttävää on, kun maksa- ja munuaispuolen labrakokeet menevät päällekkäin. Lääkärikäynnit on jo aika hyvin vuosien saatossa saatu synkronoitua niin, että niissä on väliä, mutta labrakokeiden kanssa sama ei ole vielä tapahtunut. 

Munuaispuolen labrakokeista pitää sanoa sen verran, että uraatti oli jälleen todella koholla, reilusti yli 500, kun naisten viitearvo on alle 350. Niinpä epikriisissä luki, että ensi kerralla munuaispuolella täytyy miettiä estolääkitystä kihtiin, kun takana on jo yksi kihtikohtaus. Itkuhan siinä pääsi, kun kyseisen tekstin luin. En millään haluaisi syödä yhtään enempää lääkkeitä ja kestää niiden sivuvaikutuksia. En toki myöskään halua kokea enää yhtäkään kihtikohtausta, niin hirveä kokemus se oli. Hieman sentään lohduttaa se, että ymmärtääkseni estolääkitys ei ole elinikäinen. 

Mutta, sitten itse asiaan. Tuttu lääkäri oli jälleen maksapuolella vastassa ja täysin samoihin kysymyksiin sain vastata, kuin vuosi sitten. Se välillä ärsyttää, vaikka koitin kyllä miettiä, että jos tilanne yhtäkkiä huonontuisikin, niin varmasti kaipaisin aikaa, jolloin piti vastailla samoihin yhdentekeviltä tuntuviin kysymyksiin. Paikalla oli myös kaksi kandia, he tosin vain istuivat taustalla kuuntelemassa. 

Itsellä on akne tässä viimeisen puolen vuoden aikana räjähtänyt täysin ja veikkaan vahvasti syyksi hormonikierukkaa, sillä sen myötä näppylöitä on tullut tasaiseen tahtiin lisää. Ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten akneen tablettimuotoisen antibioottikuurin ja se auttoi ainakin hetken. Nyt olin jo etukäteen ajatellut, että pyydän samaisen kuurin uudestaan, sillä haluaisin saada naamaa edes hiukan parempaan kuntoon hetkeksi. En tosin ollut ihan varma, suostuisiko lääkäri antibiootti-reseptiä uusimaan vai käskisikö ottaa yhteyttä ihotautipolille. Iloiseksi yllätykseksi hän pyyntöön suostui. Samalla lääkäri myös kyseli Sumatriptanin tehosta päänsärkyyn ja tyytyväisenä sain kertoa, että se on toiminut todella hyvin. Kyseinen lääkärihän sen vuosi sitten määräsi. 

Päällekkäiset labrat oli onneksi huomannut jo munuaispuolen lääkäri, ja oli epikriisiin kirjoittanut, että pitäisi jatkossa miettiä niitten ajoittamista, kun tilanne siirteiden kannalta on niin erinomainen. Nyt maksalääkärikin asian otti puheeksi ja päätti soittaa munuaispuolelle asiasta. Tästä tykkäsin, sillä joskus tuntuu, että maksa- ja munuaispuoli eivät hirveästi asioista keskenään keskustele. Lääkärit yhdessä tulivat siihen päätökseen, että käynnit tulevat jatkumaan kuten ennenkin. Labrat ajoitetaan jatkossa siten, että kun käyn joulukuussa munuaispolilla, niin siitä 4kk ja 8kk päästä on kontrollilabrat. Munuaispuoli tekee tilauksen ja maksapuoli lisää siihen ne labrat, jotka heitä kiinnostavat. Eli sen sijaan, että molemmat puolet tekisivät omat labrapyyntönsä, ne yhdistetään nyt tällä tavalla. Ihan mahtavaa, sillä välillä on ollut olo, että ravaan labrassa ihan jatkuvasti. Se ehkä vielä vähän häiritsee, että elokuu ja joulukuu tuntuvat olevan melko lähellä toisiaan. Olisi mukavampi jos munuaispuolen käynti olisi joskus helmikuun tienoilla. Mutta menee tämä näinkin. 

Sellaista tällä kertaa. Lopuksi lääkäri taas pitkään katseli ja olisi varmaan halunnut taas muistella, kuinka loistavasti kaikki on. Itse kuitenkin aloin siinä kohtaa kerätä jo tavaroita kasaan, sen verran kiusaannuttavilta ne pitkät katseet alkoivat tuntua. :D 

28.8. Maksapoli

 Niin se vuosi on taas vierähtänyt viime maksapolin vierailusta. Verikokeita toki on kyllä välissä otettu. Maksapuolella näköjään tuntuu nykyään pysyvän sama lääkäri, mikä on ihan kiva. Tuo paljon paremmin hoitoon edes jotain jatkuvuutta, kun joka kerta ei ole vastassa uusi lääkäri. Munuaispuolella meinaa vähän tämä ongelma olla.

Lääkäri tosiaan oli siis samainen kuin vuosi sitten. Hän oli myös selvästi ennen vastaanottoa lukenut viime kerran tekstin, sen verran hyvin muisti asioita viime kerran jutteluista.

Ensimmäinen kommentti liittyi jälleen kerran lasten hankintaan. Se on ilmeisesti sellainen juttu, johon saa tässä iässä vastailla joka paikassa. Toki ymmärrän, että asia halutaan ottaa puheeksi, koska se vaatii lääkemuutoksia ja lapsen hankkimisesta pitää tiedottaa hoitoyksikköä jo siinä vaiheessa, kun sitä vasta suunnitellaan. Silti itselle tulee ehkä hieman epämukava olo asiasta. Jotenkin se on joka kerta muistutus siitä, että tässä iässä pitäisi olla elämäntilanteessa, jossa lasten hankinta on ajankohtaista. 

Painosta lääkäri kyseli aika rutiininomaisesti ja siinä vaiheessa oli pakko myöntää, että koronakiloja on kyllä tullut eikä ihan vähääkään. Painan nyt saman verran kuin muutama vuosi siirron jälkeen. Silloin sain jollain tuntemattomalla keinolla painoa pois sellaiset 6-8kg ja siitä lähtien paino pysyi aika helposti samoissa lukemissa, vaikka ikinä en mitenkään kovin liikunnallinen ole ollut tai erikoisesti syömisiä seurannut. Nyt sitten ilmeisesti harrastusten pois jäänti ja stressi muuttuneista työkuvioista sai painon nousuun. Tällä hetkellä on kova yritys päästä taas takaisin vanhoihin lukemiin. Hieman ärsyttää, ettei itsellä ole mitään hajua siitä, miten se laihdutus onnistui silloin vuosia sitten. En voi siis käyttää nyt samaa keinoa. 

Labra-arvot olivat jälleen ok. Cya-pitoisuus hieman liian korkea, mutta Sandimmun-annostukseen ei onneksi lähdetty nyt koskemaan. Se vaatisi aina uusia verikokeita ja yleensä laskettu annos on kuitenkin aina jouduttu nostamaan takaisin samaan annokseen. Kihtikokeet olivat hieman viitealueiden yläpuolella, mutta koska mulla ei ole minkäänlaisia kihdin oireita, ei asiaa tarvitse noteerata sen kummemmin. Rasva-arvot olivat loistavat, mikä oli kyllä kiva kuulla tässä lihomiskriisin keskellä.

Lääkäri otti sitten itse puheeksi päänsäryn, josta kerroin hänelle jo vuosi sitten. Viime aikoina on ollut päänsäryn suhteen parempaa aikaa ja sen takia (tyhmästi) mietin, että en varmaan jaksa koko asiaa tuoda edes esiin. Nyt kun lääkäri kuitenkin asiasta kysyi, niin toki kerroin, että normaalit särkylääkkeet eivät vain meinaa toimia. Nimenomaan tämä lääkärihän mietti jo vuosi sitten migreenilääkkeen aloittamista. No, nyt se sitten aloitettiin. Lääkäri jäi vielä miettimään, minkä nimisen lääkkeen määrää, mutta reseptin tosiaan saan. Mielenkiinnolla lääkettä aion kokeilla, kun pääsärky seuraavan kerran iskee. Toivon todella, että se myös toimii.

Lopuksi sitten tuttuun tapaan mietittiin taas, kuinka hyvin kaikki on, ottaen huomioon lähtötilanteen. Tämä lääkäri haluaa joka kerta asiasta puhua, mutta mikäs siinä. Onhan se hienoa aina itsekin hetkeksi pysähtyä miettimään, kuinka onnekas sitä on kaiken suhteen. 

2.4. Munuaispoli

Munuaispolin aika muutettiin odotetusti vallitsevan tilanteen vuoksi soittoajaksi. Oikeastaan koko aika olisi ilmeisesti peruttu, näin ainakin päättelin, kun hoitaja mulle päin soitteli. Hän nimittäin ihmetteli, kun olin käynyt labrassa. No, ajattelin, että kyllä ne labrat ainakin lääkepitoisuuden takia aika tärkeät on. Lisäksi samalla tuli otettua maksapolin verikokeet, joista saan vastaukset kirjeellä. Niin, labrojen vuoksi hoitaja sitten päätti, että kai tämä aika nyt sitten muutetaan soittoajaksi. Mulla olisi tähän käyntiin sisältynyt myös siirrännäisten ultra, mutta se nyt siirtyy sitten seuraavaan kertaan.

Lääkäri tosiaan soitteli torstaina hieman ennen, kun piti lähteä töihin. Ääni ja nimi ei olleet ollenkaan tuttuja ja päättelin perusteellisista kysymyksistä etten tainnut minäkään olla lääkärille tuttu. Mieslääkäri oli tällä kertaa kyseessä. Puhelun perusteella lääkäristä maalautui oikein kiva kuva, mielelläni olisin hänen kanssaan jutellut ihan livenä.

Labra-arvot olivat kunnossa, Kreakin tällä kertaa vain hieman koholla. Siirrännäiset toimivat siis edelleen aivan loistavasti ainakin labrojen perusteella.

Päänsärky tuli lääkärin kanssa puheeksi. Olin itse asiassa miettinytkin, että asiasta on pakko puhua seuraavalla polikäynnillä, sillä itellä alkaa mennä hermo siihen etteivät särkylääkkeet usein tunnu tehoavan millään särkyyn, vaan niiden nappailusta huolimatta kärsin kivusta usein pari päivää. Kerroin lääkärille, että joudun aika paljon pillereitä vetämään ja nimenomaan Buranaa, sillä Panadolista ei ole mitään hyötyä. Munuaisiin erikoistuneena lääkäri tietenkin kovin varoitteli, että Buranaahan ei kannattaisi missään nimessä paljoa syödä. Hän kuitenkin myös totesi, että pakkohan se särky on jollain saada loppumaan ja koska munuaisarvot ovat olleet koko ajan hyvät, niin voin Buranaa ottaa. Ja oli muuten ensimmäinen lääkäri, joka ääneen sanoi ja myönsi, että Sandimmunhan aiheuttaa päänsärkyä. Niinkuin olen joskus aiemmin todennut täällä, mun päänsäryt alkoi vasta siirron jälkeen, joten ihan selkeästä lääkkeen sivuvaikutukseta on kyse. Sen verran nössö nyt kuitenkin olin etten saanut sanotuksi lääkärille, että joku hieman tehokkaampi droppi särkyyn olisi kiva saada. Jotenkin puhelimessa sellaisen asian esittäminen ei oikein tuntunut hyvältä. Katsellaan siis seuraavalla kerralla sitäkin.

Tämä nimenomainen lääkäri taisi kohota omaksi suosikiksi siitäkin syystä, että hän myös viimein hiffasi, että mun munuais-ja maksapolien käynnit menee aina todella lähekkäin, vaikka idea olisi, että ne jaotellaan vuodelle sillä tavalla järkevästi, että seuranta toteutuu tasaisin väliajoin. Niinpä lääkäri päätti, että koska mulla on nyt seuraava maksapoli käynti kesällä, niin hän laittaa munuaispolin käyntiväliksi tässä kohtaa vuoden sijaan 8kk, jotta munuaispolin käynti olisi talvella ja maksapolin sitten kesällä.

Sellainen puheli, oikein hyvä mieli jäi. Hieman kiiressä piti puhua, sillä töihin lähtö aika puski pahasti päälle ja lääkärillä tuntui riittävän kysymyksiä, mutta ihan ajoissa onneksi lopulta olin töissä. Saa nyt nähdä, pääsenkö livenä kesällä maksapolillekaan vai muuttuuko sekin aika puhelimella hoidettavaksi. Tällä hetkellä ainakin tuntuu, että se voi olla aika todennäköistä, mutta aika näyttää.

2.7. Ihotautipoli

Munuaislääkäri teki musta lähetteen ihotautipolille huhtikuussa, kun vastaanotolla hän oli hetken katsellut mun selän luomia. Ihan tyytyväinen olin, että pääsen luomitarkastukseen, sillä aika huonosti niitä tulee itse seurailtua. Ainakaan niistä paikoista, joihin ei itse ilman peiliä näe. Hieman toki jännitti, että jospa taas löytyykin poistettavia luomia. Multahan viime syksynä poistettiin kädestä yksi luomi ja kyllä silloin tulosten odottaminen hieman meinasi jännittää.

Itse luomitarkastus oli todella nopea. Lääkäri katseli suurennuslasin tapaisella kapistuksella mun koko kroppani läpi. Takapuolen seisaaltaan ja etupuolen makuultaan. Yhtäkään valokuvaa tai pidempää tarkastelua mikään luomi ei vaatinut, joten päättelin siitä, että huolta ei ole. Lääkäri ei mitään nimittäin sanonut asiasta.

Luomien tutkimisen jälkeen lääkäri kiinnitti huomiota mun kasvoihini ja akneen, joka aina vain vaivaa. Sanoinkin lääkärille, että oon jo aika lailla luovuttanut koko homman suhteen, kun ei oikein mistään löydy pysyvää apua. Antibioottirasvoja aina välillä kasvoihin lätkin, mutta niiden teho ei kovin kauaa käytön jälkeen kestä.

Aikansa lääkäri pohti, aloittaisiko mulle jonkin antibioottikuurin suun kautta. Roacuttan-kuuriahan en saa missään nimessä syödä, sillä se on niin raskas maksalle. Lääkäri kyllä kyseli multa, toimiiko mun maksa ja munuainen täysin normaalisti. Hieman siinä vaiheessa pelkäsin, että mun pitää tässä itse alkaa valistaa lääkäriä ja kertoa, että ainakaan tuota kyseistä kuuria en saa syödä. En oo varmaan ikinä kertonut, mutta teini-ikäisenä söin hetken keltarauhashormonia, kun kuukautiset eivät alkaneet. Taysin gynekologi sen mulle määräsi. Seuraavan kerran, kun kävin maksapolilla, niin lääkäri oli asiasta aivan kauhuissaan. Hän mulle silloin järkyttyneenä kertoi, kuinka maksan vajaatoimintaa sairastava ei missään nimessä saisi syödä keltarauhashormonia. Siitä on jäänyt ehkä jonkinlainen kammo sitä kohtaan, että edes alan ammattilaiset eivät aina tiedä kaikkea. Niinpä usein luotan lääkeasioissa vain maksa- ja munuaispuolen lääkäreihin, joilla on kunnollista tietoa elinsiirrosta ja sen mukanaan tuomista erilaisista rajoituksista mm. lääkityksen suhteen.

No, lopulta tämä lääkäri onneksi totesi, että hänen pitää tutkia mun papereita ja lääkitystä ihan rauhassa ennen kuin voi alkaa määrätä mulle mitään pillerilääkitystä. Antibioottirasvasta sen sijaan sain taas reseptin.

Hyvä mieli käynnistä jäi. Onhan se kiva, että joku vielä jaksaa yrittää mun naamani kanssa, vaikka itse tosiaan oon jo aika sinut koko asian kanssa.

Ps. Kutsu Helsinkiin tuli viimein, 2.8. on aika. Ennen sitä käyn tietenkin verikokeissa, aika lista niitä tuntui nyt olevan. Viimeksi lääkäri puhui, että tällä kerralla otetaan sitten taas biobsia, mutta mitään mainintaa siitä ei kyllä kutsussa ollut. Aika on klo 13:30, mikä on ihan kiva, niin ei tarvitse yöpyä Helsingin päässä tai lähteä aamulla ihan järkyttävän aikaisin liikkeelle.

14.6. Maksapoli

Tulipa käytyä jälleen kerran yövuoron päälle tarkastuskäynnillä.

Lääkärinä oli tällä kertaa samainen nainen, jonka olen nähnyt viimeksi pari vuotta sitten. Jälleen aluksi muisteltiin siis yhdessä menneitä tapahtumia ja sitä, kuinka huonossa kunnolla olinkaan 9 vuotta sitten. Välillä on kyllä ihan kiva nähdä näitä lääkäreitä, jotka ovat aikoinaan mut nähneet ennen siirtoleikkausta. Lääkäri nimittäin vaikutti ihan aidosti ilahtuneelta, kun kerroin, että kaikki on edelleen tosi hyvin.

Päänsäryn tämä lääkäri otti puheeksi. Hetken hän jo tuntui miettivän, että pitäisikö siihen määrätä ihan jotain oikeaa migreenilääkettä, kun tällä hetkellä syön vain tarvittaessa Buranaa Ja Panadolia. Olisi kyllä ihan kiva kokeilla jotain muutakin, sillä noita tabletteja joudun välillä ottamaan melko monta ja silti särky saattaa pahimmillaan kestää yli vuorokauden. Toisaalta en kuitenkaan ehkä usko tämän säryn olevan varsinaista migreeniä. Päänsäryt nimittäin alkoivat vasta siirron jälkeen ja Sandimmunin haittavaikutuksiin kuuluu nimenomaan päänsärky. Kyseessä taitaa siis olla se, vaikka toki toispuoleinen särky hieman migreeniinkin viittaa. Jäykistä niskoista ei kuitenkaan ole kyse, kuten yksi lääkäri aikoinaan arveli. Se on käyty toteamassa hierojalla.

Verikokeita tietenkin tarkasteltiin jälleen. Maksa-arvot ovat edelleen aivan loistavat. Hemoglobiini tuttuun tapaan hieman matala, Krea taas pikkaisen korkea. CyA-pitoisuus oli nyt 89 ja siinä se saa ollakin.

Lääkäri kyseli myös, onko mulla perhettä tai kumppania. No ei ole. Totesi hän myös ohimennen, että heillä kyllä on maksasiirtopotilaita, jotka ovat saaneet lapsen. Jos sellaisen aikoo hankkia, asia pitää tietenkin ilmoittaa ensin hoitaville lääkäreille. Tämä olikin mulla hyvin tiedossa. Lastahan ei saa alkaa edes yrittää ennenkuin lääkärit ovat asiasta tietoisia, sillä Cellcept on ainakin sellainen lääke, että se saattaa aiheuttaa sikiössä epämuodostumia. No, nuo asiat nyt eivät ole vielä mitenkään ajankohtaisia itselle.

Niin ja kysyi lääkäri myös sitä, tiedänkö, ovatko mun munuainen ja maksa samalta luovuttajalta. Muistelen kyllä, että tällaista ei oo mulle ikinä kerrottu. Ilmeisesti kuitenkin ovat, näin lääkärikin arveli. Oon taas viime aikoina välillä ajatunut jostain syystä pohtimaan sitä asiaa, että jonkun on pitänyt kuolla, että minä oon saanut mnahdollisuuden terveeseen elämään. Eihän sitä asiaa pitäisi liikaa miettiä, mutta väkisin se joskus mieleen tulee...

Seuraava käynti maksapuolella on vuoden päästä. Verikokeita halutaan silti ottaa melko usein, 3kk välein. Onhan se hyvä, että pitävät huolta musta. Helsingin kutsua odottelen edelleen, kyllä sen varmaan olisi pitänyt jo tulla, jos heinäkuussa olisi aika sinne. Ovat ilmeisesti unohtaneet mut ihan täysin. Parin viikon päästä on sitten luomitarkastus. Toivottavasti siinä ei selviä mitään ikävää.

Munuaispoli 2.4.

Ennen munuaispolin käyntiä sain viime perjantaina sairaanhoitajalta soiton, jossa hän kysyi, voisinko tulla paikalle jo tuntia aikasemmin ja antaa kandin tutkia. Lääkärin olisin tavannut sitten vasta puoli tuntia alkuperäistä aikaa myöhemmin. Olisin toki tällaiseen järjestelyyn suostunut, oon ihan mielelläni kandien harjoittelukappale. Esteeksi nousi vain se, että jälleen kerran olin tulossa vastaanotolle suoraan yövuorosta, joten klo 8 en millään olisi vielä paikalle kerennyt. Sairaanhoitaja puhelimessa ymmärsi tämän erittäin hyvin ja lisäsi vielä itse päälle, että mun pitää päästä yövuoron jälkeen pian nukkumaan, joten pitäydytään senkin takia alkuperäisessä ajassa.

Aika oli siis klo 9 ja oli muuten täydellinen aika yövuoron jälkeen. Ehdin tulla kotiin, vaihtaa vaatteet ja sen jälkeen hypätä pyörän selkään. Usein yövuoron jälkeen on joutunut odottelemaan tai jopa koittamaan vähän nukkua, kun aika on ollut joskus aamupäivällä.

Lääkärikin oli kerrankin täysin ajoissa, varmaan sen vuoksi, että olin päivän ensimmäinen potilas. Huoneessa odotti taas kerran täysin tuntematon nuori naislääkäri. Hän teki perustutkimukset ja kertoi, että Krea on nyt 105 ja CyA 88. Mähän oon tässä talven mittaan rampannut useammin verikokeissa, kun Krea-arvo lähti yllättäen nousuun. Syynä loppujen lopuksi oli ilmeisesti se, että CyA-arvo on silloin ollut korkeampi ja se lääkehän vaikuttaa munuaisiin. Kuulemma CyA-arvo saisi oikeasti olla jossain 100 paikkeilla, mutta koska sen vaikutus näkyy mulla heti munuaisarvossa, niin 88 saa riittää.

Lääkäri katseli myös luomia ja tuli siihen tulokseen, että laittaa lähetteen ihotautipolille luomien tarkastusta varten. Eipä siinä mitään, ihan hyvä, että ne joku asiantuntija tarkastaa. Joskus mietin, että oon tän sairautenu ansioista kyllä normaalia kansalaista paljon paremmassa tarkkailussa ja jos joskus jotain viitettä jostain toisesta sairaudesta tulisi, niin se löydettäisiin todennäköisesti paljon nopeammin kuin terveellä ihmisellä. Niin ja ihotautipolille meno on senkin vuoksi ihan kiva juttu, että ehkä siellä saan jotain vinkkejä myös tämän aknen kanssa taisteluun.

Kaiken kaikkiaan vastaanotto kesti 10 minuuttia ja koko reissukin oli ohi jo tunnissa. Hyvin pääsin siis nukkumaan. Seuraava kerta munuaispuolella on vuoden päästä, maksapuoli sen sijaan ilmeisesti kutsuu paikalle vielä ennen kesää. Ja tänä vuonna tulee kuluneeksi kolme vuotta viime Helsingin reissusta, saa nähdä, muistaako ne mua siellä ollenkaan. Periaatteessa voisin hyvin jättää tämän vuoden väliin ja mennä vasta paikalle vasta ensi vuonna, kun siirrosta tulee kuluneeksi kymmenen(!) vuotta.

30.5. Maksapoli

Maksapolin käynnin kanssa oli pientä säätämistä, kun tiistaina sieltä soiteltiin, että voisiko vastaanottoaikaa aikaistaa puolella tunnilla, kun lääkärin pitää lähteä jo puoli kahden aikaan pois, jolloin se sovittu aika olisi. Sain tämän tiedon siis puhelinvastaajaan jätettynä viestinä, koska en töissä ollut puhelimen ääressä, kun se soi. Olin poissa puhelimen äärestä myös toisen kerran, kun polilta koitettiin soittaa. Ja itsehän en pysty soittamaan hoitajalle suoraan, vaan puhelu menee aina automaattisen vastaajan kautta. Niinpä asia jäi lopulta täysin auki.

Päätin kuitenkin keskiviikkona varmuuden vuoksi lopulta mennä sairaalle jo yhdeksi. Väärä ratkaisu. Aikahan oli lopulta vasta puoli kaksi ja tietenkin lääkäri oli puoli tuntia myöhässä, joten odottelin yhteensä tunnin. Tekisi kyllä mieli laittaa Taysille johonkin palautetta tuosta ainaisesta myöhästelystä. Kyllä sen toki joskus ymmärtää, mutta maksapolilla lääkäri on lähes aina sen puoli tuntia myöhässä. Onneksi nyt oli yövuoroon meno, niin ei ollut sen puolesta kiire.

Lääkärinä oli jälleen kerran täysin uusi kasvo, nuori nainen. Tykkään kyllä nuorista naislääkäreistä, joten ei valittamista. Kaikki oli jälleen kerran hyvin. Verikokeissa tosin CyA-pitoisuus oli nyt taas liian korkealla, joten Sandimmun-annos laskettiin takaisin annokseen 100mg + 75mg. Parin viikon päästä sitten uudet labrat jälleen. Lisäksi Krea-pitoisuus oli aika korkealla ja lääkäri epäili, että se johtuu mahdollisesti nostetusta Sandimmun-annoksesta, joten senkin puolesta hyvä laskea annosta.

Sain käynnillä toimia myös koekaniinina jonkin hienon laitteen käytölle. Kuulemma se mittasi maksan elastisuutta. Toimi oikeastaan täysin samalla tavalla kuin ultraäänilaite, makasin vain sängylla ja lääkäri liikutteli anturia maksan kohdalla. Laitteen edustaja oli paikalla opastamassa lääkäriä ja homma hoidettiin englanniksi. Sain kuulla, että maksa oli oikein pehmeän ja hyväkuntoisen näköinen.

Seuraava poliaika on sitten vuoden päästä, että kyllä ne käynnit vaan aika pahasti päällekkäin jatkossakin menevät. Lisäksi syksyllä on verikokeet + soittoaika. Ja vuoden päästä kesällä on taas meno myös Helsinkiin.

Ps. Pään MRI-kuvauksen vastaus tuli postissa. Ei uusia aneurysmia eikä virtausta tilkityssä kohdassa. Erittäin hyviä ja helpottavia uutisia siis. :)

24.5. Magneettikuvaus

Ajattelin nyt tästäkin kirjoittaa, vaikka eipä tässä mitään sen erikoisempaa tapahtunutkaan. Pääsin siis nyt pään magneettikuvaukseen, josta munuaispuolen lääkärin kanssa oli huhtikuussa puhetta. Tarkoituksena on katsoa, onko mulle kehittynyt uusia aivoaneurysmia, jotka vaatisivat toimenpiteitä.

Oon joitakin kertoja elämässäni magneettikuvauksen putkessa maannut ja aina se on kyllä yhtä inhottavaa. Vaikka en ahtaanpaikankammosta kärsikään, niin on se pienessä putkessa makoilu silti aika epämukavaa. Pään kuvauksessa onneksi puolet vartalosta jää putken ulkopuolelle. Joskus muistan olleeni jossain maksan kuvauksessa ja silloin oikeasti meinasi ahdistaa, kun välillä silmiä putkessa availin. Väkisin nytkin kyllä mieleen hiipi kauhukuva siitä, että hoitajille kävisi jotain ja jäisin putkeen oman onneni nojaan. Ehdin jo kuvauksen aikana miettiä, pääsisikö putkesta mitenkään omin avuin pois.

Onneksi kaikki kuitenkin meni hyvin. Kuvaus kesti vain n. 15 minuuttia. Nyt sitten jään odottelemaan tuloksia. Todella toivon, että kaikki olisi ok eikä aneurysmia olisi kehittynyt lisää.

Seuraavan kerran pyöräilenkin Taysiin sitten jo ensi viikolla, kun on maksapolin käynti. Täytyy kyllä ottaa siellä puheeksi, että munuais- ja maksapuolen käynnit menevät nyt pahasti päällekäin. En näe mitään järkeä mennä taas lääkärille, kun juuri viime kuussa kävin munuispolilla. Lisäksi maksapuolella tuntuu olevan nyt joku hieman liian innokas lääkäri, sillä verikokeita otettiin viime kuussa ja nyt taas. Lisäksi kun mukaan lasketaan munuaispuolen määräämät verikokeet, niin oon nyt 1,5 kuukauden sisään käynyt jo kolme kertaa verikokeissa. Jossain vaiheessa käynnit menivät fiksusta niin, että vuoden aikana kävin kerran munuaispolilla ja kerran maksapolilla. Munuaispoli pitää tästä edelleen kiinni, mutta maksapuolella ollaan lipsuttu tästä kyllä täysin. Oon ainakin omasta mielestäni kuitenkin sen verran hyvässä kunnossa, että tuo kaksi kertaa vuodessa on ihan riittävä määrä käyntejä.

4.4. Munuaispoli

Pitkästä aikaa on taas käytä lääkärissä. Päivä alkoi ensin vatsan ultraäänellä. Siellä saa joka ikinen kerta jännittää, millainen lääkäri sattuu tällä kertaa homman hoitamaan. Silloin kerranhan lääkäri oli ihan äärettömän mukava ja ihan äärettömän hyvännäköinen nuori mies. Tämänkertainen lääkärikin oli suhteellisen nuori mies, mutta siihen se sitten jäikin. Oli nimittäin sen oloinen lääkäri, että osaa varmasti hyvin asiansa, mutta potilaitten kanssa jutteleminen ei ole hänen juttunsa. Koko tutkimuksen ajan tunnelma oli hieman akward. No, onneksi ultrassa kuitenkin kaikki oli ok.

Munuaispolin lääkärinä oli sitten sama mukava nainen kuin vuosi sitten. Tykkään hänestä, sillä hänestä tulee aina sellainen olo, että hän ottaa asiat vakavasti. Lisäksi hänelle uskaltaa hyvin puhua. Lisäksi olen tälle lääkärille kyllä tosi kiitollinen siitä, että hän viime vuonna otti ehkäisyasian esiin. Muuten se asia olisi varmaan vieläkin hoitamatta.

Veriarvot olivat kaikki hyvät. Ainoastaan Cya-pitoisuus oli tasaisesti laskenut, joten marraskuussa laskettu Sandimmun-annos nousi jälleen vanhalle tasolle 100mg+100mg. Tuo ehkä hiemam harmittaa, sillä mielummin söisin kyseistä lääkettä mahdollisimman vähän.

Lääkäri sitten kuunteli keuhkot, katseli ihon läpi ja tarkasti, onko jaloissa turvotuksia. Sen jälkeen jo sovittiin, että munuaispuolella tarvitsee käydä seuraavan kerran vasta ensi vuonna.

Vastaanoton lopuksi otin itse esille, että mun aivoaneurysmaleikkauksesta tulee tänä vuonna kuluneeksi viisi vuotta. Kun viisi vuotta sitten syksyllä kävin jälkitarkastuksessa, painoi silloin hyvin mieleeni, että viiden vuoden kuluttua olisi hyvä asia tarkastaa. Lääkäri silloin sanoi, että mun perussairauteni nimittäin altistaa sille, että aneurysmia kehittyy helpommin. Lääkäri tämän saman ohjeen neurologin teksteistä löysi ja niinpä sain lähetteen aivoverisuonten kuvaukseen. Sitä kutsua jään nyt sitten odottelemaan. En osaa jännittää vielä etukäteen mitään, mutta toki aika hurjalta tuntuu, jos taas joudun käymään samanlaisen ruljanssin läpi kuin silloin. Nyt toki ainakin tietäisi, mitä tapahtuu, että ehkä se hieman mieltä rauhoittaisi. Mutta katsotaan nyt, onko semmoiselle edes tarvetta.

Siihen asti jatkan taas normaalia elämää terveenä tyttönä. :)

7.11. Maksapoli

Tämä aamupäivä onkin sitten ollut lähes identtinen eilisen kanssa. Ensin töihin ilmoitus, etten ole tulossa. Sitten sairaalalle labraan, jossa otettiin paastosokeri verestä. Sen jälkeen vain odottelua ja odottelua gastron polin aulassa.

Reilun tunnin ylimääräisen odottelun jälkeen vihdoin pääsin taas tutkimushuoneeseen. Aluksi sain niellä puudutusgeeliä, joka alkoikin heti toimia. Sen jälkeen makuulle vasemmalle kyljelle ja letkua nielemään.Puudutusgeelistä oli se apu, että ihan yhtä vahvaa oksennusrefleksiä ei nyt enää tullut. Kokemus oli silti aivan järkyttävä ja itkuhan sen jälkeen pääsi. Lisäksi vatsaa tutkittiin nyt hieman pidempään, mikä ei ainakaan asiaa yhtään auttanut. Onneksi molemmilla kerroilla vierellä seisoi kaksi oikein mukavaa sairaanhoitajaa. Heille isot kiitokset, koska rauhoittavat sanat ja silittely kyllä auttoivat tutkimuksen aikana. Ilman heidän läsnäoloaan kokemus olisi varmasti ollut vielä karmaisevampi.

Noh, mitään ihmeellistähän vatsasta ei siis löytynyt. Lisäksi paastosokeriarvo oli ihan normaali. Koepaloista tulos tulee joskus, niistä ehkä selviää jotain tai sitten ei. Nyt kun oireet ovat poistuneet, niin ei tunnu niin pahalta, vaikka mitään selittävää tekijää ei mahdollisesti löydy. Eniten oon vain helpottunut siitä, että diabetesta ei ole eikä ilmeisesti myöskään refluksitautia, josta olin jossain vaiheessa lähes varma.

Yhden asian lääkäri kuitenkin pisti merkille. Cya-pitoisuus oli aika korkealla. Niinpä ilta-annosta vähennettiin nyt 25mg eli uusi annos on 100mg+75mg. Parin viikon ajan syön tällä annoksella ja sitten otetaan labrat. Voi olla, että paluu vanhaan annokseen on edessä heti silloin, niin nimittäin on joka ikinen kerta käynyt. Samalla lääkäri muistutteli, että liian korkea cya-pitoisuushan voi aiheuttaa kyllä pahoinvointia (kokemusta on), mutta tuskin tässä nyt siitä kuitenkaan on kyse.

Noh, elämä jatkuu nyt taas normaalina. Onpahan kyllä olleet henkisesti raskaita päiviä nämä. Pieni muistutus itselle taas siitä, kuinka elämässä kaikki on hirveän hyvin. Sen kun meinaa aina välillä unohtaa.

Ps. Miksi aina tämmöisiin tutkimuksiin sattuu ne kaikista kivoimman näköiset kandit? Nytkin siinä sitten kaksi nuorta miestä pällisteli mun kärsimystä. Ai että miten mukavaa. :D

6.11. Maksapoli

Tänään oli sitten tutkimusten aika. Etukäteen jännitti ihan hirveästi. Ei niinkään itse tutkimus, vaan tulokset, joita se saattaisi paljastaa.

Aamulla ensitöikseni kävin labrassa. Sieltä suuntasin sitten odottelemaan kutsua gastroskopiaan. Reilut kolme varttia sainkin odotella ennen kuin kutsu kävi. Siinä vaiheessa alkoi jo itse tutkimuskin jännittää. Mulle oli tarjottu esilääkitystä aiemmin, mutta kieltäydyin siitä. Aika hyvin tässä vuosien varrella oon näitä tutkimuksia oppinut kuitenkin sietämään. Lisäksi multahan on joskus vuosia sitten tutkittu suun kautta sydäntä lähes samalla tavalla, joten ajattelin tutkimuksen olevan ainakin jollain tasolla tuttu.

Noh, ensimmäinen ero sydäntutkimukseen oli heti se, että letku (joka siis niellään) oli paljon ohuempi. Ihana helpotus. Nyt ei kuitenkaan nielua paljon puuduteltu tai muuta, vaan asiaan käytiin aika suoraan. Sain suukappaleen, jota purin ja sitten jo mentiin.

Kokemus oli ihan hirveä. Itsellä on vielä flunssa, joka tuntui koko asiaa pahentavan, kun en juuri nenän kautta voinut hengitellä. Oksennusrefleksi tuli lähes välittömästi. Välillä tuntui niin pahalta, että olisi mieli tehnyt rimpuilla ja repiä itse letku pois nielusta. Jotenkin kuitenkin kestin loppuun asti.

Mitään erikoista lääkäri ei vielä nähnyt ja tämän vuoksi huomenna on sama juttu uudestaan. Tällä kertaa kyllä kuulemma puudutuksen kanssa. Sairaanhoitaja myös kovasti kyseli, enkö haluaisi huomenna rauhoittavaa lääkettä. En halua, ei siitä mitään iloa ole. Hammasta purren kestän huomisenkin tutkimuksen.

Sen lääkäri pisti merkille, että vatsalaukku ei ollut kunnolla tyhjentynyt, vaikka lähes 12 tuntia olin syömättä ollut. Niinpä ensimmäinen kysymys oli, onko mulla kenties diabetes. Sehän tästä nyt vielä puuttuisi. Muistan kuinka aikoinaan aneurysma-leikkauksen jälkimainingeissa jouduin hetken insuliinia itselleni pistämään, kun verensokerit kohosivat kortsonin syönnin myötä. Jo silloin pelkäsin tosi paljon, jos kyseisen taudin nyt saankin. Tämä päivä onkin mennyt aika vahvasti googletellen kaikenlaista aina diabeteksesta mahalaukun tyhjenemiseen.

Huomenna siis tosiaan uusi yritys. Tämän päivän oon kokonaan liemiruokalinjalla eli mitään kiinteää ei saa syödä.  Näin varmistetaan, että mahalaukku on aamulla varmasti tyhjä. Lisäksi käyn taas labrassa, nyt otetaan tietenkin sitten se paastosokeri. Jännittää taas ihan hirveästi, sillä en vaan millään jaksaisi tähän nyt kaiken hyvän päälle diabetesta. En oikeasti.

Kun yhtäkkiä kaikki ei olekaan hyvin

Okei myönnän, otsikko on hieman dramaattinen. Mutta toisaalta, ei mulla tällä hetkellä kaikki ole ihan kunnossa.

Oon nyt kahden viikon aikana kärsinyt aivan järjettömän kovasta närästyksestä. Mua närästää ihan äärettömän harvoin ylipäätään. Molemmilla kerroilla oireet on alkuun olleet ihan normaaleja, lähinnä happamia röyhtäyksiä. Kummallakin kerralla tilanne on kuitenkin äitynyt niin pahaksi, että oon viettänyt pari tuntia vaan oksentaen n. 6-7 kertaa peräkkäin. Oksennuskohtaukset ovat olleet niin rajuja, että välillä lopussa on meinannu tajua lähteä ja on tullut jonkinmoisia kouristuksia. Verta oksennuksen mukana ei sentään ole onneksi tullut.

Mulle itse asiassa kävi tämmöinen samanlainen tapaus myös joskus useampi kuukausi sitten, ehkä jopa puoli vuotta sitten. Se kuitenkin jäi vaan yhteen kertaan enkä osannut asiaa sen enempää murehtia. Niin olisi varmasti käynyt nytkin, mutta kun toinen samanlainen närästyskohtaus tuli niin pian, oli pakko ottaa yhteyttä lääkäriin. Lisäksi tästä viimeisimmästä kohtauksesta on jäänyt rintaan outo polttava tunne.

Niinpä tänään sitten olin yhteydessä gastron poliin puhelimitse. Sieltä lääkäri määräsi heti lähetteen mahalaukun tähystykseen, joka melko kiireellisenä tehdään jo tulevana maanantaina. Mun tapauksessa on onnena aina se, että kaikkeen reagoidaan aika nopeasti eikä tarvitse odotella kuukausia tutkimukseen pääsyä.

Oon nyt huomannut, että tämmöinen juttu on mulle heti paljon raskaampi kuin silloin pahimpina sairasteluvuosina. Silloin sitä jotenkin tottui jatkuviin vastoinkäymisiin ja turtui osaltaan niihin. Nyt kaikki on ollut niin kauan hyvin, että tällainen asia tuntuu tosi suurelta. Lisäksi mua pelottaa ihan hirveästi. En voi sille mitään, mutta mun pahin pelkoni on, että sieltä löytyy jotain niin vakavaa, että lääkäri joutuu toteamaan mulla olevan enää vain viikkoja elinaikaa. Toisaalta pelkään myös sitä, ettei tähystyksessä löydy mitään. Tiedän kokemuksesta kuinka hirveää se on, kun on selvät oireet, mutta mitään selittävää diagnoosia ei löydy.

No, yritän nyt vain olla miettimättä liikaa asiaa. Toivottavasti kaikelle löytyy selitys ja kaikki on myös hoidettavissa. Muuta en toivo.

20.6. Maksapoli

Mulla on ihan sellainen tunne, että viime aikoina on saanut taas rampata Taysissa ihan urakalla. Kai se johtuu noista gynen käynneistä. Kaikki käynnit on myös ajoittuneet yövuorojen kanssa samaan aikaan, niin myös tällä kertaa. Niinpä heräsin tiistaina yövuorosta tultua viiden tunnin unien jälkeen ja poljin Taysiin.

Lääkäri oli tietenkin sellaiset 20 minuuttia myöhässä ja jälleen eri kuin viime kerralla. Niinpä sain taas selittää taustoja, vaikka lääkäri kyllä muisteli mut kerran nähneensä silloin kun vielä olin lisähapessa kiinni. No, ei kai siinä mitään, ihan kivahan niitä menneitä juttuja oli kertoa. Ja tykkään kyllä aina noista lääkäreistä, jotka asiat paperille kirjoittavat. Tulee itselle sellainen olo, että nyt ihan oikeasti kuunnellaan ja ollaan kiinnostuneita asioista.

Verikoetulokset olivat muuten kaikki ok, mutta kihtiarvo oli aika roimasti yli viitearvojen. Se vähän säikäytti, etenkin kun jossain vaiheessa siirron jälkeen sairaalassa maatessa mulla jo hetken epäiltiin kihtiä. Netistä kuitenkin luin, että korkeat kihtiarvot eivät välttämättä vielä kerro kihdin puhkeamisesta mitään. Eikä mulla (ainakaan vielä) ole ollut mitään oireita. Toivotaan ettei tulekaan, koska en mielelläni mitään uutta sairautta enää ottaisi.

Itselle tuli välillä sellainen olo lääkäristä, että hän olisi kovasti toivonut, että mulla jotain asiaa tai kysyttävää olisi. Kovasti hän useaan otteeseen koitti vielä juttua jatkaa ja kyseli menneistä kokemuksista. Lisäksi hän välillä pysähtyi kattelemaan mua useaksi sekunniksi. Ei mulla kuitenkaan mitään sanottavaa tai kysyttävää ollut, kaikki on edelleen tosi hyvin.

Tänä kesänä en sitten perinteistä Helsingin reissua enää teekään, joten vasta joskus syksyllä on seuraava lääkärikäynti. Hyvä näin, koska ei mulla kyllä olisi siellä Helsingissäkään mitään kerrottavaa tai kysyttävää. Oon lääkitykseeni tyytyväinen ja elämä rullaa mallillaan eteenpäin.

31.5. Naistentautien poliklinikka

Niinhän siinä sitten kävi viime gynekäynnin jälkeen, että ne menkat aika pian alkoivat. Ja kävi myös niin kuin vähän oinastelin, eli työvuorot eivät vaan millään antaneet mahdollisuutta lääkärikäynnille. Niinpä piti sitten jäädä vain odottelemaan seuraavia menkkoja. Vähän kyllä huvitti, kun se hoitaja painotti mulle erittäin tarmokkaasti puhelimessa, että nyt tämän kuukauden aikana sitten pitää ehdottomasti pitää ehkäisystä huolta. Teki mieli sanoa, että oon tässä nyt jo aika monta vuotta pärjännyt, niin eiköhän yksi kuukausikin vielä mene. :D

No, menkat alkoivat sitten helatorstaina ja sopivasti tällä viikolla yövuorot taas olivat. Onni oli myös myötä siinä, että vapaa aika löytyi keskiviikkona klo 9, joten pääsin taas suoraan yövuorosta polille. Olin siinä käsityksessä, että jälleen menen opetuspolille, mutta nyt vastassa olivatkin vain lääkäri ja hoitaja. Täytyy myöntää, että hieman harmitti lääkärin vaihtuminen. Se edellinen lääkäri oli niin äärettömän mukava, että hänen kanssaan olisin erittäin mielelläni uudelleen asioinut. Opiskelijoiden puuttuminen sen sijaan nyt ei kauhesti haitannut.

Lääkäri siinä sitten hetken pähkäiltyään tuli siihen tulokseen, että mulle laitetaan hormonikierukka nimeltään Kyleena. Siitä oli puhetta myös edellisen lääkärin kanssa. Aika nopeasti pääsinkin jo tutkimuspöydälle makaamaan. Ensin lääkäri hieman ultralla katseli kohtua ja sitten jo asensi kierukan paikoilleen. Jännitti kyllä se laitto ihan kauheasti, sillä tietenkin olin kaikki kauhukokemukset netistä etukäteen lukenut. Ja kyllähän se aika ikävältä tuntui, mutta onneksi vain pienen hetken. Nopeasti kaikki oli ohi, lääkäri ultrasi, että kierukka on paikoillaan ja sitten sain jo lähteä. Saatesanoiksi sain, että kierukan teho on viisi vuotta ja ehkäisyteho alkaa heti. Mitään jälkipolikäyntejä tuonne ei ole, vaan tarvittaessa pitää sitten hakeutua omalääkärin vastaanotolle.

Polikäynnin jälkeen suuntasin sitten kotiin nukkumaan. Aika karuja kokemuksia olin lukenut myös kierukan asentamisen jälkeisistä kivuista ja niitä aloin sitten odotella. Ennen nukkumaan menoa ei kuitenkaan tuntunut muuta kuin kuukautiskipuja vastaavia tuntemuksia. Ne menivät ohi lämpimän kauratyynyn avulla ja pian olinkin jo unessa. Myöskään illalla mitään kummempia kipuja ei ollut. Tähän mennessä kaikki on siis näyttänyt tosi hyvältä. Edelleen tosin vähän jännitän, millaisia sivuvaikutuksia tässä voi vielä tulla. Yksi aika yleinen on ainakin akne. Sen ei tarvitsisi pahentua yhtään. Lisäksi jotkut ovat raportoineet ruokahalun kasvua, mitä en myöskään todellakaan toivoisi. Mutta toivotaan nyt, että olisi kerrasta löytynyt sopiva ehkäisykeino ja tällä voisi mennä sen seuraavat viisi vuotta eteenpäin.

26.4. Naistentautien poliklinikka

Ihan alkuun kerron, että oon nyt oikeasti tsempannut siinä lääkkeen otossa. Monet kerrat blogiteksteissä on niin tullut luvattua, mutta nyt lääkärin sanat jäivät jotenkin todella mieleen. Vaihdoin ottoajan klo kahdeksasta klo kymmeneen. Otan siis aamulääkkeen aamuvuoroissa mukaan töihin. Nyt lääke on tullut otettua niin paljon paremmin. Hyvä minä!

Sitten itse asiaan. Sain tosiaan kutsun naistentautien polille. Ensimmäinen aika olisi ollut jo muutama viikko sitten, mutta työvuorojen vuoksi jouduin jälleen vaihtamaan. Nytkin kyllä meinasi hieman olla ongelmaa löytää sopiva aika, joten lopulta päätin mennä yövuoron jälkeen suoraan sitten. Eipä kai tässäkään mitään ongelmaa olisi ollut, kun valvomisen piti päättyä eilen. Sairastapauksen vuoksi sainkin kuitenkin vielä kolmannen yön, joten hieman mietitytti unien vähiin jääminen. Mutta minkäs teet.

Erittäin väsyneenä aamulla siis suuntasin polille. Paikka on tuttu teini-iästä. Silloin tutkittiin, minkä takiat kuukautiset eivät ala. Muistan, että lääkäri määräsi mulle silloin jotain hormonipillereitä, joita en missään tapauksessa olisi saanut syödä. Maksalääkäri oli tästä aika kauhuissaan. Silloin mulle myös sanottiin, että keho on niin sairas, että sen vuoksi kuukautiset eivät nyt vain tule. Keho säästää sellaisessa asiassa, joka ei ole välttämätön. Siirron jälkeisenä syksynä menkat sitten vihdoin alkoivat. Oli muuten aika onnenpäivä, olihan se selvä merkki oman kropan parantumisesta.

Vaikka paikka nyt oli jotenkin tuttu, niin silti käynti jännitti jostain syystä ihan hirveästi. Lisäksi menin vielä opetuspolille. Ihan jo omien kokemusten kautta annan aina opiskelijoille mahdollisuuden tutkia, mutta tässä se vain kyllä lisäsi sitä jännitystä. Enkä nyt ole ihan varma, että onko se niin kamalan kiva, kun huoneeseen mentäessä siellä seisoa töröttää itse lääkärin lisäksi kolme muuta henkilöä. Ja tietenkin niistä kaksi vielä miespuolista. (Onneksi ei sentään omaa silmää miellyttäviä, se olisi ollut ihan kauheaa. :D)

Yksi näistä kolmesta sitten piti mun alkuhaastattelun. Ihan hyvin kyseli, silti kyllä koko homma tuntui vaan todella kiusalliselta. Kertoivat sitten siinä, että mulle todellakin ollaan sitä hormonikierukkaa suunniteltu ehkäisykeinoksi.

Sitten olikin itse tutkimuksen aika. Se oli itselle varmasti se jännittävin osa. Muistan kuinka teini-iässä kyseinen tutkimus sattui aivan valtavasti ja odotin nyt jotain samanlaista kauhukokesta. Luojan kiitos tutkimus ei sattunut oikeastaan yhtään. Ja oli kyllä mukava kuulla, että kaikki on normaalisti ja hormonitoiminta on täysin normaalia. Samalla siinä sitten nappasivat papa-näytteen.

Nyt sitten odotellaan vain menkkojen alkamista, jotta kierukka voidaan paikoilleen asettaa. Pieni stressi meinaa taas pukata päälle noitten työvuorojen takia. Idea on siis se, että soitan polille, kun menkat alkavat ja vuodon viimeisinä päivinä kierukka sitten laitetaan. Kalenterin mukaan niiden pitäisi alkaa tässä ihan näinä päivinä, mutta mun kuukautiset on kyllä aina olleet todella epäsäännölliset. Nyt toivon vaan, että vuoto ajottuisi jotenkin niin, että pääsisin töitten puolesta sitten polilla käymään. Tyhmä nyt stressata tästäkin asiasta, mutta minkäs sitä itselleen voi.

Polin ihan varsinainen lääkäri oli kyllä hirmuisen mukava. Hän esim. lupasi, että pääsen ensi viikolla (jos ne menkat nyt niin alkaa) ylimääräiselle ajalle, vaikka heidän kalenterinsa onkin ihan täynnä. Lisäksi hän huoneestaan ulos saattaessa otti puheeksi tän mun huonon ihon. Hän siinä sitten pohti, että aknen kannalta hormonikierukka ei ole paras ratkaisu, vaan siihen parhaiten sopisi yhdistelmäehkäisy. Asia jäi kuitenkin auki ja jäin nyt siihen käsitykseen, että edelleen kuitenkin sillä kierukalla mennään. Lisäksi hän lupasi mulle reseptin kirjoittaa rasvoista, joita voin taas tähän naamaan lätkiä. Ihan kiva, sillä asia on taas vähän jäänyt. Toisaalta oon kyllä jo hyvin näitten näppyjeni kanssa oppinut elämään, mutta tuskin ne rasvat haittaakaan tekee.

Ja loppuun on vielä pakko laittaa lääkärin ihanat sanat. Hän nimittäin vastaanoton lopuksi sanoi mulle, että eihän mulla mitään sairauksia ole, oon täysin terve ja mua hoidetaan täysin terveenä ihmisenä. Ette arvaa kuinka ihana oli kuulla noi sanat. Etenkin kun joskus nuorempana sain kuulla olevani monisairas.