Muistoja teholta #1

Tää bloggaus on lähinnä sitä varten, että voin sitten vuosien päästä muistella millasta siellä teholla olikaan. :)

Olin teholla kahdessa huoneessa ja molemmista on jonkun verran hämäriä muistikuvia. Tää ensimmäinen osa kertoo tietenkin ekan huoneen muistoista. :D

Osa muistoista on ihan totta, mutta osa on oman mielikuvituksen tuotetta. Kaikista muistoista en osaa sanoa, onko ne vaan mun hoirailuja vai tapahtuko ne oikeesti. :D


* Oli ihan tuhottoman kuuma ja tehon hoitajat oli ihan tuskissaan. Joku sitten keksi laittaa housuihin jonkinlaisia jääpusseja(?), jotka viilentää. Niitä ei riittäny kaikille, mutta vuorotellen jokainen sai hetken helpotusta kuumuuteen. (Sisko sanoo ettei tällasta tapahtunu, mutta ite oon kyllä toista mieltä.)

* Huoneessa oli tietokone, jossa hoitsut välillä surffaili. Varsinkin Facebook oli kovassa käytössä. Mun mieleen jäi lausahdus, jonka kaks nuorta hoitajaa sano, kun ne kävi kattomassa mun kuvaa. "Onpa *** oikeesti kaunis!". (En oikein usko, että hoitajat tekis tollasta, mutta tääkin muistikuva on kyllä tosi vahva.)

* Toinen juttu mikä liittyy samaiseen tietokoneeseen oli, kun samat hoitsut kun yllä, surffaili edelleen netissä ja toinen tytöistä kävi sitten omassa Facebookissaan. Kone kuitenkin jumittui jotenkin ja tyttö ei päässy enää Facebookista pois, vaan näytölle jäi Facebook näkyviin. Tyttö yritti soittaa jonnekin huoltofirmaan, mutta sieltä ei vastattu. Toinen tyttö sitten asensi näytönsäästäjän päälle niin ettei kukaan voinu nähdä auki jäänyttä Facebookia. (Tässä muistossa mättää se, että näytönsäästäjää ei tartte asentaa, se tulee ihan itestään. Mutta se, että hoitajat surffaili netissä on totta, sisko on tiedon vahvistanu. :D)

* Yhtä yöhoitajaa vihasin. Olin vielä niin heikossa kunnossa, että en pystyny ite kääntymään, vaan hoitajien piti aina auttaa. No, olin ilmeisesti pyytäny asennon vaihtoa jo aika monta kertaa, sillä kun jälleen sitä pyysin, niin hoitaja sano mulle, että ei aio enää vaihtaa mun asentoa, kun en kumminkaan oo tyytyväinen. (Tää on täysin totta ja aika törkeetä käytöstä musta hoitajalta. Potilaan kääntäminenhän on sen työtä.) Onneks seuraavana yönä paikalla oli mieshoitaja, joka käänsi mua joka kerta kun pyysin.

* Lääkkeet sai mut tosi suorasukaseks, koska yleensä oon tosi ujo. Yhelle lääkärille sanoin, että se söpö. Lääkäri totes siihen vaan ettei nyt liiotella. :D Yhdelle nuorelle mieshoitajalle totesin saman ja se meni aivan punaseks. Vieressä olleet opiskelutoverit kysy heti, että mitä mä sille sanoin, mutta poika vaan sano, että kysykää multa. :D Eräs miespuolinen hoitaja hänkin, oli melko tukevassa kunnossa. Hänelle meinasin painosta huomauttaa, mutta onneksi ymmärsin pitää kieleni kurissa. (Olin tosi puhelias jonkin aikaa vielä myös osastolla, mutta sitten se jäi ja vetäydyin taas kuoreeni.)

* Oisin halunnu kätellä kaikkia, jotka mun lähettyvillä kävi. Yhdelle nuorelle naispuoliselle opiskelijalle yritin heiluttaa kättäni. Sen opiskelukaverit siinä patisteli tyttöä ja sano, että kato nyt, se haluaa kätellä sua. Tyttö ei kuitenkaan suostunu kätteleen. Niinpä petyin, kun ne sitten lähti paikalta ilman kättelyä. Yks hoitajista oli kuitenkin huomannu mun haluni kätellä ja pyysi tytön takasin. Niinpä loppujen lopuks sain kättelyni. :)

* Alkuvaiheessa oli tietenkin vielä pahojakin kipuja. Kipulääkket piti aina valmistaa, kun ne laitettiin menemään liuoksena. Kerran pyysin kipulääkettä ja hoitaja rupes sitä siinä sitten laimentamaan. Hän laskeskeli selkä muhun päin ja otti laskimen avuks. Sillon ajattelin, että on se, kun ei osaa edes laskea päässään, vaikka on sairaanhoitaja. (Ite oon todella surkee päässälaskija ja samaa alaa opiskelin. :D)

* Vanhempien piti tulla kotoa mua kattomaan iltapäivällä. Kello kävi ja kävi, mutta niitä ei vaan kuulunu. Olin niin lääkehoureissa, että useampaan otteeseen katoin muistaakseni jauhesammutinta iskäks ja nostin innoissani päätä. Mikä ilo olikaan, kun ne vihdoin oikeesti tuli.

* Ihan ensimmäisiä muistoja siirron jälkeen on se, kun mua ultrattiin ja se sattu tosi paljon. Toinen muisto liittyy siihen, kun äiti soitti teholle ja puhelin annettiin mulle. En millään jaksanu kannatella puhelinta, vaan laitoin sen nojaamaan olkapäähäni. Voimat oli sillon vielä niin vähissä. Muistan kuinka äiti sano puhelimeen yllättyneenä, että ***** se siellä on. Mun ääni oli siinä vaiheessa jo voimistunu, kun se eka oli vaan pieni kähinä.

* Tyttö, joka on mua käyny parilla viimesellä Helsinginreissulla kattomassa oli dialyysissa samassa tehohuoneessa. Meijän välissä oli sermi, mutta pyysin hoitajaa ottamaan sen pois, kun halusin nähdä tytön. Hoitaja teki työtä käskettyä, vaikka pahoitteli sitten heti toiselle tytölle, että veti sermin sivuun niin törkeästi kysymättä. Tyttö onneks vaan sanoi, että hänestäkin on kiva nähdä kuka sermin toisella puolella on. Tyttö esitteli itsensä ja hoitaja mut, kun mun ääneni ei vielä kantanu.

* Sama tyttö katteli dialyysinsa aikana telkkaria. Mua vähän harmitti, kun hän halus kattoa Voicea, kun ite olisin mielummin kattonu yleisurheilua.

* Yks tehon hoitajista oli tosi mukava. Hänen vuoro oli päättymässä, mutta en ois halunnu antaa hänen mennä vaan takerruin heikoilla voimillani häneen kiinni ja sanoin ettei hän saa mennä. Hän kuitenkin vakuutti, että seuraavakin hoitaja on yhtä kiva. Eipä ollu. (Se, miks tykkäsin juuri tästä hoitajasta niin paljon johtu varmaan siitä, että hän aina silitteli mun hiuksia samalla tavalla kun äiti teki paikalla ollessaan. Hän oli siis äidinkorvike. Ja oli hän muutenkin tosi mukava.)

* Teholla ollessani tuli siis yleisurheilun EM-kisat. Varsinkin iskä katteli niitä aina, kun ne oli mua kattomassa. Kerran kysyin siskolta, että miks juuri kisaa alottelemassa olleet juoksijat ei tulleet tehohuoneeseen. Sisko ei siihen mitään vastannu, kun ei kysymystä ymmärtäny. Loukkaannuin siitä, vaikka jälkeenpäin ymmärrän kysymyksen järjettömyyden. :D Oikeestaan jollain tasolla tajusin sen jo sillon, mutta silti kysyin.

* Iskä rullaili tuolilla mun sängyn läheisyydessä ja veteli samalla johtoja sinne tänne. Äiti siitä aina suuttu. (Mietin sillon, että eikö ne osaa olla missään riitelemättä.)

* Hoitaja sano mulle, että huoneessa on aina joku eli mun ei tartte olla yksin. Kerran molemmat hoitajat kuitenkin hävis huoneesta viereiselle käytävälle. Sillon ajattelin, että hoitaja oli valehdellu mulle. Olisin muistaakseni halunnu vaihtaa asentoa, mutta vaikka kuinka naputin ja yritin huutaa niin kukaan ei kuullu.

* Kutsuin hoitajia niin, että naputin peukalolla etusormessa olleeseen saturaatiomittariin. Olisin kaivannu huoneeseen hoitajien kutsunappia, sillä mulla oli niille tosi paljon asiaa aina. Käytin muutenkin käsiä tosi paljon. Hilpailin äitin koruja ja hiuksia ja siirron tehny lääkäri sanokin mulle, että voisin alkaa viittomakielen tulkiks. Silmälasien merkki oli peukalolla ja etusormella muodostetty ympyrä, jonka vein silmälle.

* Yks nuori hoitaja oli tosi kova juomaan vichyä. Huoneessa oli isot vichyvarastot ja vanhemmat ja siskokin sai niitä vapaasti käyttää. Ite join limsaa, kun sisko sitä mulle juotti sellasen jutun avulla, jonka nimeä en nyt kuollaksenikaan muista. (Sellanen pieni mitta, johon vedetään lääkettä ja sitten se ruiskutetaan suuhun.)

* Ensimmäiset istumis- ja seisomismuistot on kamalia. Vihasin sitä yli kaiken ja muistan ajatelleeni, että miten parin askeleen ottaminen voi olla niin vaikeeta. Fysioterapeutin kanssa ensin istuttiin ja aika äkkiä piti nousta seisomaankin. Jo pari askelta tuntu ihan ylitsepääsemmätömältä. Varsinkaan seistessä pää ei meinannu pysyä millään pystyssä, vaan retkahteli koko ajan taakse tai eteen. Myöskin silmät lupsahteli koko ajan kiinni. Fysioterapeutti tsemppas mua kattomaan ikkunasta ulos ja sen avulla sain silmät auki ja pääkin pysyi hetken aikaa suorassa.