Tulehtunut rakko, 12.8. maksapoli ja 19.8. ihopoli

Tulee niin pitkä postaus, että jaan tämän väliotsikoihin.

TULEHTUNUT RAKKO

Aloitetaanpa tulehtuneella rakolla. Tuli nimittäin pari viikkoa sitten perjantaina kesäloman alun kunniaksi käytyä kaverin kanssa Helsingissä ja samalla käveltyä lähes 20 000 askelta. Eipä tuo askelmäärä nyt niin hurja ole, mutta tietenkin olin valinnut jalkaan huonot kengät. Tunsin jo hotellille kävellessä, että oikean jalan pikkuvarpaaseen on tulossa rakko, mutten sitten tyhmänä ihmisenä siinä kohtaa käynyt ostamassa rakkolaastareita. No, reissun jälkeen rakko oli sitten jo todella kipeä, mutta ajattelin sen kuitenkin paranevan itsestään. Maanantai-iltana jalkapöytä alkoi kuitenkin turvota ja tiistaiaamuna kävi aika nopeasti selväksi, että työterveyteen on pakko lähteä. Jalalla ei pystynyt enää kunnolla astumaan, jalan pitäminen alhaalla sattui todella turvotuksen takia ja lisäksi varpaan punoitus oli alkanut levitä viivana pitkin jalkapöytää. 

Työterveyslääkäri jalkaa sitten tutki melko epävarmana. Onneksi päätti konsultoida kokeneempaa kollegaa, sillä tämä osasi heti sanoa, että vaikuttaa bakteeritulehdukselta. Hänkin tosin ensin pohti, auttaisiko pelkkä lääkevoide, mutta onneksi sain ihan suun kautta otettavaa antibioottia. Ja tällä kertaa en ihan periaattesta viitsinyt mainita mitään elinsiirrosta, sillä halusin vain saada Kefexin-reseptin ja lähteä kotiin. Liian hyvin on jäänyt mieleen vuoden takainen käynti, kun lääkäri määräsi pitkällisen pohdinnan jälkeen jonkun todella oudon antibiootin, josta piti käydä kaksi kertaa labrassakin. Elinsiirto ei kuitenkaan oman tietämyksen mukaan vaikuta itsellä mitenkään siihen, etten voisi normaaleja antibiootteja syödä. Ainakaan sellaisesta ei ole koskaan ollut puhe eikä nytkään maksalääkäri viikoa myöhemmin tarttunut mitenkään asiaan. 

No, antibiootti alkoi onneksi vaikuttaa melko nopeasti ja jo torstaina pystyin osallistumaan opastetulle kävelykierrokselle. Lisäksi maksapolin labroissa seuraavana päivänä näkyi, että CRP oli hieman koholla, joten selkeästi bakteeritulehduksesta oli kyse.  Ehkä nyt osaa ottaa rakotkin vähän vakavammin. Selkeästi rakko oli siis päässyt puhkeamaan, kun en missään kohtaa sitä suojannut laastarilla, vaan vielä lauantainakin tuli käveltyä melko paljon. Hyvin myös ymmärtää taas hyvien ja mukavien kenkien merkityksen.

12.8. MAKSAPOLI

Tuli sitten kahden vuoden tauon jälkeen viimein käytyä maksapolillakin. Käynnistä ei tosin jäänyt mikään paras kokemus. Lääkäri oli ehkä hieman nihkeän oloinen ja selkeästi erittäin järkyttynyt siitä, että olin päässyt heidän listoiltaan jotenkin putoamaan, sitä asiaa nimittäin käytiin alussa pitkään läpi. Itselle tuli tunne, että osin hän syyllisti myös minua asiasta. Omaksi puolustukseksi haluan edelleen kuitenkin sanoa sen, että munuaispuoli on pitänyt koko ajan niin hyvää huolta, etten ole edes osannut kaivata maksapuolen kontakteja. Asia olisi eri, jos itsellä olisi vain maksapolin käyntejä. Siinä kohtaa olisin toki alkanut ihmetellä, miksei mitään kuulu. Täytyy myös sanoa, että jo se vaikuttaa kokemukseen negatiivisesti, kun lääkäri vain istuu pöytänsä takana odottelemassa, että itse saavun huoneeseen eikä edes nouse tervehtimään. Itse olen niin tottunut siihen, että munuaispolilla ja muuallakin lääkäri tulee huoneestaan ulos ottamaan vastaan. Pienillä jutulla on väliä.

No, mitään erityistä ei käynnillä lopulta ollut. Labrat käytiin läpi, lääkäri tunnusteli vatsan ja verenpaine mitattiin. Nyt olen paineita mitannut myös itsekseni, joten niitä lääkäri otti ylös. Tulevien labrojen ajankohtaa mietittiin jälleen. Veikkaan, että ne tulevat taas olemaan lähes päällekkäin munuaispolin labrojen kanssa. Jotenkin niitä ei vaan koskaan saada synkronoitua mitenkään järkevästi, vaikka lähes jokainen lääkäri sitä vuorollaan miettii.

19.8. IHOPOLI

Tänään tuli sitten käytyä ihopolilla luomitarkastuksessa. Käynti oli melko nopea lääkäri kävi lampun kanssa koko kehon läpi ja kiinnitti erityistä tarkkuutta vasemman käden nimettömän ja vasemman lavan luomiin, joita munuaispolilla toukokuussa kuvattiin. Etenkin lavan luomea hän katseli pidempään ja pyysi lopulta erikoislääkärin paikalle. No, tämä osasi hyvin nopeasti molemmista luomista sanoa, että ne ovat hyvälaatuisia eikä huolta ole. Hyvä niin, sillä hieman jännitin, jos koepaloja aletaan ottamaan, niin niiden tuloksia joutuu sitten odottelemaan. Käynti oli siis nopea ja tehokas. Lääkärit ja erityisesti sairaanhoitaja olivat erittäin mukavia, mikä oli mukavaa.

Tälle vuodelle ei siis enää pitäisi sovittuja lääkärikäyntejä olla. Labrassa joutuu varmasti vielä vähintään kerran käymään. Nyt molemmat käynnit sattuivat mukavasti kesälomalle, joten ei ole tarvinnut aikoja vaihdella työvuorojen takia. Mistään ei myöskään ole onneksi tullut huonoja uutisia, joten kesäloman viimeistä viikkoa voi jatkaa hyvillä mielin. 

27.5. Munuaispoli

 Ajattelinpa kirjoitella tänne näin hieman jälkijunassa viime munuaispolin käynnistä, nyt kun kirjoittamisen makuun on päässyt. 

Toukokuun loppupuolella käynti tosiaan oli. Jälleen kerran vastassa eri lääkäri kuin aiemmin, tällä kertaa erikoistuva. Alkuun käytiin läpi tavanomaisia asioita, lähtien taas kerran ammatista. Verenpaineita en vieläkään ole saanut aikaiseksi mitata kotona, tästä sain nyt aika tiukaakin palautetta.  Vastaanotolla mitatessa verenpaine taisi olla yläpaineen osalta päälle 120, kun lääkäri niin huolissaan totesi, että jos yläpaine menee yli 130, niin pitää aloittaa verenpainelääke. No, olen kyllä ottanut nyt neuvosta vaarin ja mittaillut verenpainetta aina vanhemmilla käydessä, sillä sieltä mittari löytyy. Yläpaine on ollut alle 120, eli ei pitäisi huolta sen suhteen olla. 

Seuraavaksi puhe kääntyi sitten maksapuolen polikäynteihin. En tosiaan ole hetkeen maksapolilla käynyt, viimeksi vuonna 2021. Toki vuonna 2022 on ollut Husin käynti (tai oikeasti puhelinaika) ja sen takia sille vuodelle ei käyntiä Taysiin järjestetty. Mutta ilmeisesti olen siinä kohtaa jostain jonosta tipahtanut. Jotenkin en ole itse osannut asiaan edes kiinnittää huomiota, kun verikokeita on kuitenkin otettu säännöllisesti. Hyvä näistä asioista olisi toki olla itsekin vähän kartalla. No, aika sinne tulikin sitten heti elokuulle. Ihan hyvä niin, koska toki haluan, että maksastakin huolta pidetään.

Itselläkin oli tällä kertaa muutama asia jopa mielessä. Ihan alkuun kyselin mahdollisesta pään magneettikuvasta. Tästä lääkäri sitten kävi konsultoimassa kokeneempaa kollegaa. Ehkä vähän yllättäen he olivat sitä mieltä, että tähän perussairauteen aivoaneurysmat eivät niinkään kuulu, vaan enemmänkin dominoivasti periytyvään. Itse olen tästä vähän eri mieltä ja juuri koulua varten aiheesta luin. No, erikoistuvat lääkärit onneksi ovat usein erittäin virkaintoisia, koska lääkäri lupasi asiasta olla yhteydessä neurokirurgiin. 

Toisena asiana halusin sitten näyttää vasemman käden sormessa melko pitkään ollutta tummaa pilkkua. Tämän lisäksi lääkäri löysi selästä luomen, josta on tainnut kyllä joskus aikaisemminkin joku lääkäri olla huolissaan. Luomet valokuvattiin, vaikka sormen pisteelle lääkäri ja hoitaja hieman naureskelivat. Ilmeisesti heidän silmään se ei siis kovin vakavalta näyttänyt, mutta kiva, että asia kuitenkin otettiin tosissaan. Kuvat lähtivät sitten ihopolille. 

Olin alkuun varautunut jälleen helppoon vartin käyntiin, mutta lopulta aikaa meni 45 minuuttia. Muutenhan sillä ei ole väliä, mutta töihin alkoi vähän olla kiire. Omalta työmaalta on kyllä hyvin oppinut sen, että erikoistuvat lääkärit tosiaan ottavat asiat hyvin tosissaan ja haluavat kaiken selvittää. Ja kiitollinen toki olen siitä, on ihana, että tämäkin lääkäri oli heti valmis asioita viemään eteenpäin, sillä juuri luin lehtijutun, jossa ihmistä ei oltu otettu millään tosissaan eikä hän hoitoa tahtonut saada. Itselläkin on sellaisia kokemuksia menneisyydestä, mutta elinsiirron jälkeen kaikki asiat on kyllä aina otettu suurella vakavuudella. Välillä tunnen jopa syyllisyyttä siitä, että niin paljon saan hoitaa asioitani erikoissairaanhoidossa. Ainakin tuo luomiasia on sellainen, mistä olisi periaatteessa voitu hyvin ohjata vaikka työterveyteen. Tosin nykyiset polimaksut ovat niin hirvittävän hintaisia, että siinä mielessä erikoissairaanhoito ei ainakaan halvaksi itselle tule eikä siitä kauhean kateellinen kannata olla. Hintaa tälle käynnille tuli 46€.

Muuten kaikki oli tosiaan kunnossa. Veriarvot ok, ei lääkitysmuutoksia. Ensi kerralla on sitten jälleen ultran vuoro. Munuaista ultrataan kyllä todella ahkerasti, olisi kiva, että joskus maksaakin. Ja neuron polilta ja ihopolilta vastauksetkin jo tulivat. Pään magneettikuva otetaan seuraavan kerran 2028 eli kymmenen vuoden päästä edellisestä kuvasta. Ihopolille sen sijaan sain ajan elokuulle. 

Kuulumisia

 Eipä ole tullut tänne kirjoiteltua ikuisuuksiin, joten en tiedä, lukeeko tätä blogia oikeastaan enää kukaan tai huomaako kukaan, että tänne nyt uuden postauksen teen. Mutta kirjoitellaan nyt vaikka sitten ihan omaksi iloksi.

Terveysrintamalla ei ole tapahtunut mitään uutta, mikä on tietenkin hyvä juttu. Asiat rullailevat entiseen malliin ja lääkityskin on pysynyt samana. Lääkäriä olen nähnyt viimeksi toukokuussa 2023 ja siitä en näköjään tännekään ole mitään merkintää tehnyt. Ehkä tuntuu vähän tyhmältä kirjoitella aina samoja asioita, joita käynneillä läpi käydään. Flunssan sairastin syksyllä ja siihen yhteyteen liittyi yllättäen korvatulehdus, mitä en itsekään meinannut ensin uskoa. En edes lapsena juurikaan korvatulehduksia ole sairastanut. Antibioottikuuria tarvittiin, jälleen tosin huomasi sen, kuinka varovaisia muut lääkärit ovat oikein mitään lääkkeitä määräämään. Mikä on toki hieno asia, mutta aiheuttaa aina itselle lisätyötä. Nytkin sain jonkun aivan oudon antibiootin syötäväksi ja jouduin kuurin aikana konsultoimaan itse munuaispolia sekä käymään kahdesti verikokeissa. 

Syy, miksi tänne innostuin pitkän tauon jälkeen nyt kirjoittelemaan, on se, että meillä on koulussa (opiskelen tosiaan nykyään terveyden edistämistä yamkissa, tästä en ehkä ole koskaan maininnut) käsitelty koko alkuvuosi genomitietoa ja se tietenkin liittyy omaan sairauteen aika paljon. On sitten tullut vanhempien kanssa asiasta jälleen kerran keskustelua ja muisteltua omaa käyntiä perinnöllisyyspolilla. On ihan mielenkiintoista kuulla esimerkiksi geenitesteistä ja siitä, minkälaista sikiödiagnostiikkaa nykyään voidaan käyttää. Juuri äskettäin meillä päättyi tunnit, jossa saimme esiteltäväksi periytyviä sairauksia. Itse halusin tietenkin ottaa esimerkiksi oman sairauden ja päätin myös avoimesti kertoa, että itsellä esittelemäni sairaus on. Koitan taas opetella sitä, että avoimesti ihmisille kertoisin omasta tilanteesta, sillä niin pitkään tässä olen jostain syystä tätä salaillut tai jättänyt kertomatta. Ja onhan tiedon jakaminen aina hyvästä. Jännitti tosin ihan hirveästi, kun aihe on niin lähellä itseä ja vaikka Zoomin välityksellä kamerat kiinni esitys tapahtui, niin oma ääni värisi kyllä pahasti. Se ehkä hieman nolottaa, koska jäi sellainen olo, että kuulostin siltä, että purskahdan kohta itkuun. Mutta ehkäpä ihmiset olivat kiinnostuneita siitä, että omakohtaisia kokemuksia jaan. 

Koulu on saanut pohtimaan myös sitä, muuttuvatkohan omatkin vastaanottokäynnit jossain kohtaa etänä tapahtuviksi, kun etäpalveluihin nyt niin paljon panostetaan. Jossain luki, että lääkäri saa itse määrittää, voiko tiettyä sairautta sairastavia potilaita tavata vain etänä, mutta en yhtään tiedä, mitä omasta tilanteesta ajateltaisiin. Periaatteessahan käynnit ovat olleet viimeiset kymmenen vuotta vain sitä, että katsotaan labrat, mitataan verenpaine ja uusitaan tarvittavat reseptit. Mutta sitten kuitenkin usein lääkäri haluaa katsoa myös, onko turvotuksia tai uusia huolestuttavia luomia ja lisäksi tunnustella vatsan. Itse siis nimenomaan toivoisin, että käynnit eivät etävastaanotoiksi muutu, sillä pidän videon kautta tapahtuvaa kommunikointia hankalana. Sen verran mielelläni näen vaivaa, että raahaan itseni sairaalalle paikan päälle. 

Itse käyntejä on myös ollut nyt todella vähän, viime vuonna taisin nähdä lääkäriä vain kerran. Verikokeita toki otetaan useammin. Siinä mielessä harvat vastaanottokäynnit ovat hyvä asia, että asiakasmaksuhinnat ovat nykyään ihan hirvittävän korkeat. Ja toki vuoden aikana nyt ehkä jo kertyy jotain kysyttävää. Nyt itsellä on mielessä keskustella siitä, seurataanko aivoaneurysmien syntyä jotenkin, kun juuri luin, että ne tähän tautiin aika kiinteästi liittyvät. Lisäksi sormessa oleva ruskea pilkku on jo jonkin aikaa mietityttänyt, jos se onkin melanooma. Kutsu käynnille pitäisi kyllä ainakin epikriisin mukaan tulla nyt keväällä, joten sitä odotellessa. 

Mutta kaiken kaikkiaan tosiaan menee edelleen ihan tasaisesti. Tiedän, että seuraavalla käynnillä jälleen lääkäri tulee kysymään lasten hankinnasta, mikä tietenkin on ihan ymmärrettävää, kun ikää on jo 34 vuotta. En tosin vieläkään koe aihetta ajankohtaiseksi ja olen ehkä jopa sitä mieltä, etten lapsia koskaan hanki. Päätös tosin ei ole täysin varma. Lapsen hankinta on kuitenkin itselle niin erilainen prosessi ettei sitä tuosta noin vain päätetä. Perinnöllisyyspolin epikriisiä lueskellessani palasi mieleen jälleen se, että tämä sairaus tosiaan aiheuttaa lapsettomuutta, olisi riskiraskaus ihan jo elinsiirron vuoksi ja lisäksi ensin pitäisi melkein isäehdokaskin testata. Paljon on siis asioita, mitä pitäisi ottaa huomioon. Usein on sellainen olo, että sitten kun joskus lapsi alkaisi tuntua ajankohtaiselta, niin olen jo auttamatta myöhässä kaikkien näiden huomioon otettavien seikkojen vuoksi. 

Hirvittävästi tekstiä, mutta onpahan nyt taas ainakin ajatuksia muistissa, jos ei muuta. Katsotaan, milloin sitä jälleen tulee kirjoiteltua. Kuollut blogi ei kuitenkaan ole, ihan jo siitä syystä, että tiedän joskus edessä olevan uuden elinsiirron ja silloin tarvitsen paikan, mihin ajatuksia ylös laittaa. Mutta siihen on toivottavasti vielä pitkä aika. 

12.12. Munuaispoli

 Lähes tasan tarkkaan vuoden tarkkuudella oli jälleen aika käydä munuaispuolella. Ennen lääkärin vastaanottoa, oli aika varattu ultraan ja keuhkokuvaan. Jälkimmäistä itse asiassa hieman ihmettelin, sillä en oikein ymmärrä, miten keuhkokuva liittyy omaan tilanteeseen. Olisin kysynyt asiasta lääkäriltä, mutta puhe tuli muusta, joten se sitten jäi. 

Äitin syöpädiagnoosi on selkeästi aktivoinut itsellä melkoisen katastrofiajattelun ja sen takia etenkin juuri keuhkokuva herätti epäilyä. Jotenkin tuli vahva tunne siitä, että nyt ei kaikki ole kunnossa, kun tällaista pitää alkaa ottamaan. Lisäksi munuaissiirrännäistä ultrattaessa lääkärin hiljaisuus ja toimenpiteen kesto sai heti ajatuksen lentämään siihen vaihtoehtoon, että nyt siirrännäinen alkaa vedellä viimeisiään. Muistan, että samanlaisia ajatuksia heräsi viimeksikin.

Lääkärin vastaanotto alkoi hyvin normaalisti. Verikoetulokset olivat kaikki kohdillaan, uraattikin on lääkityksellä pysynyt viitearvoissa. Ilmeisesti lääkityksen voi jossain kohtaa lopettaa, kun lääkäri puhui, että vielä ei kannata, jotta kihtikohtaukset eivät toistu. Munuaissiirrännäinen voi myös ultran perusteella oikein hyvin. 

Oma etiäinen siitä, että kaikki ei ehkä ole ihan hyvin, piti kuitenkin paikkaansa. Kun lääkäri aloitti puhumaan keuhkokuvasta, oma kauhukuva oli jo se, että keuhkoissa näkyy kapillaarisuonia, joita sinne oli ennen siirtoa kehittynyt ja joista alhainen saturaatio silloin johtui. Tämä olisi kielinyt siitä, että uusi maksakin on jälleen huonossa kunnossa. Ihan tämmöisestä ei kuitenkaan onneksi ollut kyse. Sen sijaan keuhkokuvassa oli näkynyt, kuinka ruokatorvi on mutkalla. Tähän syynä on suurentunut kilpirauhanen, jonka lääkäri tunnustellen heti tunsi. Ja tuntuu se omaankin käteen nyt. Lääkäri epäili, että kyseessä on struuma eli kilpirauhanen on suurentunut. Tähän voi liittyä myös kilpirauhasen vajaa-tai liikatoimintaa, joka selvitetään labrakokeilla. Toki yhtenä vaihtoehtona voi olla myös kilpirauhasen syöpä, vaikka sitä lääkäri ei missään kohtaa ääneen maininnutkaan. Sen sijaan hän kyllä tunnusteli imusolmukkeet eri puolilta kehoa. 

Oma tunne on tällä hetkellä melko rauhallinen. Haluan uskoa, että kyseessä tosiaan on vain struuma. Kilpirauhasen vajaatoiminta selittäisi oman mystisen lihomisen, mutta se olisikin oikeastaan ainoa hyvä puoli. Vajaatoiminta nimittäin toisi mukanaan jälleen yhden elinikäisen lääkkeen. Syöpädiagnoosiakin on tullut pyöriteltyä mielessä ja toki myös googlailtua. Kyseinen syöpä onneksi on hyväennusteinen, jos jotain hyvää pitää etsiä. Mutta ei nyt mennä asioiden edelle. Lääkäri teki lähetteen ultraan, jossa selviää paljon. Tarvittaessa kilpirauhasesta otetaan koepala. Lisäksi seuraavissa labroissa tulee kilpirauhaskokeet, jotta nähdään, liittyykö suurenemiseen vajaa-tai liikatoimintaa. 

Ensi vuoden alkupuoli tulee siis sisältämään normaalia enemmän sairaalassa käymistä. Jos jotain hyvää tilanteesta pitää etsiä, niin jatkuvassa erikoissairaanhoidon seurannassa olossa, on kyllä hyviäkin puolia. Tuskin kilpirauhasen suurentumistakaan olisi tullut huomattua vielä aikoihin, koska en itse sitä ollut pistänyt merkille. Nyt asia päästään tutkimaan heti ja saman tien erikoissairaanhoidossa. Ns. normaali tilanteessahan sitä pitäisi käydä kertomassa asiasta ensin terveyskeskuksessa tai työterveyshuollossa. Mutta odotellaan ja katsellaan. Enköhän tästä tule tänne bloginkin puolelle päivittelemään, niin saa samalla omia ajatuksia hieman kasattua. 

20.8. Maksapoli

 Jälleen oli aika käydä piipahtamassa lääkärillä. Sitä ennen otettiin tietenkin verikokeita ja voi että, kuinka ärsyttävää on, kun maksa- ja munuaispuolen labrakokeet menevät päällekkäin. Lääkärikäynnit on jo aika hyvin vuosien saatossa saatu synkronoitua niin, että niissä on väliä, mutta labrakokeiden kanssa sama ei ole vielä tapahtunut. 

Munuaispuolen labrakokeista pitää sanoa sen verran, että uraatti oli jälleen todella koholla, reilusti yli 500, kun naisten viitearvo on alle 350. Niinpä epikriisissä luki, että ensi kerralla munuaispuolella täytyy miettiä estolääkitystä kihtiin, kun takana on jo yksi kihtikohtaus. Itkuhan siinä pääsi, kun kyseisen tekstin luin. En millään haluaisi syödä yhtään enempää lääkkeitä ja kestää niiden sivuvaikutuksia. En toki myöskään halua kokea enää yhtäkään kihtikohtausta, niin hirveä kokemus se oli. Hieman sentään lohduttaa se, että ymmärtääkseni estolääkitys ei ole elinikäinen. 

Mutta, sitten itse asiaan. Tuttu lääkäri oli jälleen maksapuolella vastassa ja täysin samoihin kysymyksiin sain vastata, kuin vuosi sitten. Se välillä ärsyttää, vaikka koitin kyllä miettiä, että jos tilanne yhtäkkiä huonontuisikin, niin varmasti kaipaisin aikaa, jolloin piti vastailla samoihin yhdentekeviltä tuntuviin kysymyksiin. Paikalla oli myös kaksi kandia, he tosin vain istuivat taustalla kuuntelemassa. 

Itsellä on akne tässä viimeisen puolen vuoden aikana räjähtänyt täysin ja veikkaan vahvasti syyksi hormonikierukkaa, sillä sen myötä näppylöitä on tullut tasaiseen tahtiin lisää. Ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten akneen tablettimuotoisen antibioottikuurin ja se auttoi ainakin hetken. Nyt olin jo etukäteen ajatellut, että pyydän samaisen kuurin uudestaan, sillä haluaisin saada naamaa edes hiukan parempaan kuntoon hetkeksi. En tosin ollut ihan varma, suostuisiko lääkäri antibiootti-reseptiä uusimaan vai käskisikö ottaa yhteyttä ihotautipolille. Iloiseksi yllätykseksi hän pyyntöön suostui. Samalla lääkäri myös kyseli Sumatriptanin tehosta päänsärkyyn ja tyytyväisenä sain kertoa, että se on toiminut todella hyvin. Kyseinen lääkärihän sen vuosi sitten määräsi. 

Päällekkäiset labrat oli onneksi huomannut jo munuaispuolen lääkäri, ja oli epikriisiin kirjoittanut, että pitäisi jatkossa miettiä niitten ajoittamista, kun tilanne siirteiden kannalta on niin erinomainen. Nyt maksalääkärikin asian otti puheeksi ja päätti soittaa munuaispuolelle asiasta. Tästä tykkäsin, sillä joskus tuntuu, että maksa- ja munuaispuoli eivät hirveästi asioista keskenään keskustele. Lääkärit yhdessä tulivat siihen päätökseen, että käynnit tulevat jatkumaan kuten ennenkin. Labrat ajoitetaan jatkossa siten, että kun käyn joulukuussa munuaispolilla, niin siitä 4kk ja 8kk päästä on kontrollilabrat. Munuaispuoli tekee tilauksen ja maksapuoli lisää siihen ne labrat, jotka heitä kiinnostavat. Eli sen sijaan, että molemmat puolet tekisivät omat labrapyyntönsä, ne yhdistetään nyt tällä tavalla. Ihan mahtavaa, sillä välillä on ollut olo, että ravaan labrassa ihan jatkuvasti. Se ehkä vielä vähän häiritsee, että elokuu ja joulukuu tuntuvat olevan melko lähellä toisiaan. Olisi mukavampi jos munuaispuolen käynti olisi joskus helmikuun tienoilla. Mutta menee tämä näinkin. 

Sellaista tällä kertaa. Lopuksi lääkäri taas pitkään katseli ja olisi varmaan halunnut taas muistella, kuinka loistavasti kaikki on. Itse kuitenkin aloin siinä kohtaa kerätä jo tavaroita kasaan, sen verran kiusaannuttavilta ne pitkät katseet alkoivat tuntua. :D 

2.12. Munuaispoli

Sairaalatarkastuksessa jälleen käyty. Pitkästä aikaa sellainen käynti, jota vähän odotin viime aikaisten tapahtumien vuoksi.

Alkuun kävin ultrassa, jossa mukava naislääkäri katsoi oikein huolella läpi lähes kaikki sisäelimet. Huomaan hyvin, että tämän vuoden ikävät tapahtumat ovat jättäneet itselle tietyn kammon, sillä pitkään kestänyt ultraus ja lääkärin huokaukset toivat välittämömästi mieleen kauhukuvan siitä, että nyt on jotain huonosti. Lisäksi välillä on ollut olo, että alkaakohan oma kroppa ja siirrännäiset nyt 10 vuoden jälkeen pettää. Suurimpana syynä tähän varmaan on ollut kihtikohtaus, vaikka eihän se mitään hyljinnästä tai muusta edes kerro. Onneksi lääkäri lopuksi kuitenkin sanoi ettei mitään uutta kuvissa näkynyt. 

Itse munuaislääkäriä odottelin sitten aika ahdistunein tunnelmin. Toivoin ihan hirveästi, että paikalla olisi naislääkäri, koska heille on aina jotenkin helpompi puhua. Lisäksi oman kokemuksen mukaan naislääkärit ovat empaattisempia ja esimerkiksi ehkäisyasiaa ei varmasti yksikään mieslääkäri olisi koskaan ottanut esille.

No, lääkäri tosiaan oli nainen. Jälleen toki täysin uusi kasvo. Se vähän harmittaa, kun munuaispuolella ei näköjään mitenkään saada yhtä lääkäriä pysymään edes kahta peräkkäistä kertaa. Onneksi nopeasti kävi kuitenkin selväksi, että lääkäri oli oikein mukava. 

Mahdollinen kihti käytiin läpi ensiksi. Työterveydessä asiasta puhuttiin sen verran vakavaan sävyyn, joten oletin, että sama meininki jatkuu nyt ja lääkitystä mietitään. Lääkäri kuitenkin kuittasi asian melko nopeasti. Hän totesi vain, että jos kohtauksia alkaa tulla lisää, niin siinä kohtaa lääkitystä tarvitsee toki arvioida, mutta nyt on vielä liian aikaista. Periaattessa tämä oli helpotus, sillä kovin mielellään sitä ei tietenkään uusia lääkkeitä ala syömään. Uraattia ei tämän kertaisissa labroissa otettu ollenkaan.

Toinen asia, mistä olin täysin valmistautunut puhumaan, olivat selvästi huonontuneet rasva-arvot. Vielä vajaa puoli vuotta sitten ne olivat loistavat, joten totaalinen huonontuminen tuli hieman yllätyksenä. Luin kyllä, että kortisoni saattaa asiaan vaikuttaa ja jotenkin haluaisin uskoa, että se olisi syynä. Omassa ruokavaliossa muutoksia ei ole tapahtunut. Lääkäri ei kuitenkaan rasva-arvoja tai muutenkaan kolesteroliarvoja ottanut esille enkä niitä itsekään läpi halunnut sen kummemmin käydä.

Painon noususta puhuttiin. Siitä olen lääkäreille kiitollinen, että missään kohtaa ei ole sanottu, että kyllä nyt pitäisi laihduttaa, vaikka omakin paino tällä hetkellä on muutaman kilon ylimääräisen puolella. Tiedän ilman käskyjä tai kehoituksiakin, että paino pitäisi saada laskuun, joten muistutusta siitä ei tarvitse antaa. Lasten hankinta tuli myös jälleen puheeksi. Sanoinkin lääkärille, että tästä kyllä jaksetaan kysyä joka kerta. Lisäksi puhetta oli Buranan syömisestä. Maksalääkärihän kirjoitti viimeksi reseptin migreenilääkkeeseen ja se on tehonnut melko hyvin. Sen lisäksi joudun kyllä Buranaakin melko paljon syömään. Lääkärin ehdotus oli, että työterveydessä voitaisiin miettiä jotain estolääkitystä, nythän itsellä on käytössä beetasalpaaja, mutta ilmeisesti tehokkaampiakin vaihtoehtoja voisi olla. Jää nähtäväksi, toimeennunko koskaan asiaa eteenpäin viemään.

Kaiken kaikkiaan hyvä käynti, ihan turhaan jännitin ja ahdistin. Lääkäri oli tosiaan oikein mukava ja hänelle oli helppo puhua, joten toivoisin, että jospa hän voisi jatkaa. Turha varmaan tällaista toivoa, mutta kuitenkin. 

Akuutti kihtikohtaus

Alkuvuodesta suunnittelin niin hienosti, että päivitän näin kymmenvuotisjuhlavuoden kunniaksi blogiin ajatuksia ja tapahtumia sieltä 10 vuoden takaa. No, elämässä tapahtui sitten yllättäen niin paljon kaikkea negatiivista, että se hieno suunnitelma meni siinä. 

Mutta nyt on jotain ihan uuttakin kerrottavaa, kerrankin. Ei tämäkään tosin mitenkään positiivista. Viime postauksessa mainitsinkin, että maksalääkäri otti viimeksi puheeksi kihdin, koska uraattihan oli koholla. Asiaa ei kuitenkaan silloin sen kummemmin noteerattu, koska mitään oireita ei ole koskaan ollut. No, nyt tiedän, miltä akuutti kihtikohtaus tuntuu. Ihan hirveältä.

Kipu alkoi sunnuntaina ja tuntui ensin nimenomaan päkiässä. Ajattelin, että olen sen vain johonkin epähuomiossa satuttanut. Iltaa myöten kipu kuitenkin paheni ja paikallistui selkeästi enemmän isovarpaan kohdalle. Yöllä kipu oli jo niin hirveää, että kipulääkkeitä oli pakko käyttää, jotta sain nukutuksi. Seuraava päivä meni myös kivun kanssa kärsiessä, välillä sattui niin paljon, että varpaan amputaatio tuntui parhaalta ratkaisulta. Jalkapöytä alkoi myös turvota ikävästi enkä enää pystynyt kunnolla astumaan kyseisellä jalalla. Google tietenkin avuksi siinä kohtaa ja hyvin nopeasti kävi selväksi, että oireet sopivat nimenomaan kihtiin. Ja koska uraatti tosiaan oli ollut viimeksi koholla, oli asia lähes selvää.

Kärsivällisesti odottelin päivän, mutta tiistai-iltana kipu ja etenkin turvotus alkoi tuntua niin ikävältä, että oli pakko varata aika työterveyteen. Etenkin kun edessä olisi ollut töihin meno ja jalalla astuminen ei onnistunut ollenkaan. Niinpä eilen suuntasin työterveyteen. Vastassa oli oikein mukava kandi, vaikka heti näki, että hieman kauhuissaan hän oli, kun kerroin, että elinsiirto on tehty ja sen mukaan pitäisi asiaa miettiä. Niinpä hän päätti suosiolla konsultoida Taysin nefrologia. Ja koska mun hoitoni tietenkin Taysin munuaispuolella on, niin lääkäri kyllä tiesi, kenestä on kyse. Ilmeisesti sen verran harvinainen tapaus olen, että pelkkien esitietojen perusteella pystyy päättelemään, kenestä on kyse. Kyseisellä nefrogolilla oli erittäin tiukkaan istunut ajatus siitä, että kortisoni mulla olisi edelleen käytössä ja työterveyslääkärin oli pakko tarkistaa reseptit, koska pelkästään potilaan  eli minun sana asiasta ei riittänyt. No, lopulta sain määräykseksi syödä nimenomaan kortisonia kolmen päivän kuurin laskevalla annoksella ja tulla uudestaan näyttäytymään perjantaina. Lisäksi sairaslomaa perjantaihin asti. Niin ja jos kuume sattuisi nousemaan, niin sitten suoraan päivystykseen.

Kirjoittelen tätä tekstiä itse asiassa keskellä yötä ja nyt jo alkaa huomata jalassa pientä muutosta parempaan. Hyvä niin, sillä jos kortsinoni ei olisi tehonnut, olisi tilalle tullut nivelreuman mietintä. Pieniä kauhun tunteita tässä on myös kokenut, eniten liittyen nimenomaan kortisoniin. Aika paljon nefrologin ihmettely siitä, enkö kyseistä lääkettä syö, jäi mieleen kaivelemaan. Multahan purettiin kortisoni aikailla 1,5 vuoden jälkeen kokonaan pois ja sen jälkeen ei sitä ole tarvinnut syödä. Nyt pelkään, että se määrätäänkin yhtäkkiä takaisin. Vihaan kyseistä lääkettä ihan siitä syystä, että itselle se aiheutti jo todella pienellä määrällä todella pahan turvotuksen, joka näkyi mm. kuukasvoisuutena. Lisäksi joudun sen ajan syömään osteroporoosin estolääkettä. 

Melko sopivasti tässä on parin viikon päästä tulossa aika munuaispolille, joten siellä varmasti asiaa enemmän pohditaan. Normaalistihan ruokavalion kuntoon laitto olisi se ensimmäinen lääkkeetön ratkaisu, mutta en oikein tiedä, miten tällaisessa tilanteessa toimitaan, jossa kihtiä aiheuttaa ilmeisesti nimenomaan lääkitys. Sandimmunin haittavaikutuksiin se ainakin liittyy, samoin Cellceptin. Lääkkeet ovat kuitenkin muuten toimineet niin hyvin, että ainakin toivon, ettei niihin mitään muutosta tehtäisi. Kihtiinkin on olemassa oma estolääkitys, mutta mennäänkö siihen heti tällaisessa tilanteessa, jossa esim. ruokavaliolle nyt ei kauheasti ole mitään tehtävissä eikä ylipainoakaan ole. 

Jännityksellä jään odottamaan siis munuaispolia. Jos kortisoni tulee edes puheeksi, niin purskahdan varmaan itkuun. Lyhyenä kuurina se on ok, pitkässä käytössä ei. 

2.4. Munuaispoli

Munuaispolin aika muutettiin odotetusti vallitsevan tilanteen vuoksi soittoajaksi. Oikeastaan koko aika olisi ilmeisesti peruttu, näin ainakin päättelin, kun hoitaja mulle päin soitteli. Hän nimittäin ihmetteli, kun olin käynyt labrassa. No, ajattelin, että kyllä ne labrat ainakin lääkepitoisuuden takia aika tärkeät on. Lisäksi samalla tuli otettua maksapolin verikokeet, joista saan vastaukset kirjeellä. Niin, labrojen vuoksi hoitaja sitten päätti, että kai tämä aika nyt sitten muutetaan soittoajaksi. Mulla olisi tähän käyntiin sisältynyt myös siirrännäisten ultra, mutta se nyt siirtyy sitten seuraavaan kertaan.

Lääkäri tosiaan soitteli torstaina hieman ennen, kun piti lähteä töihin. Ääni ja nimi ei olleet ollenkaan tuttuja ja päättelin perusteellisista kysymyksistä etten tainnut minäkään olla lääkärille tuttu. Mieslääkäri oli tällä kertaa kyseessä. Puhelun perusteella lääkäristä maalautui oikein kiva kuva, mielelläni olisin hänen kanssaan jutellut ihan livenä.

Labra-arvot olivat kunnossa, Kreakin tällä kertaa vain hieman koholla. Siirrännäiset toimivat siis edelleen aivan loistavasti ainakin labrojen perusteella.

Päänsärky tuli lääkärin kanssa puheeksi. Olin itse asiassa miettinytkin, että asiasta on pakko puhua seuraavalla polikäynnillä, sillä itellä alkaa mennä hermo siihen etteivät särkylääkkeet usein tunnu tehoavan millään särkyyn, vaan niiden nappailusta huolimatta kärsin kivusta usein pari päivää. Kerroin lääkärille, että joudun aika paljon pillereitä vetämään ja nimenomaan Buranaa, sillä Panadolista ei ole mitään hyötyä. Munuaisiin erikoistuneena lääkäri tietenkin kovin varoitteli, että Buranaahan ei kannattaisi missään nimessä paljoa syödä. Hän kuitenkin myös totesi, että pakkohan se särky on jollain saada loppumaan ja koska munuaisarvot ovat olleet koko ajan hyvät, niin voin Buranaa ottaa. Ja oli muuten ensimmäinen lääkäri, joka ääneen sanoi ja myönsi, että Sandimmunhan aiheuttaa päänsärkyä. Niinkuin olen joskus aiemmin todennut täällä, mun päänsäryt alkoi vasta siirron jälkeen, joten ihan selkeästä lääkkeen sivuvaikutukseta on kyse. Sen verran nössö nyt kuitenkin olin etten saanut sanotuksi lääkärille, että joku hieman tehokkaampi droppi särkyyn olisi kiva saada. Jotenkin puhelimessa sellaisen asian esittäminen ei oikein tuntunut hyvältä. Katsellaan siis seuraavalla kerralla sitäkin.

Tämä nimenomainen lääkäri taisi kohota omaksi suosikiksi siitäkin syystä, että hän myös viimein hiffasi, että mun munuais-ja maksapolien käynnit menee aina todella lähekkäin, vaikka idea olisi, että ne jaotellaan vuodelle sillä tavalla järkevästi, että seuranta toteutuu tasaisin väliajoin. Niinpä lääkäri päätti, että koska mulla on nyt seuraava maksapoli käynti kesällä, niin hän laittaa munuaispolin käyntiväliksi tässä kohtaa vuoden sijaan 8kk, jotta munuaispolin käynti olisi talvella ja maksapolin sitten kesällä.

Sellainen puheli, oikein hyvä mieli jäi. Hieman kiiressä piti puhua, sillä töihin lähtö aika puski pahasti päälle ja lääkärillä tuntui riittävän kysymyksiä, mutta ihan ajoissa onneksi lopulta olin töissä. Saa nyt nähdä, pääsenkö livenä kesällä maksapolillekaan vai muuttuuko sekin aika puhelimella hoidettavaksi. Tällä hetkellä ainakin tuntuu, että se voi olla aika todennäköistä, mutta aika näyttää.

Munuaispoli 2.4.

Ennen munuaispolin käyntiä sain viime perjantaina sairaanhoitajalta soiton, jossa hän kysyi, voisinko tulla paikalle jo tuntia aikasemmin ja antaa kandin tutkia. Lääkärin olisin tavannut sitten vasta puoli tuntia alkuperäistä aikaa myöhemmin. Olisin toki tällaiseen järjestelyyn suostunut, oon ihan mielelläni kandien harjoittelukappale. Esteeksi nousi vain se, että jälleen kerran olin tulossa vastaanotolle suoraan yövuorosta, joten klo 8 en millään olisi vielä paikalle kerennyt. Sairaanhoitaja puhelimessa ymmärsi tämän erittäin hyvin ja lisäsi vielä itse päälle, että mun pitää päästä yövuoron jälkeen pian nukkumaan, joten pitäydytään senkin takia alkuperäisessä ajassa.

Aika oli siis klo 9 ja oli muuten täydellinen aika yövuoron jälkeen. Ehdin tulla kotiin, vaihtaa vaatteet ja sen jälkeen hypätä pyörän selkään. Usein yövuoron jälkeen on joutunut odottelemaan tai jopa koittamaan vähän nukkua, kun aika on ollut joskus aamupäivällä.

Lääkärikin oli kerrankin täysin ajoissa, varmaan sen vuoksi, että olin päivän ensimmäinen potilas. Huoneessa odotti taas kerran täysin tuntematon nuori naislääkäri. Hän teki perustutkimukset ja kertoi, että Krea on nyt 105 ja CyA 88. Mähän oon tässä talven mittaan rampannut useammin verikokeissa, kun Krea-arvo lähti yllättäen nousuun. Syynä loppujen lopuksi oli ilmeisesti se, että CyA-arvo on silloin ollut korkeampi ja se lääkehän vaikuttaa munuaisiin. Kuulemma CyA-arvo saisi oikeasti olla jossain 100 paikkeilla, mutta koska sen vaikutus näkyy mulla heti munuaisarvossa, niin 88 saa riittää.

Lääkäri katseli myös luomia ja tuli siihen tulokseen, että laittaa lähetteen ihotautipolille luomien tarkastusta varten. Eipä siinä mitään, ihan hyvä, että ne joku asiantuntija tarkastaa. Joskus mietin, että oon tän sairautenu ansioista kyllä normaalia kansalaista paljon paremmassa tarkkailussa ja jos joskus jotain viitettä jostain toisesta sairaudesta tulisi, niin se löydettäisiin todennäköisesti paljon nopeammin kuin terveellä ihmisellä. Niin ja ihotautipolille meno on senkin vuoksi ihan kiva juttu, että ehkä siellä saan jotain vinkkejä myös tämän aknen kanssa taisteluun.

Kaiken kaikkiaan vastaanotto kesti 10 minuuttia ja koko reissukin oli ohi jo tunnissa. Hyvin pääsin siis nukkumaan. Seuraava kerta munuaispuolella on vuoden päästä, maksapuoli sen sijaan ilmeisesti kutsuu paikalle vielä ennen kesää. Ja tänä vuonna tulee kuluneeksi kolme vuotta viime Helsingin reissusta, saa nähdä, muistaako ne mua siellä ollenkaan. Periaatteessa voisin hyvin jättää tämän vuoden väliin ja mennä vasta paikalle vasta ensi vuonna, kun siirrosta tulee kuluneeksi kymmenen(!) vuotta.

24.5. Magneettikuvaus

Ajattelin nyt tästäkin kirjoittaa, vaikka eipä tässä mitään sen erikoisempaa tapahtunutkaan. Pääsin siis nyt pään magneettikuvaukseen, josta munuaispuolen lääkärin kanssa oli huhtikuussa puhetta. Tarkoituksena on katsoa, onko mulle kehittynyt uusia aivoaneurysmia, jotka vaatisivat toimenpiteitä.

Oon joitakin kertoja elämässäni magneettikuvauksen putkessa maannut ja aina se on kyllä yhtä inhottavaa. Vaikka en ahtaanpaikankammosta kärsikään, niin on se pienessä putkessa makoilu silti aika epämukavaa. Pään kuvauksessa onneksi puolet vartalosta jää putken ulkopuolelle. Joskus muistan olleeni jossain maksan kuvauksessa ja silloin oikeasti meinasi ahdistaa, kun välillä silmiä putkessa availin. Väkisin nytkin kyllä mieleen hiipi kauhukuva siitä, että hoitajille kävisi jotain ja jäisin putkeen oman onneni nojaan. Ehdin jo kuvauksen aikana miettiä, pääsisikö putkesta mitenkään omin avuin pois.

Onneksi kaikki kuitenkin meni hyvin. Kuvaus kesti vain n. 15 minuuttia. Nyt sitten jään odottelemaan tuloksia. Todella toivon, että kaikki olisi ok eikä aneurysmia olisi kehittynyt lisää.

Seuraavan kerran pyöräilenkin Taysiin sitten jo ensi viikolla, kun on maksapolin käynti. Täytyy kyllä ottaa siellä puheeksi, että munuais- ja maksapuolen käynnit menevät nyt pahasti päällekäin. En näe mitään järkeä mennä taas lääkärille, kun juuri viime kuussa kävin munuispolilla. Lisäksi maksapuolella tuntuu olevan nyt joku hieman liian innokas lääkäri, sillä verikokeita otettiin viime kuussa ja nyt taas. Lisäksi kun mukaan lasketaan munuaispuolen määräämät verikokeet, niin oon nyt 1,5 kuukauden sisään käynyt jo kolme kertaa verikokeissa. Jossain vaiheessa käynnit menivät fiksusta niin, että vuoden aikana kävin kerran munuaispolilla ja kerran maksapolilla. Munuaispoli pitää tästä edelleen kiinni, mutta maksapuolella ollaan lipsuttu tästä kyllä täysin. Oon ainakin omasta mielestäni kuitenkin sen verran hyvässä kunnossa, että tuo kaksi kertaa vuodessa on ihan riittävä määrä käyntejä.

4.4. Munuaispoli

Pitkästä aikaa on taas käytä lääkärissä. Päivä alkoi ensin vatsan ultraäänellä. Siellä saa joka ikinen kerta jännittää, millainen lääkäri sattuu tällä kertaa homman hoitamaan. Silloin kerranhan lääkäri oli ihan äärettömän mukava ja ihan äärettömän hyvännäköinen nuori mies. Tämänkertainen lääkärikin oli suhteellisen nuori mies, mutta siihen se sitten jäikin. Oli nimittäin sen oloinen lääkäri, että osaa varmasti hyvin asiansa, mutta potilaitten kanssa jutteleminen ei ole hänen juttunsa. Koko tutkimuksen ajan tunnelma oli hieman akward. No, onneksi ultrassa kuitenkin kaikki oli ok.

Munuaispolin lääkärinä oli sitten sama mukava nainen kuin vuosi sitten. Tykkään hänestä, sillä hänestä tulee aina sellainen olo, että hän ottaa asiat vakavasti. Lisäksi hänelle uskaltaa hyvin puhua. Lisäksi olen tälle lääkärille kyllä tosi kiitollinen siitä, että hän viime vuonna otti ehkäisyasian esiin. Muuten se asia olisi varmaan vieläkin hoitamatta.

Veriarvot olivat kaikki hyvät. Ainoastaan Cya-pitoisuus oli tasaisesti laskenut, joten marraskuussa laskettu Sandimmun-annos nousi jälleen vanhalle tasolle 100mg+100mg. Tuo ehkä hiemam harmittaa, sillä mielummin söisin kyseistä lääkettä mahdollisimman vähän.

Lääkäri sitten kuunteli keuhkot, katseli ihon läpi ja tarkasti, onko jaloissa turvotuksia. Sen jälkeen jo sovittiin, että munuaispuolella tarvitsee käydä seuraavan kerran vasta ensi vuonna.

Vastaanoton lopuksi otin itse esille, että mun aivoaneurysmaleikkauksesta tulee tänä vuonna kuluneeksi viisi vuotta. Kun viisi vuotta sitten syksyllä kävin jälkitarkastuksessa, painoi silloin hyvin mieleeni, että viiden vuoden kuluttua olisi hyvä asia tarkastaa. Lääkäri silloin sanoi, että mun perussairauteni nimittäin altistaa sille, että aneurysmia kehittyy helpommin. Lääkäri tämän saman ohjeen neurologin teksteistä löysi ja niinpä sain lähetteen aivoverisuonten kuvaukseen. Sitä kutsua jään nyt sitten odottelemaan. En osaa jännittää vielä etukäteen mitään, mutta toki aika hurjalta tuntuu, jos taas joudun käymään samanlaisen ruljanssin läpi kuin silloin. Nyt toki ainakin tietäisi, mitä tapahtuu, että ehkä se hieman mieltä rauhoittaisi. Mutta katsotaan nyt, onko semmoiselle edes tarvetta.

Siihen asti jatkan taas normaalia elämää terveenä tyttönä. :)

27.3. Munuaispoli

Käväisin eilen ennen iltavuoroon menoa lääkärillä. Kovasti toivon jo etukäteen, että lääkäri olisi kerrankin ajoissa, sillä aikataulu oli ehkä hieman tiukka. Tai no ei välttämättä tiukka, mutta tykkään yleensä hoitaa asiat ilman kiirettä. Ja onneksi näin kävikin, pääsin vastaanotolle aivan ajallaan.

Etukäteen toivoin myös, että lääkäri olisi nainen. Jotenkin tykkään vain enemmän naislääkäreistä. Lisäksi juuri munuaispuolella on ainakin yksi sellainen mieslääkäri, jonka kanssa en tule oikein millään toimeen. Tämänkin asian kanssa kävi tuuri, lääkäri tosiaan oli nainen ja vielä sellainen, jonka kanssa olen joskus ennenkin asioinut.

Aluksi katselimme jälleen verikoetuloksia. Hemoglobiini oli yllättävn hyvä 119. Krea taisi muistaakseni olla 110. Maksa-arvot normaalit. CyA-arvoon lääkäri kiinnitti huomiota, sillä se oli nyt vain 66, kun viime kerralla lukema oli 105. Lääkäri sitten kysyi suoraan, unohdanko joskus ottaa Sandimmunin. Noh, kyllähän se unohtuu. Tästä lääkäri hieman puhutteli, sillä jo yhden lääkkeen unohtaminen on melko huono asia. Omatunto kyllä kolkutti siinä kohtaa aika kovaa, sillä pakko myöntää, että etenkin iltalääke unohtuu vähän liian usein. Lisäksi 12 tunnin säännöllisyys lääkkeen otossa on todella huonoa. Siis todella huonoa. Kolmivuorotyö vaikeuttaa ihan kauheasti, kun harvoin herään useana päivänä samaan aikaan. Nyt pitäisi oikeasti tsempata asian suhteen ihan kunnolla. Täytyy vain päättää joku tietty kellonaika ja ottaa tarvittaessa lääkkeet sitten esim. töihin mukaan. Sen verran arvo jäi lääkäriä mietityttämään, että koitan nyt syödä Sandimmunit säännöllisesti ilman unohduksia ja uusi CyA-arvo otetaan parin viikon kuluttua. Jospa se silloin olisi sitten noussut.

Aivan yllättäen lääkäri otti sitten puheeksi ehkäisyasiat. Eipä mulla ole mitään ehkäisyä käytössä, kondomin turvin on tullut mentyä. Monet kerran on kyllä tullut mietittyä, että pitäisi kai sitä itsekin joku ehkäisy hankkia, mutta koska oon niin saamaton ihminen, niin se on vain aina jäänyt. Lisäksi oon aina perustellut itselleni, että hankin sen sitten, kun vakituinen kumppani on olemassa. Olin kyllä salaa todella onnellinen, että lääkäri toi itse asian esille. Aina oon siinä luulossa elänyt, että elinsiirtopotilas ei missään nimessä voi käyttää hormonaalista ehkäisyä, mutta tämä olikin täysi harhaluulo. Lääkäri selitti, että voisin käyttää jopa e-pillereitä, mutta hän suosittelee hormonikierukkaa. Itselle nyt ei niin ole väliä mikä ehkäisy on käytössä, joten hormonikierukka kuulostaa ihan hyvältä. Lääkäri lupasikin asiasta heti tehdä lähetteen sairaalan gynekologille, sillä hän epäili, että elinsiirron vuoksi saan ehkäisyn maksutta. Jotain hyötyä siitäkin sitten.

Lopuksi lääkäri sitten tutki siirrännäiset tunnustelemalla ja uusi tarvittavat reseptit. Seuraava kerta on vasta vuoden kuluttua. Nyt jään vain odottamaan lähetettä gynelle. Tosi tyytyväinen olo käynnin jälkeen kyllä oli. On maailman tyhmintä sanoa näin 27-vuotiaana, mutta on tuon ehkäisyasian vuoksi nyt jotenkin paljon aikuisempi olo. :D

17.2. Ulta ja munuaispoli

Aamu alkoi tänään ultaäänellä. Pienen hakemisen jälkeen röntgen löytyi ja kovin kauaa ei tarvinnut odotella, kun kutsu tutkimushuoneeseen kävi. Eniten itseä jännitti se, olisiko lääkäri tälläkin kertaa liian hyvännäköinen nuori mies. Ei onneksi! Lääkärinä toimi mukava nainen, joka kertoili, että vanhat munuaiset ovat rusinan kokoiset ja maksa sekä munuainen näyttävät pelittävän hyvin. Juuri niin kuin pitääkin.

Ennen polikäyntiä ehdin käydä sairaalan kahviossa syömässä hieman aamupalaa. Munuaiskeskukseen marssin jo hyvissä ajoin ja tietysti sain odotella lääkäriä sellaisen ylimääräisen puoli tuntia.

Lääkäri oli tällä kertaa tietenkin juuri se, josta en niin kovin pidä. Hänen kanssaan tulee aina jostain syystä sellainen olo, että ei viitsi mitään kysyä. Onneksi mitään kysyttävää nyt ei ollutkaan. Lääkärin lisäksi huoneessa oli ilmeisesti lääkäriopiskelija. Meille sairaanhoitajaopiskelijoina opetettiin, että aina harjoitteluissa pitää esitellä itsensä potilaalle. Ilmeisesti sama ei koska lääkäriopiskelijoita, sillä tämä opiskelija ei katsahtanutkaan muhun tullessani huoneeseen sisään eikä itse lääkärikään vaivautunut kertomaan, kuka kyseinen henkilö on. Hänen tuolillaan roikkuvasta valkoisesta takista vain tein päätelmän, että lääkäriksi taitaa opiskella. Tai mistäs sitä tietää, oliko hän edes opiskelija.

Lääkäri pystyi ennen mun istumistani jo toteamaan, että nuhahan tällä hetkellä hieman vaivaa. Samalla hän kyseli, onko mulla ollut viime aikoina flunssaa ja olenhan ottanut influenssarokotteen. Olen ottanut. Sen jälkeen katsottiin paino ja lääkäri halusi tietää, mittailenko säännöllisesti verenpainetta. Tämä samainen lääkärihän viime kerralla 1,5 vuotta sitten antoi palautetta, kun kerroin ettei verenpainetta tule juuri itse mitattua. Pelkäsin jo, että nyt on sama saarna edessä, mutta ei onneksi.

Kaikki verikoearvot olivat jälleen hyvät. Hemoglobiini taisi olla 112 ja CyA 95. Itseä vähän jännitti tuo CyA-arvo, sillä täytyy myöntää, että on ollut (taas) hieman heikoissa kantimissa tuo lääkkeiden säännöllinen syönti. Heti kun ei ole säännöllistä elämänrytmiä, niin se meinaa jostain syystä unohtua. Nyt tosin olen koittanut tsempata asian kanssa ihan tosissani.

Lääkäri myös ihmetteli ääneen, kuinka vähän lääkkeitä syön. Ilmeisesti potilaat, joilla on kaksi siirrännäistä, syövät yleensä enemmän. Omasta mielestäni syön aika isolla annoksella edelleen Sandimmunia verrattuna muihin tuntemiini siirtopotilaisiin. Mutta varmasti asiaan vaikuttaa tosiaan se, että itsellä siirrännäisiä on kaksi.

Lopuksi lääkäri kyseli tietenkin töistä. Hävettää aina myöntää, että työttömänä tässä mennään. Ilmeisesti lääkäri hetken epäili, enkö tunne itseäni työkykyiseksi, sillä hän kyseli, olenko tyytyväinen vointiini ja voisinko sen puolesta töihin mennä.

Nyt on taas sitten hetkesi ohi sairaalassa ramppaaminen. Johan siellä tässä saikin useampana päivänä käydä. Ja kun kaikki on edelleen niin hyvin, seuraava kerta munuaispolille on ensi vuoden maalis-huhtikuussa.

23.2. Munuaispoli

Tänään aamulla suuntasin iskän kyydillä Taysiin munuaispolille. Aika oli klo 8.30 ja suunnitelmissa oli päästä lähtemään kohti opiskelijakaupunkia klo 10.10 lähtevällä bussilla linja-autoasemalta.

Noh, kello löi puoli yhdeksän ja sen jälkeen sai odotella vielä 15 minuuttia ennen kuin oma numero kilahti kohdalle. Lääkärinä oli tällä kertaa sellainen vanha mies, jonka olen kerran tavannut. Alkuun rupateltiin mukavia mm. sairaanhoitajakoulutuksesta ja sen jälkeen käytiin sitten verikoearvot läpi. Kaikki sillä saralla jälleen ok. Lisäksi lääkäri halusi mitata verenpaineen, kuunnella sydänäänet ja tarkistaa suun. Tykkään tästä lääkäristä sen takia, että hän uskaltaa ottaa vastuuta. Viimeksi hänen luona käydessään hän päätti, että käyn joka kolmas kuukausi maksapuolella ja joka kolmas kuukausi munuaispuolella. Ennen sitä käynneistä ei ollut minkäänlaista järjestystä. Nyt lääkäri päätti, että eipä mun tarvitse käydä enää munuaispuolella kuin kerran vuodessa. Tähän oli syynä se, että nyt kun käyntejä on ollut kaksi kertaa vuodessa, niin toinen kerta on ajoittunut aina elokuulle, jolloin sen kanssa päällekkäin sattuu Helsingin vuosikontrolli. Ihanaa kyllä saada tähän joku järki, sillä muistan kahtena edellisenä vuotena soitelleeni hoitajalle juuri tuon takia, että käynnit ovat lähes päällekkäin.

Lopuksi totesimme lääkärin kanssa vielä yhdessä, että mun tämän hetkinen opiskelijakaupunki on aika surkea paikka ja että Krea on jäänyt ottamatta ja niinpä se pitää ottaa tänään. Tietenkin juuri tällaisena kertana, kun olisi hieman kiire johonkin.

Hoitaja sitten varasi mulle labrasta ajan klo 9.30. Siinä kohtaa toiveet klo 10.10 lähtevään bussiin haihtuivat jo aika lailla taivaan tuuliin. Taysin ja linja-autoaseman välillä kun on aika pitkä väli ja viimeisin sopiva bussikin ehti mennä ohi. Että se kiire loppui sitten siihen.

Verikokeiden jälkeen kävelin sitten keskustaan ja siellä viihdytin itseäni mm. kahvilla käynnillä ja pienellä shoppailulla. Aika nopeasti se 4,5 tunnin odottelu onneksi meni.

Seuraava munuaispolin käynti on siis vasta vuoden päästä. Silloin otetaan kuulemma laajat verikokeen ja vatsan UÄ. Hoitaja kyseli multa, että pystytäänkö UÄ täällä opiskelijakaupungissa ottamaan. Enpä siihen osannut sanoa mitään ja totesin samaan lauseeseen, että vuoden päästä toivottavasti asun jo muualla. Ennen näitä juttuja on kuitenkin vuorossa vielä maksapolin käynti ja Helsingin reissu. Ja veikkaanpa, että maksapuoli ei suostu käyntejä vain kerran vuoteen laskemaan, joten sielläkin todennäköisesti tulee käytyä vielä toistamiseen tänä vuonna.

14.8. Munuaispoli

Havahduin tiistai-iltana kalenteria selatessa yhtäkkiä siihen, että oon aivan totaalisesti unohtanut käydä verikokeissa. Jotenkin mun pääni on kokonaan sekoittanut tää kolmivuorotyö ja epäsäännölliset työajat. Olin kyllä jossain vaiheessa suunnitellut, että käyn viikkoa aikasemmin verikokeissa, mutta ei se käynyt pienessä mielessäkään viime viikolla. Paniikissa sitten päätin, että yövuoron jälkeen hipsin suoraa päätä labraan. Ainoa ongelma tosin oli, että kokeita varten olisi pitänyt olla 12 tuntia syömättä. Siitä oli pakko hieman lipsua, sillä en olisi kyllä millään pysynyt koko yövuoroa vetelemään ilman eväitä. Niinpä syömättä tuli oltua vain 7 tuntia, mutta kai se riitti.

Virtsanäytteet jäivät myös sitten kokonaan ottamatta, etenkin kun yövirtsankeräys olisi kuulunut näihin kokeisiin. Onneksi sattui juuri nyt olemaan menkat, niin pystyin kuittaamaan näytteiden puuttumisen sillä hyvin. Koitin vielä keskiviikkona soitella sairaalaan ja selittää tilanteen, sillä olin hieman epävarma, ehtivätkö kaikki verikokeet Tampereelle yhden päivän aikana. Osa niistä nimittäin valmistetaan vasta Tampereella. Eipä polilta vastattu, mutta myöhemmin iltapäivällä sieltä kyllä soitettiin ja kysyttiin, että olenkos verikokeissa ollenkaan käynyt.

No, eilen sitten taas munuaispolille suuntasin. Lääkärinä oli tällä kertaa mieshenkilö, josta en ihan kauheasti pidä. Aluksi otettiin paino. En ole tainnutkaan teille kertoa, että oon laihtunut semmoisen 4 kiloa. Sen huomaa parhaiten housuista, jotka eivät enää oikein päällä meinaa pysyä. Saisi sama suunta kyllä jatkua ja lähteä vielä toiset neljä kiloa, niin tyytyväinen olisin.
Painon jälkeen lääkäri sitten kyseli opinnoista ja muuttamisaikeista. Lisäksi tuli puhetta verenpaineen mittaamisesta. Kerroin, että en oikeastaan itse verenpainetta mittaile, kun en mittaria omista. Kotikotona saatan tosin joskus sen ottaa, jos huimaa kovasti. Lääkäri alkoi sitten motkottaa, että kyllä sitä verenpainetta vaan säännöllisesti kuuluisi itsekin mitata. Tosin siinä vaiheessa kun se verenpaine otettiin ja lukemat olivat 105/68, alkoi lääkäri perua puheitansa ja sanoi, että näillä arvoilla ei oikeastaan niin usein tarvitse sittenkään mittailla. Ja laskeskeli vielä, että kun käyn kuitenkin suhteellisen usein edelleen lääkärikäynneillä vuodessa ja aina verenpaine otetaan, niin ei niitä kotimittauksia sitten tarvitakaan.

Helsingin reissusta lääkäri myös kyseli ja tietoihinsa päivitti kortisonin lopetuksen. Verikoetulokset kaikki olivat kohdillaan, krea ja Cya-arvo heittelevät entiseen malliin. Sen enempää ei oikeastaan ehditty jutella, kun lääkärille tuli joku ilmeisen tärkeä puhelu. Hän nimittäin siihen vastasi, käski soittajan odottaa hetken ja totesi mulle sitten vain, että kaikki on kunnossa, jatketaan entiseen malliin, hei hei. Vai niin. Taisi se siinä kiireessä kysäistä resepteistäkin, mutta enpä kehdannut mitään sanoa, kun näytti puhelimen päässä oleva henkilö kiinnostavan enemmän kuin mun tilanteeni enää. Saahan niitä reseptejä uusittua sitten vaikka terveyskeskuksessa. Ja kyllä niitten pitäisi tällä hetkellä ihan kunnossa olla.

Sellainen käynti. Sarjassamme turhat lääkärikäynnit osa ?. Huoh. Ja tämän takia piti taas Tampereelle raahautua. Seuraava kerta on maksapolille marraskuussa. Täytyy varmaan sitä varten jo kirjoittaa isolla kalenteriin, että muista ne verikokeet. :D

20.1. Munuaispoli

Vuoden ensimmäinen lääkärikäynti on nyt takana. Munuaispuolella tällä kertaa kävin ja siellähän jatkuu sama rata lääkäreitten suhteen. Ei siis minkäänlaista jatkuvuutta, vaan taas mulle ihan uusi lääkäri. No, onneksi se oli sentään ihan mukava.

Kun astelin huoneeseen, niin lääkärin ensimmäinen kysymys kuului: "Mikäs on tilanne?" Olin vähän hämilläni, sillä en oikein tajunnut, mitä tilannetta tässä nyt tarkoitetaan. Ehdin jo pelästyä, että labroista on löytynyt jotain vikaa. Onneksi lääkäri lähes heti perään korjasi lausettaan sanomalla: "Vai onko mitään tilannetta edes?". Eipä ole, vaan kaikki on mennyt tosi hienosti.

Hienosti on kaikki myös labra-arvojen mukaan. Osa munuaisarvoista on vähän koholla, mutta niinhän ne ovat olleet koko ajan siirron jälkeen. Hemoglobiini on hieman alhainen edelleen.

Labra-arvojen lisäksi katseltiin lääkelista kuntoon. Pari lääkettä sieltä uupui ja aneurysma leikkauksen jäljiltä muutama lääke oli jäänyt listalle roikkumaan. Nyt on sekin päivitetty sitten. Aika kasan reseptejä sai lääkäri uusia.

Kaikki on siis hyvin. Ainoa mistä tuli hieman noottia, on hammaslääkärissä käynti. Mun hampaat on tutkittu viimeksi ennen siirtoa eli melkein neljä vuotta sitten. Elinsiirtopotilaan tulisi käydä hammaslääkärillä vuosittain. Hupsis.. No, lupasin, että ennen seuraavaa käyntiä on se homma hoidettu. Täytyy varmaan käydä opiskelijaterveydenhoitajan luona kyselemässä, että miten pääsen hammaslääkäriin, sillä itsellä ei ole kyllä mitään hajua siitä.

Seuraava lääkärikäynti on sitten huhtikuun lopulla maksapuolella. Siihen asti voi nämä sairausasiat taas "unohtaa" ja keskittyä ns. normaaliin elämään. :)

17.7. Munuaispoli

On tää matkailijan elämä rankkaa. Maanantaina olin Helsingissä, sieltä vanhemmat toi kämpille, tiistaina olin töissä ja illalla piti matkustaa taas kotiin keskiviikon Taysin reissua varten. Ja keskiviikkoiltana sitten taas takasin kämpille. Huh huh. No, kerrankin lääkärikäynti oli arvoisensa.

Aamu alkoi keuhkokuvalla ja ultralla. On just niin mun tuuria, että kauan kaipaamani hyvännäkönen nuori mieslääkäri sattuu kohdalle just sillon, kun pitää ite heilua puolialastomana. Ultralääkäri oli siis nuori mies ja tosi mukava sellainen. Selitti paljon ja antoi mun vielä kattella ultrakuvaa. Oispa kaikki lääkärit yhtä mukavia (ja hyvännäkösiä :D).

Keuhkokuva ja ultraaminen ei kauaa vieneet ja koska ultraa varten piti olla syömättä, oli ennen lääkärin tapaamista hyvä käydä sairaalan kahvilassa syömässä aamupalaa. Sairaalassa on aina tosi mukava kattella ihmisiä ja miettiä, mitä kaikkea ne mahtaa sairastaa.

Lääkärin luo pääsin melkein ajoissa. Munuaispolilla on se huono puoli, että siellä on lähes aina eri lääkäri. Ei kyllä pääse syntymään minkäänlaista hoitosuhdetta kenenkään kanssa. Tällä kertaa oli nuori naislääkäri. Muuten ihan mukava tyyppi, mutta jokaisen mun vastauksen jälkeen se odotti hiljaa monta sekuntia. Tuli semmonen tunne, että pitäiskö näitä lauseita nyt jotenkin jatkaa.

Perusteellinen lääkäri ainakin oli. En tiedä johtuko se siitä, että kyseessä oli nainen. Otti verenpaineen, kuunteli mun keuhkot, tunnusteli kaulan ja sisäelimet. Lisäks kävi jopa mun ihoni läpi mahdollisten ihomuutosten varalta. Ei oo kyllä kukaan noin hyvin ikinä tutkinut.

Labra-arvot oli ihan ok muutamaa arvoa lukuun ottamatta. Hemoglobiini oli edelleen aika matala (103), ottaen huomioon, että syön nykyään rautaa. CRP oli 21 eli vähän korkea, kun yleensä se on ollut mulla 1. Lisäks virtsasta oli löytynyt bakteereita. Lääkäri kyseli, onko mulla ollut mitään oireita. Esim. kirvelyä virtsassa. Eipä oo ollut. Nuhasta ja yskästä kyllä mainitsin. Lääkäri sitten päätti konsultoida kokeneempaa lääkäriä. Sieltä tuli määräys, että aloitetaan antibioottikuuri. Ilmeisesti mulla on siis oireeton virtsatietulehdus. Sain siihen Kefexiniä, jota otetaan 500mg kolme kertaa päivässä. Nyt kun jälkeenpäin mietin, niin muutaman kerran vessassa kyllä mietin, että virtsa haisee vähän oudolta.

Ite otin puheeksi osteoporoosilääkkeen. Mähän kävin keväällä luuntiheysmittauksessa, mutta mitään tuloksia en siitä koskaan saanut. Lääkäri luki koneelta, että tilanne on selvästi parantunut kolmessa vuodessa, mutta lannerangan luissa on vielä osteopatiaa. Eli edelleen joudun jatkamaan lääkitystä. Ens keväänä arvioidaan tilanne sitten uudestaan. Lääkitystä saa kuulemma jatkaa maksimissaan 5 vuotta.

Sellainen käynti. Kerrankin labrat tuli otettua ihan oikeaan aikaan ja saatiin oireeton tulehdus kiinni. Toivottavasti se nyt lähtee antibioottien avulla. Kahden viikon päästä käyn uudestaan verikokeissa ja silloin nähdään onko CRP laskenut ja virtsa puhdas. Lisäks otetaan maksa-arvot, niin nähdään miten kortisoniannoksen pienentäminen on vaikuttanut.

Seuraava käynti on vasta puolen vuoden päästä. Hui! Mutta onneks polille voi aina soittaa, jos joku menee pieleen.

15.4. Munuaispoli, luuntiheysmittaus, maksapoli

Eilen menikin koko päivä sairaalassa, kun oli ajat kahdelle polille ja luuntiheysmittaukseen. Ajat oli kyllä ihan erillään ja niinpä sairaalalla piti hengata monta tuntia ihan turhaan. Olisinhan mä tietenkin voinut munuaispolin aikaa yrittää muuttaa, mutta en koskaan saanut aikaseksi. Niinpä sitten kärsin omasta laiskuudestani.

Aamu alkoi klo 9 munuaispolilla. Taysissa on joillain poleilla uudet automaattiset ilmottautumiset ja sitä pääsin testailemaan. Olihan se automaatti aika kätevä ja kutsu huoneeseen kävi tasan klo 9. Vau! Lääkäri oli jälleen kerran sellainen, jota en oo koskaan ennen nähnyt. Siinä sitten veriarvoja ihmeteltiin. Krea oli vähän koholla ja hemoglobiini matala, vain 101. Maksa-arvot hyvät. Verenpainekin mitattiin ja sekin oli pikkaisen matala. Ei ihme, että meinaa aina ylösnoustessa huimata. Tykkäsin lääkäristä kyllä siinä mielessä, että hän uskalsi ottaa vastuuta lääkemuutoksista ja vähensikin Sandimmun-annosta määrään 125mg+125mg (ennen 150mg+125mg). Ja itsekin hän totesi, että on vähän huono, kun kukaan lääkäri ei oikein ota mistään vastuuta. Se on kyllä ihan totta. Yleensä lääkärit vaan toteaa, että antaa Helsingin pään sitten päättää lääkemuutoksista ja muusta. Mutta kun siellä tulee käytyä kerran vuodessa, niin ei se oikein toimi. Lisäksi lääkäri soitti maksapuolelle ja ehdotti, että jatkossa mulla ois aina joka toinen kerta maksapuolella ja joka toinen munuaispuolella. Kahdella polilla samana päivänä ei oo mitään järkeä käydä, kun ei siitä mitään hyödy. Oikein hyvä mieli siis käynnistä jäi. Seuraava kerta on heinäkuussa, jolloin tulee iso liuta verikokeita, virtsanäytteitä, keuhkokuva ja siirtomunuaisen ultraääni.

Käynnin jälkeen alkoikin sitten odottelu, sillä luuntiheysmittaus oli vasta klo 13. Kävin syömässä aamupalaa kahvilassa ja sitten vain istuin ja haaveilin, istuin ja kattelin ihmisiä, istuin ja kuuntelin musiikkia. Kyllähän se aika siinä jotenkin meni. Kahdentoista aikaan kävin syömässä.

Luuntiheysmittaukseen pääsin vähän etuajassa eikä se kauaa vienyt. Makasin alustalla ja joku kone mun yläpuolella liikkui. Viiden minuutin päästä olin jo valmis eikä kello ollut vielä edes yhtä. Niinpä menin takaisin aulaan istumaan ja ihmettelemään.

Maksapolille siirryin puoli kahden aikaan, kun aika oli kahdelta. Ajattelin, että jos sinnekin pääsisi etuajassa. Mutta turha toivo lääkärin tuntien. Lääkäri oli 40 minuuttia myöhässä ja niinpä pääsin sisään kahtakymmentä vaille kolme. Lääkäri katteli samat verikoearvot läpi ja tarttui alhaiseen hemoglobiiniin. Kovasti se kyseli, että syönkö varmasti lihaa ja leipää ja entä syönkö koulussa kunnon aterian. Kyllä syön. Niinpä se sitten päätti aloittaa mulla rautalääkityksen. Eli taas uusi pilleri syötäväksi. Alkaa lääkkeet uhkaavasti lisääntyä..

Ulos sairaalasta pääsin joskus puoli neljän aikaan. Edellinen bussi opiskelijakaupunkiin oli mennyt 14.20 ja seuraava lähti 17.10, joten lisää odottelua oli luvassa. Kävelin Stockmannille, kävin ostamassa suklaata ja sitten istuin TAAS ja seurasin ihmisten parveilua. Puoli viiden aikaan siirryin linja-autoasemalle ja viiden jälkeen pääsin vihdoinkin bussiin rentoutumaan ja nukkumaan.

Sellainen päivä. Jatkossa kyllä vaihdan aikoja, jos ne on noin erillään toisistaan. Se oli eilisen päivän oppi. Muuten olikin kyllä melkoisen turha päivä. Mutta onpahan taas tutkittu kaikenlaista.

14.1.13 Munuaispoli

Munuaislääkärin aika jälleen. Tällä kertaa paikalla olikin ihan eri lääkäri, joka ei ensinnäkään ollut puolta tuntia myöhässä ja oli muutenkin tosi mukava ja rento. Oli itekin paljon helpompi puhua asioistaan.

Verenpaina mitattiin aluksi ja lukemat oli oikein hyvät, mitä nyt pulssi huiteli yhdeksänkympin tietämillä. Mulla tosin on aina ollu melkosen korkea pulssi. Sen jälkeen sitten tarkasteltiinkin verikoetuloksia. Kaikki muuten ok, paitsi Krea oli vähän koholla. Voi olla, että se liittyy uuden vuoden sekoiluun, sillä verikokeet on otettu aika pian sen perään. Niinpä sain määräyksen käydä nyt heti uudestaan verikokeissa. Toivottavasti arvo on laskenu.

Otin jälleen kerran sitten puheeksi päänsäryn, joka edelleen vaivaa. Viimekshän sain maksalääkäriltä luvan ottaa Panadolia siihen, mutta se on tehonnu tosi huonosti. Se ei vie kipua pois, ainoastaan heikentää sitä hieman. Burana ois parempaa, mutta sitä lääkäri ei kuitenkaan mulle suositellu. Löysensi tosin ohjeita niin, että voin ottaa sitä 3 kertaa kuussa, jos tarve on. Lääkäri päätti kuitenkin kokeeksi alottaa nyt uuden lääkkeen päänsäryn estoon. Kyseessä ei siis ole kipulääke, vaan sen pitäis nimenomaan estää päänsäryn tulemista. Lääkkeen nimi on Emconcor ja sitä otan jatkossa päivittäin 2,5mg. Toivottavasti apu löytyy sitä kautta.

Lääkärin jälkeen marssin sitten verikokeisiin. Taysin labrassa sai melkein tunnin odotella, vaikka ruuhkaa ei edes ollut.
Ja seuraava kerta on sitten huhtikuussa.

11.10. Munuais- ja maksapoli

Pitkästä aikaa oli taas aika käydä sairaalassa. Kerrankin sattui koulunkin kannalta hyvä päivä eikä tärkeitä tunteita jääny väliin. Hyvä tuuri siis. :)

Ensin oli aika munaispolille ja lääkärihän oli tuttuun tapaansa puoli tuntia myöhässä. Siinä se mun ohi suhas vaikka kuinka monta kertaa eikä näyttäny kiirehtivän ollenkaan. Ite käynti kesti taas sellaset 5 minuuttia. Arvot on oikein hyvät ja tilanne ei vois paremmin olla. Se on kyllä tosi kiva kuulla!

Munuaispuolen jälkeen suhasin sitten maksapuolelle. Lääkärillä ei tänään oikeasti edes ollu poliklinikka-aikoja, mutta se nyt halus nähdä mut pitkästä aikaa. Verenpaine mitattiin ja ison kasan reseptejä se uusi, mutta ei sen ihmeempää. Minkäänlaisia lääkemuutoksia ei tullu. Tällä kertaa olin kuitenkin vihdoinkin ite aktiivinen ja kysyin päänsärystä ja siihen otettavasta lääkkeestä. Lääkäri anto luvan ottaa tarvittaessa kerran viikossa Panadolia poretablettina. Mikä helpotus! Enää ei tartte kärsiä kamalasta särystä, vaan saa ihan luvan kanssa ottaa siihen helpotusta.

Sellaset lääkärireissut siis tällä kertaa. Munuaispolille pitää mennä seuraavan kerran tammikuussa, mutta maksapuoli haluaa nähdä mut vasta keväällä. Sillon pitäis samalla tehdä myös luustontiheysmittaus, jotta saadaan tietää, syönkö ihan turhaan osteoporoosilääkettä.

Ja nyt voi sitten hyvillä mielin jatkaa normaalia elämää, kun tietää taas kaiken olevan terveysrintamalla tosi hyvin. :)