Kaulan koepalan tulokset

 Kaksi ja puoli viikkoa siinä meni, kunnes kaulasta otetun koepalan tulokset tulivat. Kannasta löytyi lääkärin teksti jo ennen kuin koepalan vastausta oli vielä tullut ja siinä kerrottiin, että patti on kaikuisuudeltaan samanlainen kuin muu kilpirauhanen. Tuo lause itseä rauhoitti, koska ajattelin, että se voisi olla hyvä merkki.

Muuten tässä vajaan kolmen viikon aikana ajatus mahdollisesta syövästä on aina välillä välähdellyt mieleen. Eniten kuitenkin ahdisti tiistaina, jolloin tiesin, että lääkäri käy koepalan tuloksen läpi. Kauhulla tuijottelin kännykkää, sillä ajattelin, että todennäköisesti lääkäri soittaa, jos jotain huolestuttavaa on löytynyt. No, puhelin pysyi hiljaisena, joten Kantaan uskalsin kirjautua jo melko luottavaisena. Ja sieltä tosin tulos löytyi, joka kertoi, että mitään pahalaatuista näytteestä ei löytynyt. Iso kivi putosi saman tien harteilta, nyt on taas semmoinen olo, että voi hengittää vapaasti. 

Olin henkisesti varautunut siihen, että vaikka syöpää ei koepalasta löytyisikään, niin struuman ison koon vuoksi sille haluttaisiin tehdä jotain. Näin ei kuitenkaan ole, lääkärin tekstissä oli toteamus "Ei jatkotoimenpiteitä". Sekin oli oikeasti aika helpotus, sillä struuma ei ole itselle mitään haittaa aiheuttanut, niin leikkaus olisi tuntunut melko turhalta. Etenkin kun siihen liittyy riskejä lähellä olevien äänihuulien vuoksi.

Jonkin aikaa kilpirauhanen kuitenkin vielä mielessä pyörii, sillä kuukauden päästä on luvassa labrat, joissa selviää, kärsinkö vajaa- tai liikatoiminnasta. Se asia ei sen enempää onneksi stressaa, lähinnä mietityttää se, joudunko pian syömään jälleen lisää lääkkeitä.

Kaikenlaisia tunteita sitä on joutunut tässä viimeisen kuukauden aikana käymään läpi. Mietiskelin tässä juuri eilen, miten sitä silloin reilut kymmenen vuotta pystyi ottamaan niin paljon huonoja uutisia jatkuvasti vastaan. Toisaalta silloin kaikessa oli mukana toivo paremmasta, se ehkä asiaan vaikutti. Mutta nyt tosiaan voi jatkaa oman elämänsä elämistä ja toivoa, että ihan heti ei mitään uutta ja huolestuttavaa missään näkyisi. 

5.1. Kaulan ja vatsan UÄ

 Sain alunperin ajan kaulan ja vatsan ultraan ja heti joulun välipäivälle, mutta jouduin sitä sitten siirtämään. Siirto aiheutti sen, ettei molempia ultria millään saatu samalle päivälle, joten eilen olin valmistautunut vain vatsan ultraamiseen. Kaulan ultran piti olla vasta parin viikon päästä.

No, aika nopeasti selvisi, että kaula haluttiin ultrata heti tänään, varmasti mahdollisen syöpädiagnoosin vuoksi. Itselle se oli pienoinen shokki, vaikka hoitaja olikin aikaa vaihtaessa puhunut, että hyvällä tuurilla kaula voitaisiin saada ultrattua samaan aikaan vatsan kanssa. Olin silti henkisesti varustautunut siihen, että nyt ei tarvitsisi vielä miettiä, mitä ultraääni kertoo kaulan patista.

Taustatietoa sen verran tähän väliin, että patti kaulalla tosiaan löytyi satunnaislöydöksenä joulukuussa otetun keuhkokuvan ansioista. Lääkäri heti alkuun on puhunut vain struumasta ja se piti omankin mielen rauhallisena. Lueskelin kuitenkin tällä viikolla Kantaan viimein ilmestyneen lääkärin epikriisin ja siinä olleet sanavalinnat kuitenkin saivat oman mielen aika nopeasti erilaisiin kauhukuviin. Niinpä myös kaulan ultraaminen oli alkanut jännittää aika tavalla. 

Toivon aina itselle naislääkäriä, mutta nyt aivan erityisesti. Toive ei kuitenkaan toteutunut, paikalle asteli nuori (ja tietenkin hyvännäköinen) mieslääkäri. Itsellä on kokemusta, että etenkään radiologit eivät sosiaalisilta taidoiltaan ole aina sieltä taitavimmasta päästä, mutta tämä lääkäri osoittautui onneksi heti hyvin juttelevaksi tapaukseksi. Aika nopeasti hän helpotti hieman omaa oloa kertomalla, että patti on mitä todennäköisemmin struuma eikä mitään erityisen huolestuttavaa näy. Kuvassa näkyi nesterakkuloita, mitkä kuulemma ovat hyvä asia, lisäksi patti on saman väristä vaaleaa ainesta kuin kilpirauhanenkin. Lisäksi patin muoto viittaa hyvälaatuisuuteen.

Lääkärin sanat tosiaan itseä rauhoittivat ja ehdin jo ajatella, että ehkä tässä päästään helpolla eikä koepalaa tarvitse alkaa ottamaan. Lääkäri kuitenkin ultrasi koko kaulan alueen tarkasti ja sen jälkeen laski riskipisteet sille, kannattaako koepala ottaa. Tässä vaiheessa omat kauhukuvat alkoivat nousta jälleen ja lopulta lääkäri totesikin, että patin isosta koosta johtuen koepala on hyvä ottaa. Totesi hän myös, että jos olisin 80-vuotias, olisi biopsiaa turha ottaa, mutta koska olen nuori, niin hän sitä suosittelee. Olisin tosiaan itse voinut toimenpiteestä kieltäytyä, mutta toki siihen jännityksestä huolimatta suostuin. Puudutusta kysellessä totesin lääkärille melko lakonisesti, että enköhän tämänkin kestä, sen verran kaikkea itsestä on ajan saatossa ronkittu. 

No, koepala sitten otettiin. Ohutneulanäyte kuulostaa kamalalta ja vielä kamalammalta kuulosti se, että neula viedään kaulasta läpi. Olin kuitenkin etukäteen netistä lukenut, että toimenpide on kivuton ja sitä se tosiaan onneksi oli. Itse kipua en juurikaan edes tuntenut, hieman epämieluisaa tunnetta vain. 

Koepalan oton jälkeen lääkäri vielä ystävällisesti ultrasi vatsankin, jotta ei tarvitse sitä varten enää uudestaan tulla käynnille. 

Lääkäri tosiaan oli oikein mukava, näytti näytöltä kuvaa ja selitti paljon asioita. Hän myös selkeästi aisti, että itseä hieman jännittää, sillä kyseli aina välillä, onko kaikki hyvin. Itse tosiaan olin koko ultran ajan melko lukossa. Välillä tuntui, että olisin voinut purskahtaa kesken kaiken itkuun, välillä vain mietin sitä, miten tällaistakin joutuu käymään läpi. Olin myös tullut suoraan yövuorosta, joten väsymys painoi jo aika paljon ja lisäsi jännitystä ja kauhukuvien muotoutumista. Hoitajalta olisin hieman enemmän tukea tilanteessa kaivannut, olen usein tottunut siihen, että hoitajat rauhoittelevat ja koskettavat. 

Nyt edessä on sitten odottelu. En yhtään tiedä, kauanko koepalaa analysoidaan ja miten tulos itselle kerrottaan. Veikkaisin, että jos löydös olisi pahanlaatuinen, niin siitä ainakin soitettaisiin. Olo on kuin sumussa, tuntuu täysin käsittämättömältä olla tilanteessa, jossa yhtäkkiä joutuu odottamaan mahdollista syöpädiagnoosia. En voi kieltää, etteikö välillä heräisi katkeruuden tunteita siitä, miksi tällainenkin pitää käydä läpi. Mietityttää myös se, onko edessä leikkaus siitä huolimatta, vaikka löydös olisi lopulta hyvälaatuinen. Patti kun tosiaan on huomattavan iso, 7cm pituinen. Mutta tänne varmasti kirjoittelen, kun asioita jossain kohtaa selviää.