Helsinki, maksakirurgian poliklinikka 5.8.

Vuosittainen Helsingin reissu on nyt reissattu. Tänä vuonna käynti olikin aiemmista vuosista poikkeava, kun yöpyminen potilashotellissa oli poistettu kokonaan ja tilalle oli tullut ihan puhdas polikäynti. Toisaalta ihan mukava, että reissuun ei tarvinnut tuhlata kahta päivää, mutta verikokeet Huslabissa klo 8 toivat mukanaan melko aikaisen aamuherätyksen.

Ihan ensiksi täytyy kuitenkin kiittää vanhempia. Alunperin aika Helsinkiin olisi ollut tämän viikon perjantaina; 12.8. Vanhemmat ovat silloin lähdössä ulkomaille, joten suunnittelin jo Helsinkiin menoa bussilla. Ja toki muutenkin olin ajatellut, että nyt on jo aika mennä yksin. Vanhemmat olivat kuitenkin sitä mieltä, että haluavat päästä vuosittaiselle Helsingin reissulle mukaan ja ovat valmiita aamulla klo 6 lähtemään. Joten niinpä sain vaihdettua aikaa. Täytyy kyllä tästä kiittää vanhempia, sillä kyllä heidän kyydillään Helsinkiin pääseminen helpotti asioita aika paljon.

Lähtö oli siis viime perjantaina klo 6 aikaan. Onneksi aikaisiin aamuherätyksiin on jo tottunut töiden takia. Helsingissä olimme parin tunnin matkan teon jälkeen ja vanhemmat jättivät mut Meilahteen. Ihan aluksi kiirehdin labraan, jossa verta otettiin yhteensä 11 putken verran. Sen jälkeen kävin sairaalan kahvilassa syömässä hieman aamupalaa. Varsinainen poliaika oli 9:45.

Aina ennen olen Meilahdessa asioinut vain Kolmiosairaalassa, joten hetken kirurgian polia piti etsiä. Kun se sitten löytyi, oli aluksi ohjelmassa itsenäinen verenpaineen mittaus ja painon otto. Sen jälkeen jäin sitten odottelemaan lääkäriä.

Itsellä oli ajatuksena, että polilääkärinä olisi joku tuttu. Vastaanottoa piti kuitenkin täysin tuntematon suhteellisen nuori naislääkäri. Lääkäri oli ehkä hieman outo ja juttelun aikana oli melko monta hieman kiusallista hiljaista hetkeä. Kaikki oli jälleen kerran niin hyvin, että välillä tuntui, ettei lääkäri oikein tiennyt, mitä sanoa. Hän jopa katseli paljaita sääriäni ja totesi, että edes auringon otosta ei tarvitse valistaa. Lisäksi hän kyseli mm. onko lääkkeiden ottaminen mulle vaikeata. No eihän se itse ottaminen mitenkään hankalaa ole, mutta tasan 12 tunnin välin pitäminen lipsuu lähes aina.

Lääkäri sitten katseli papereista, että oon näköjään joka vuosi käynyt Helsingissä kontrolleissa. Tämä asia oli itselläkin tarkoitus ottaa esille ja heitinkin ilmoille heti kysymyksen siitä, onko mun tosiaan ihan pakko rampata Helsingissä joka ikinen vuosi. Lääkäri myönsi heti, että ei. Hän kyllä totesi, että yleensä sekä maksan että munuaisen siirron saaneita juoksutetaan heillä vuosittain, mutta mä olen Tampereella niin hyvässä hoidossa, että siihen ei ole mitään tarvetta. Kovasti lääkäri kehui Tampereen osaamista ja yhdessä päädyimme siihen tulokseen, että seuraava Helsingin reissu on vasta kolmen vuoden kuluttua. Ihanaa! On ollut nimittäin niin turhauttavaa viime vuosina käydä Helsingissä ja maksaa reissuista, kun lääkärin tapaaminen on aina kestänyt vain viiden minuutin verran.

Tällekin käynnille tuli lopulta pituutta n. 10 minuutin verran. Sen jälkeen matkustin bussilla keskustaan, jossa kiertelimme vanhempien kanssa yhdessä kauppoja. Itse tuli shoppailtua Forumin Muumikaupasta muutama ihana juttu. Lisäksi nautimme silakkapihvit Kauppatorilla ennen kuin vanhemmat heittivät mut opiskelijakaupunkiin kaverin tupareihin.

Seuraavan kerran tunnelmia Helsingistä tosiaan kuullaan siis vasta kolmen vuoden kuluttua. Siis jos kaikki vain menee hyvin. Vaikka onkin ihana, että Helsingin reissut vähenevät, niin silti noin iso väli kuulostaa hurjalta. Lähinnä siksi, että kolme vuotta on hurjan pitkä aika. Mähän oon silloin jo melkein kolmekymppinen ja siirrostakin on jo yhdeksän vuotta. Huh huh!