Kirje

Hei!

On kulunut vuosi siitä, kun teidän lähimmäisenne kuoli. Hän saattoi olla isä, äiti, sisko, veli, lapsi, mies, vaimo, tyttöystävä, poikaystävä, mummo, pappa, setä tai täti. Sitä en koskaan voi saada selville, mutta haluan silti kiittää sydämeni pohjasta, että juuri hän antoi mulle uuden elämän.

En ollut kuoleman partaalla, niin kuin moni elinsiirtoystäväni. Olin silti tosi sairas ja elämä ei oikein enää tuntunu elämisen arvoiselta. Kaverit oli kaikonnu aikaa sitten. Päivät meni sisätiloissa happiletkun päässä. Ulos lähteminen oli aina suunniteltava etukäteen hapen tarpeen takia. Tulevaisuus näytti aika mustalta.

Elinsiirtolistalle pääsy on yks elämäni onnellisimmista asioista. Sen jälkeen tunnelin päässä alko näkyä taas valoa ja muistan kuinka mielialakin koheni huomattavasti.

Välillä odotus tuntui pitkältä. Joka kerta, kun puhelin soi, kävi mielessä ajatus, että nyt. Ja sitten se päivä tuli. Muistan kuinka autossa matkalla Kirurgiseen sairaalaan ajattelin, että nyt joku on jossain kuollu ja antanu mulle mahdollisuuden parempaan elämään.

Se, että teidän läheisenne kuoli ja mä saan jatkaa elämääni, tuskin lohduttaa. Välillä itekin mietin, miks tapahtu näin. Mutta ei sitä kai kannatta liikaa miettiä, sillä muuten alkaa ahdistaa.

Haluan vain sanoa, että teidän läheisenne on antanu mulle takaisin sen elämän, joka on ollu kadoksissa jo 5 vuotta. Niin kauan oon tuntenu itteni sairaaks. En oo jaksanu mennä muiden mukana. Nyt voin taas elää sellaista elämää kuin mun ikäsen kuuluukin.

Oon saanu isoimman lahjan, mitä toinen ikinä voi antaa toiselle ihmiselle. Kiitän siitä ja yritän pitää lahjasta erittäin hyvää huolta. Ehkä pienen pieni osa lähimmäistänne elää nyt mussa.

KIITOS.