17.2. Ulta ja munuaispoli

Aamu alkoi tänään ultaäänellä. Pienen hakemisen jälkeen röntgen löytyi ja kovin kauaa ei tarvinnut odotella, kun kutsu tutkimushuoneeseen kävi. Eniten itseä jännitti se, olisiko lääkäri tälläkin kertaa liian hyvännäköinen nuori mies. Ei onneksi! Lääkärinä toimi mukava nainen, joka kertoili, että vanhat munuaiset ovat rusinan kokoiset ja maksa sekä munuainen näyttävät pelittävän hyvin. Juuri niin kuin pitääkin.

Ennen polikäyntiä ehdin käydä sairaalan kahviossa syömässä hieman aamupalaa. Munuaiskeskukseen marssin jo hyvissä ajoin ja tietysti sain odotella lääkäriä sellaisen ylimääräisen puoli tuntia.

Lääkäri oli tällä kertaa tietenkin juuri se, josta en niin kovin pidä. Hänen kanssaan tulee aina jostain syystä sellainen olo, että ei viitsi mitään kysyä. Onneksi mitään kysyttävää nyt ei ollutkaan. Lääkärin lisäksi huoneessa oli ilmeisesti lääkäriopiskelija. Meille sairaanhoitajaopiskelijoina opetettiin, että aina harjoitteluissa pitää esitellä itsensä potilaalle. Ilmeisesti sama ei koska lääkäriopiskelijoita, sillä tämä opiskelija ei katsahtanutkaan muhun tullessani huoneeseen sisään eikä itse lääkärikään vaivautunut kertomaan, kuka kyseinen henkilö on. Hänen tuolillaan roikkuvasta valkoisesta takista vain tein päätelmän, että lääkäriksi taitaa opiskella. Tai mistäs sitä tietää, oliko hän edes opiskelija.

Lääkäri pystyi ennen mun istumistani jo toteamaan, että nuhahan tällä hetkellä hieman vaivaa. Samalla hän kyseli, onko mulla ollut viime aikoina flunssaa ja olenhan ottanut influenssarokotteen. Olen ottanut. Sen jälkeen katsottiin paino ja lääkäri halusi tietää, mittailenko säännöllisesti verenpainetta. Tämä samainen lääkärihän viime kerralla 1,5 vuotta sitten antoi palautetta, kun kerroin ettei verenpainetta tule juuri itse mitattua. Pelkäsin jo, että nyt on sama saarna edessä, mutta ei onneksi.

Kaikki verikoearvot olivat jälleen hyvät. Hemoglobiini taisi olla 112 ja CyA 95. Itseä vähän jännitti tuo CyA-arvo, sillä täytyy myöntää, että on ollut (taas) hieman heikoissa kantimissa tuo lääkkeiden säännöllinen syönti. Heti kun ei ole säännöllistä elämänrytmiä, niin se meinaa jostain syystä unohtua. Nyt tosin olen koittanut tsempata asian kanssa ihan tosissani.

Lääkäri myös ihmetteli ääneen, kuinka vähän lääkkeitä syön. Ilmeisesti potilaat, joilla on kaksi siirrännäistä, syövät yleensä enemmän. Omasta mielestäni syön aika isolla annoksella edelleen Sandimmunia verrattuna muihin tuntemiini siirtopotilaisiin. Mutta varmasti asiaan vaikuttaa tosiaan se, että itsellä siirrännäisiä on kaksi.

Lopuksi lääkäri kyseli tietenkin töistä. Hävettää aina myöntää, että työttömänä tässä mennään. Ilmeisesti lääkäri hetken epäili, enkö tunne itseäni työkykyiseksi, sillä hän kyseli, olenko tyytyväinen vointiini ja voisinko sen puolesta töihin mennä.

Nyt on taas sitten hetkesi ohi sairaalassa ramppaaminen. Johan siellä tässä saikin useampana päivänä käydä. Ja kun kaikki on edelleen niin hyvin, seuraava kerta munuaispolille on ensi vuoden maalis-huhtikuussa.