20.8. Maksapoli

 Jälleen oli aika käydä piipahtamassa lääkärillä. Sitä ennen otettiin tietenkin verikokeita ja voi että, kuinka ärsyttävää on, kun maksa- ja munuaispuolen labrakokeet menevät päällekkäin. Lääkärikäynnit on jo aika hyvin vuosien saatossa saatu synkronoitua niin, että niissä on väliä, mutta labrakokeiden kanssa sama ei ole vielä tapahtunut. 

Munuaispuolen labrakokeista pitää sanoa sen verran, että uraatti oli jälleen todella koholla, reilusti yli 500, kun naisten viitearvo on alle 350. Niinpä epikriisissä luki, että ensi kerralla munuaispuolella täytyy miettiä estolääkitystä kihtiin, kun takana on jo yksi kihtikohtaus. Itkuhan siinä pääsi, kun kyseisen tekstin luin. En millään haluaisi syödä yhtään enempää lääkkeitä ja kestää niiden sivuvaikutuksia. En toki myöskään halua kokea enää yhtäkään kihtikohtausta, niin hirveä kokemus se oli. Hieman sentään lohduttaa se, että ymmärtääkseni estolääkitys ei ole elinikäinen. 

Mutta, sitten itse asiaan. Tuttu lääkäri oli jälleen maksapuolella vastassa ja täysin samoihin kysymyksiin sain vastata, kuin vuosi sitten. Se välillä ärsyttää, vaikka koitin kyllä miettiä, että jos tilanne yhtäkkiä huonontuisikin, niin varmasti kaipaisin aikaa, jolloin piti vastailla samoihin yhdentekeviltä tuntuviin kysymyksiin. Paikalla oli myös kaksi kandia, he tosin vain istuivat taustalla kuuntelemassa. 

Itsellä on akne tässä viimeisen puolen vuoden aikana räjähtänyt täysin ja veikkaan vahvasti syyksi hormonikierukkaa, sillä sen myötä näppylöitä on tullut tasaiseen tahtiin lisää. Ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten akneen tablettimuotoisen antibioottikuurin ja se auttoi ainakin hetken. Nyt olin jo etukäteen ajatellut, että pyydän samaisen kuurin uudestaan, sillä haluaisin saada naamaa edes hiukan parempaan kuntoon hetkeksi. En tosin ollut ihan varma, suostuisiko lääkäri antibiootti-reseptiä uusimaan vai käskisikö ottaa yhteyttä ihotautipolille. Iloiseksi yllätykseksi hän pyyntöön suostui. Samalla lääkäri myös kyseli Sumatriptanin tehosta päänsärkyyn ja tyytyväisenä sain kertoa, että se on toiminut todella hyvin. Kyseinen lääkärihän sen vuosi sitten määräsi. 

Päällekkäiset labrat oli onneksi huomannut jo munuaispuolen lääkäri, ja oli epikriisiin kirjoittanut, että pitäisi jatkossa miettiä niitten ajoittamista, kun tilanne siirteiden kannalta on niin erinomainen. Nyt maksalääkärikin asian otti puheeksi ja päätti soittaa munuaispuolelle asiasta. Tästä tykkäsin, sillä joskus tuntuu, että maksa- ja munuaispuoli eivät hirveästi asioista keskenään keskustele. Lääkärit yhdessä tulivat siihen päätökseen, että käynnit tulevat jatkumaan kuten ennenkin. Labrat ajoitetaan jatkossa siten, että kun käyn joulukuussa munuaispolilla, niin siitä 4kk ja 8kk päästä on kontrollilabrat. Munuaispuoli tekee tilauksen ja maksapuoli lisää siihen ne labrat, jotka heitä kiinnostavat. Eli sen sijaan, että molemmat puolet tekisivät omat labrapyyntönsä, ne yhdistetään nyt tällä tavalla. Ihan mahtavaa, sillä välillä on ollut olo, että ravaan labrassa ihan jatkuvasti. Se ehkä vielä vähän häiritsee, että elokuu ja joulukuu tuntuvat olevan melko lähellä toisiaan. Olisi mukavampi jos munuaispuolen käynti olisi joskus helmikuun tienoilla. Mutta menee tämä näinkin. 

Sellaista tällä kertaa. Lopuksi lääkäri taas pitkään katseli ja olisi varmaan halunnut taas muistella, kuinka loistavasti kaikki on. Itse kuitenkin aloin siinä kohtaa kerätä jo tavaroita kasaan, sen verran kiusaannuttavilta ne pitkät katseet alkoivat tuntua. :D 

Kymmenen vuoden takainen kesä

 Vuosi 2011 oli aikoinaan vielä sen verran isoja muutoksia täynnä, että ajattelin sitäkin vielä blogissa muistella. Ylipäätään haluan yrittää pitää blogia vielä edes jollain tasolla elossa. Lääkärikäyntejä kun ei ainakaan tällä hetkellä ole kuin sen kaksi kertaa vuodessa, niin niistä ei tänne kovin paljoa jutun juurta enää saa. Postaustoiveita voisin toki ottaa vastaan, mutta joskus on tullut niin tehtyä ja ainakin silloin kovin hiljaista piteli. Sen verran vähän lukijoita taitaa olla. Mutta saa niitä toki esittää. :D

Niin, kymmenen vuotta sitten huhtikuussa ne positiiviset muutokset omassa olossa alkoivat viimein näkyä konkreettisesti. Jo joulun aikaan alkoi tapahtua ensimmäisiä askeleita edistymisessä nimenomaan hengityksen suhteen ja huhtikuussa jätin lopulta lisähapen käytön kokonaan pois. Muistan edelleen, kuinka sisko tuli hakemaan sairaalasta hengityspolin käynnin jälkeen eikä happirikastimia enää tarvinnut tuoda kotiin. 

Sisko pääsi sitten ylioppilaaksi toukokuun lopulla. Muistan kuinka niihin aikoihin äiti oli töistä lomalla järjestelemässä juhlia ja itsellä kävi kotona fysioterapeutti, jonka kanssa tein lihaskuntoliikkeitä. Itse juhlissa pääsin sitten näyttämään sukulaisille, kuinka hyvässä kunnossa olen. Juhlat olivat toki siskon, mutta aika paljon sain itsekin muistamisia sukulaisilta. Lisähappisäiliö kannettavaa happirikastinta varten löytyi vielä varastosta ja sitä iskä esitteli kiinnostuneille juhlavieraille. Illalla lähdin yksikseni keskustaan hieman juhlimaan, se oli aika hienoa silloin.

Totta puhuen kesästä en ihan hirveästi enää edes muista. Täältä palauttelin mieleen, että kärsin tosiaan kesän ajan mystisestä turvotuksesta. Koko kroppa oli melko turvoksissa juhlaillan jälkeen. Soittelin asiasta jossain kohtaa Helsinkiin maksaosastolle ja muistan edelleen, kuinka lääkäri kysyi alkoholin käytöstä. Olin toki muutaman alkoholiannoksen illan aikana juonut, mutta hyvin vähän (ainakin verrattuna siihen, kuinka paljon alkoholia on tullut joskus opiskeluaikoina nautittua). Silti tunsin ihan hirveää syyllisyyttä jo siitä alkoholimäärästä, etenkin kun lääkäri asiaa hieman paheksui. Mutta, turvotukselle ei tosiaan ikinä mitään syytä löytynyt, vaikka siitä paljon lääkärikäynneillä puhuinkin. Jossain kohtaa se vain lakkasi itsestään, etenkin jaloista. Nykyäänkin kyllä huomaan päivän mittaan turpoavani aika paljon, etenkin jos pitää paljon seistä. Se taitaa olla suhteellisen normaalia, ehkä kyse oli silloinkin suurimmaksi osaksi vain siitä.  

Turvotuksia lukuun ottamatta vointi palautui kesällä niin normaaliksi, että pystyin elämään taas tavallista nuoren naisen elämää. Siskon kanssa tuli käytyä mm. baareissa. Tunne siitä, kuinka yhtäkkiä jaksoinkin tehdä asioita, oli aika hieno. Useamman vuoden kun olin tottunut siihen, että olo heikkeni pienenkin rasituksen jälkeen todella ja usein heikotti ja silmissä sumeni. Usein iltaisin nousi myös lämpöä. Toki nyt nuo asiat eivät tunnu yhtään oudoilta, kun tietää, kuinka lisähapesta huolimatta saturaatio on laskenut huolestuttavan alas ja verenpainekin on ollut todella matala. Hieman surulliseksi kaiken tekee vain se, että kukaan ei silloin nähnyt, kuinka huonossa kunnossa oikeasti olin, vaan elin tilanteen kanssa aika pitkään. 

Jossain kohtaa kävi selväksi myös se, että voin palata opiskelemaan. En huonoimpina hetkinä olisi ikinä uskonut, että pääsen takaisin opiskelijaelämään niin nopeasti, mutta sillä tavalla vain kävi. Ehkäpä kirjoittelen vielä ensimmäisestä opiskelijasyksystä jossain kohtaa oman postauksen. 

Katetriablaatio

 Omalle isälle tehtiin torstaina katetriablaatio helpottamaan flimmeristä johtuvaa ikävää tuntemusta. Siitä tuli mieleen, etten ole tainnut koskaan kertoa, että myös mulle on aikoinaan samainen toimenpide tehty, eri syystä tosin.

Kärsin tosiaan teini-iässä sydämen tiheälyöntisyyskohtauksista. Sydän siis hakkasi hirveää tahtia. Mitään muljahteluja tai muuta sellaista kohtauksiin ei liittynyt. Ihan kaikkea en ajasta enää muista, mutta yritän kertoa jotain. Kohtaukset tosiaan ilmeistyivät aika yllättäen, en kärsinyt niistä vielä ala-asteiässä. Yläasteen loppupuolella vaiva sitten alkoi. Muistan, että kohtaukset saattoivat olla todella pitkiä, joskus menin nukkumaan sydämen hakatessa ja heräsin aamulla samaan tunteeseen. Olen joskus mennyt kouluunkin kohtauksen ollessa päällä. Voitte vain  kuvitella kuinka inhottavalta kohtaukset tuntuivat, pahimmillaan olo kohtauksen aikana oli ihan hirveä. 

No, toki kohtauksia alettiin sitten jossain kohtaa tutkia. Jos oikein muistan, niin alkuun sain kokeiluun beetasalpaajalääkityksen, jota aina tarvittaessa käytin. Siitä ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä eikä tarvittaessa otettu lääke lopettanut kohtausta. Jossain kohtaa sain ohjeistukseksi mennä lääkäriin juuri silloin, kun kohtaus on päällä. Niinpä kerran kesälomaillessamme perheen kanssa Savonlinnassa ryntäsimme paikalliseen sairaalaan. Siinä muuten oli pieni selittely, minkä takia tulemme yhtäkkiä paikalle ja minkä takia on äärimmäisen tärkeätä, että pääsen EKG-laitteisiin kiinni heti. 

Kun beetasalpaajalääkityksestä ei ollut mitään hyötyä, tuli seuraavaksi vaihtoehdoksi katetriablaatio. Se tehtiin, kun olin 16-vuotias. Muistan edelleen, että ikäni puolesta olisin siinä vaiheessa kuulunut vielä lasten puolelle. Tampereella kyseistä toimenpidettä ei kuitenkaan ainakaan siihen aikaan tehty lapsille, vaan sitä varten olisi pitänyt mennä Helsinkiin. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että olin kokoluokaltani jo aikuisen mitoissa, joten poikkeuksellisesti siinä vaiheessa kävin aikuisesta. Hyvä niin.

Katetriablaatio tosiaan on toimenpide, jossa nivusen kautta katetrilla mennään suonia pitkin sydämeen. Toimenpide tehdään paikallispuudutuksessa, joten potilas on hereillä ja voi seurata tapahtumia näytön kautta. Itse toimenpiteestä en enää omalta kohdaltani ihan hirveästi muista. Eniten mieleen on jäänyt se, että peti, jolla makasin, oli hirvittävän kapea. Toimenpiteessä kohtaus saatiin päälle keinotekoisesti, jotta nähtiin, mitä sähköratoja sydämestä piti polttaa. Lisäksi toimenpide kesti todella kauan. Sen jälkeen makasin sitten seuraavan yön hiekkapussi nivusen päällä painona. En saanut liikkua mihinkään, vaan tarpeetkin piti tehdä alusastialle. 

Seuraavina päivinä olin äärettömän kipeä. Sairaslomaa en saanut, vaan palasin samantien kouluun. Muistan edelleen, kuinka jouduin pyytämään kaveria kävelemään hitaammin, sillä kipujen takia liikkuminen oli hankalaa. Siihen aikaan kotimme suihkutiloja remontoitiin ja kävimme perheen kanssa peseytymässä iskän työpaikalla. Muistan edelleen, kuinka rankoilta ne reissut tuntuivat itsestä. 

Lopulta ablaatiosta ei ollut hyötyä, vaan kohtaukset jatkuivat. Niinpä sama toimenpide toistettiin muistaakseni noin vuotta myöhemmin. Tällä kertaa kaikki meni paljon helpommin. Rauhoittavien lääkkeiden ansiosta nukuin suurimman osan toimepiteestä. Lisäksi olin paljon parempivointisempi ja sain luvan seuraavana yönä liikkua ja käydä vessassa. En osaa sanoa, miksi ensimmäinen ablaatio oli niin hankala ja miksi myös sen jälkiseuraukset olivat paljon hankalammat. 

Uudelleen tehty ablaatio onneksi toi lopulta toivotun avun. Kohtaukset jäivät pois kokonaan. Se oli muuten ihana tunne. 

Mennyt vuosi 2020

 Kaksi perinnettä haluan siirtää tähän blogiin rinnakkaisblogista, joka on nyt virallisesti lopetettu. Spotify-vuosikatsaus ja oman elämän vuosikatsaus. (Tai ehkä se on enemmän gallub viime vuodesta.)

Hieman kyllä huvittaa, että tajusin nyt etten koskaan ole julkaissut viime vuoden vuosikatsausta. Olen kyllä kysymyksiin vastannut, mutta en koskaan kyseistä postausta julkaissut. No, eipä se niin haittaa. Itselle tätäkin lähinnä teen ja löydän vuoden 2019 vastaukset tallennetusta luonnoksesta.

Mutta mennäänpä vuoteen 2020. Rankka vuosi, ei voi muuta sanoa. Alkuun iski korona, joka laittoi hetkeksi omat työt täysin uusiksi, kun tuttu ja turvallinen työ-yhteisö vaihtui. Stressilevelit hipoivat taivasta koko kevään ja töiden ohella en jaksanut tehdä oikeastaan mitään. Syksyllä tuli sitten ensin isän tia-kohtaus ja melko pian sen jälkeen tieto äidin rintasyövästä. Ahdistus värittää koko loppuvuotta. Oikeastaan koko vuosi on mennyt aikamoisessa sumussa ja asioita on vaikea muistaa. Paljon olen pohtinut sitä, minkä takia kymmenen vuoden takaiset asiat omasta pahimmasta sairausajasta eivät koskaan tuntuneet näin rankoilta. Ehkä syy on siinä, että ne hiipivät niin pikku hiljaa, joten niihin tottui. Asiat jotka tulevat täytenä yllätyksenä, ovat paljon vaikeampia ottaa vastaan. Ja kuten tässä postauksessa sanoin, potilaan rooli on ainakin itselle paljon helpompi.

IHMISSUHTEET

1. Saitko uuden ystävän?
En. Tänä vuonna on tullut kyllä taas tajuttua, kuinka paljon sitä viettääkään aikaa yksin. Välillä se on tosi ok, välillä se harmittaa aika paljon. 

2. Teitkö jotain viime vuonna, mitä et ole tehnyt ennen?
Juoksin. Oon aina ollut sitä mieltä, että juokseminen on ihan hirveätä, mutta syksyllä aloin iltalenkeillä pikku hiljaa juosta. En mitään pitkä matkoja, ihan lyhyitä pyrähdyksiä kesken lenkin, mutta sekin on jo jotain. Täytyy myöntää, että kyllä niistä lenkeistä tuli aika paljon kivempi fiilis kuin tavallisista kävelylenkeistä.

3. Seurustelitko viime vuoden aikana? 
Tänä vuonna ei ihan hirväesti ole tullut edes mietittyä tätä asiaa tai surkuteltua omaa iksinkkuutta. 

4. Kerro pari parasta muistoasi viime vuodelta.
Hyviä asioita viime vuodelta on aika hankala muistaa. Välillä tuntuu ettei niitä juurikaan edes ole. Ehkä se oli kivaa, kun tyttöporukalla käytiin kesällä puistossa istumassa ja yökerhossa tanssimassa, kun koronarajoitukset olivat hetken lievemmän. Ylipäätään kesä oli aika seesteistä ja tasaista aikaa ja silloin korona melkein hetkittäin jopa unohtui.

MINÄ

1. Oletko muuttunut paljon viime vuoden aikana?
Varmasti jonkin verran. Vaikea asiat ja etenkin vanhempien terveyshuolet ovat saaneet pohtimaan asioita. Jos jonkin asian olen tänä vuonna oppinut, niin sen, että olen todella paha katastrofiajattelija ja se on muuten todella kuluttavaa.

2. Oletko lihonut?
Valitettavasti. Ehkä syynä on alkukevään stressi, mutta yllättäen kiloja tuli lisää aika monta. Naivisti kesällä kuvittelin, että jouluun mennessä ne on karistettu, mutta tiukasti ne edelleen kulkevat mukana. 

3. Saitko porttikiellon minnekään viime vuonna?
En.

4. Kävitkö elokuvissa YKSIN viime vuoden aikana?
Kyllä sitä ehti muutaman leffan käydä katsomassa ja nimenomaan yksin.

5. Oletko ottanut tatuointeja/lävistyksiä viime vuoden aikana?
En

RANDOM

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Töissä tutustui paljon uusiin sijaisiin ja yksi heistä oli kyllä oikein mukava tapaus. Harmi, että hän siirtyi muualle.

2. Piditkö uuden vuoden lupauksen?
Enpä tainnut mitään luvata

3. Synnytikkö kukaan läheisesi?
Ei

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei luojan kiitos. Tästä olen onnellisempi kuin ikinä, niin paljon tätä pelkoa tuli loppuvuodesta pyöriteltyä mielessä.

5. Missä maissa kävit?
Missään ei ehtinyt käydä. Koko perheen lomamatka oli varattu toukokuulle, mutta eihän sitä koskaan tullut. Saa nähdä, milloin ulkomaan matkailusta voi edes unelmoida. 

6. Mitä halusit vuodelta 2020, mikä ei onnistunut vuonna 2019?
Öh..varmaan parisuhdetta. Sen miettimiselle ei tosin paljoa aikaa ja voimia lopulta ollut.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2019?
7.6. oli viimeinen työpäivä osastolla, jonne olin koronan vuoksi siirretty. 8.8. iskä sai tia-kohtauksen. 4.11. oli äidin syövän leikkauspäivä. 

8. Mikä oli vuoden 2020 suurin onnistuminen?
Varmaan järjissä pysyminen. Se, että selvisin oman osaston vaihtumisesta töissä, vaikka se olikin itselle henkisesti aivan äärettömän raskasta.

9...ja suurin epäonnistuminen?
Ei kai mikään. Tai ehkä se etten pystynyt olemaan niin vahva kuin olisin halunnut.

10. Kärsitkö vammoista?
Vasen polvi sanoi sopimuksensa irti tammikuussa ja alkoi rutista todella pahaenteisesti. Postraumaattinen nivelrikko. Nykyään molemmat polvet rutisevat ja ovat muutenkin melko huonossa kunnossa.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Sanotaan vaikka herkkuateriat Woltin kautta, kun ei nyt mikään muu tule mieleen. :D

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsee kiitosta?
Siskon ihan ehdottomasti. Ollaan lähennetty tänä vuonna vielä entistä enemmän ja sisko on tukenut ja pitänyt mua järjissäni todella paljon.

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Töissä joidenkin ihmisten, etenkin koronasiirron aikaan.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Bensaan ja ruokaanhan ne aina menevät.

15. Mistä innostuit eniten?
No palapelin kokoamisesta olin keväällä innoissani. Ja podcastit tuli löydettyä tänä vuonna ihan uudella tavalla. 

16. Vuoden 2020 ihmiset
Sisko ja vanhemmat. Maailman tärkeimmät ihmiset.

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Surullisempi. Äidistä on huoli edelleen, vaikka kaikki onkin jo hyvin. Töissä koronan tuomat muutokset näkyvät edelleen tietyiltä osin ja se harmittaa melko paljon.

18. Lihavampi vai laihempi?
No lihavampi

19. Rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi. Kuvaan ovat astuneet pitkästä aikaa viikonlopputyöt ja nehän tietävät rahaa.

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Liikuntaa

21. ...entä vähemmän?
Ahdistua olisi voinut paljon vähemmän.

22. Missä vietit joulun?
Perheen kesken museotilalla

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Olisin tajunnut välittämästi, että iskän outo käytös on oire tia-kohtauksesta ja kehoittanut äitiä soittamaan ambulanssin heti.

24. Rakastuitko vuonna 2019?
En

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Pari kolme. Korona vaikutti tähän huomattavasti.

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Hovimäki, Suurmestari

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En

28. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Vaikea valita yhtä parasta, mutta sanotaan nyt vaikka Tiina Saaren ja Maiju Majamaan Ei jälkeäkään.

29...entä musikaalinen löyty?
Behm on aivan ihana artisti

30. Mitä halusit ja sait?
Tjaa. Varmaan sen, että sekä iskä ja äiti voivat molemmat hyvin kaikesta huolimatta.

31. Mitä halusit, muttet saanut?
En päässyt ulkomaille, se nyt tulee ensimmäisenä mieleen.

32. Mikä oli vuoden suosikki elokuvasi?
Hmm, sanotaan Jojo Rabbit

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Lomailin. Siskon kanssa kävimme syömässä oikein pitkän kaavan mukaan.

34. Ketä kaipasit?
En ketään erityistä

35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissään?
Perhe

Joulukuu 2010

 Kymmenen vuoden takaisten tapahtumien muistelu ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan, mutta palataan näin vuoden lopulla niihin aikoihin vielä kerran. 

Viimeisin kirjoitus tästä aiheesta on heinäkuulta. Lokakuussa tosiaan pääsin kotiin. Sekään ei silloin mennyt ihan putkeen, sillä juuri ennen kotiinlähtöä puhkesi vyöruusu ja hetken näytti uhkaavasti siltä, että kotiin pääsy siirtyy. Itkuhan siitä lääkärin edessä tuli ja ehkä se auttoi asiaa. Iv-antibiootti päätettiin muuttaa suun kautta meneväksi. 

Odotukset kotiin pääsemisestä olivat suuret, vaikka loppujen lopuksi kotona olo oli ainakin joiltain osin raskaampaa kuin sairaalassa. Tottakai kaikki oli helpompaa, kun muun perheen ei enää tarvinnut päivittäin tulla sairaalaan ja itsekin sain viettää aikaa perheen kanssa vielä enemmän. Toisaalta heidän töihin ja kouluun lähtö tuntui pahemmalta kuin osasin kuvitella. Se oli päivittäin itselle muistutus siitä, mistä jään paitsi. Lisäksi jouduin käymään vielä todella paljon erilaisissa tarkastuksissa sairaalassa ja suuren hapentarpeen vuoksi piti matkat taittaa aina ambulanssilla. Se oli raskasta. 

Joulukuussa kaikki alkoi sitten pikku hiljaa muuttua. Vielä kotiin tullessa olin niin huonossa kunnossa etten pystynyt kiipeämään yläkertaan, vaan sänky piti tuoda alas. Yksi uneton yö joulun aikaan päätin kuitenkin kokeilla yläkertaan kiipeämistä. Se onnistui, paremmin kuin osasin kuvitella. Se oli ensimmäinen selvä käännekohta kaikessa ja konkreettinen merkki siitä, että viimein jotain edistystä alkoi tapahtua. Saturaatiota tuli myös mittailtua siinä kohtaa ahkerasti ja jos oikein muistan, paikallaan ollessa ilman happea se alkoi jo pysyä 70 paikkeilla. Kävellessä tosin saturaatio tippui 50 paikkeille, mikä on muuten todella huonosti. Siis todella. 

Joululahjaksi sain sitten kummeilta rukousliinan. En itse ole oikeastaan yhtään uskonnollinen, mutta en toisaalta myöskään mitenkään uskontovastainen. Tiedän, että musta on tehty kirkossa esirukouspyyntö ja se on itselle ihan ok. Myös rukousliinan saaminen oli ihan kiva juttu ja nukuinkin se tyynyn alla. Jossain kohtaa liina kuitenkin katosi kuin tuhka tuuleen. Samoihin aikoihin edistystä paranemisessa alkoi tapahtua oikein vauhdilla. Kuten sanoin, en ole uskonnollinen, en tänäkään päivänä, mutta tuota asiaa on tullut perheen kesken mietittyä usein. Niin mystisesti liina katosi ja niin selvästi ajankohta liittyi oman voinnin kohenemiseen. 

Ennen joulua olin usein ollut aika loppu tilanteeseen, kun mitään edistystä ei tuntunut tapahtuvan. Itse toivoin, että lääkärit olisivat jo alkaneet pohtia toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi, vaikka ennen siirtoa olikin sanottu, että hengityksen normalisoitumisessa voi mennä vuosikin. Silti kärsivällisyys meinasi usein loppua. Joulukuun tapahtumat toivat kuitenkin viimein sen toivotun valon pilkahduksen kaiken keskellä. Joulun jälkeen sänky siirrettiin takaisin yläkertaan ja pääsin taas nukkumaan omaan huoneeseen. 

Spotify-vuosi 2020

 Tämä postaus on aina ennen löytynyt rinnakkaisblogin puolelta. Se blogi on tullut kuitenkin tiensä loppuun. Harmi ettei blogia saa piilotettua. Kokonaan poistaminen tuntuu liian hurjalta. Niinpä blogi kyllä edelleen näkyy, mutta en sinne mitään enää postaile. Spotifyn vuosikatsaus on kuitenkin sellainen asia, jonka haluan edelleen jakaa. Se tuskin kovinkaan montaa lukijaa kiinnostaa, joten lähinnä teen tämän itseäni varten. Tähän postaukseen on sitten aina kiva palata siinä vaiheessa, kun uusi vuosikatsaus tulee. Voi tehdä hieman vertailua. Viime vuoden vuosikatsaus löytyy siis vielä vanhan blogin puolelta.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kuuntelin musiikkia yhteensä 13 238 minuuttia

Kuuntelin yhteensä 601 eri artistia

Artistien top5:

1. Jason Derulo

2. Ed Sheeran

3. Antti Tuisku

4. Justin Bieber

5. Paul Rey

Kappaleiden top10:

1. Sandro - Running

2. Paul Rey - Talking In My Sleep

3. Jason Derulo - Take You Dancing

4. Mabel - Boyfriend

5. Vasil Garvanliev - You

6. Gjon's Tears - Repondez-moi

7. Aksel - Looking Back

8. Lady Gaga . Always Remember Us This Way

9. Ulrikke - Attention

10. Felix Sandman - MOOD FOR YOU

Genrejen top5:

1. Pop

2. Finnish dance pop

3. Latin

4. Pop rap

5. Eurovision

Kuuntelin Podcasteja yhteensä 5 597 minuuttia

Podcastien top5

1. Tuplakääk

2. Vaalirankkurit-podcast

3. Veera ja ihmeellinen itä

4. I don't like mondays

5. Maailmantuska 

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Välillä tuntuu, että Spoifyn vuosikatseukset huononevat vuosi vuodelta. Tänä vuonna vuosikatkauksen pystyi katsomaan ainoastaan mobiilisovelluksesta eikä samanlaisia kuuntelumääriä löytynyt esim suosituimman artistin tai podcastin kohdalta. 

Kuuntelumäärät kasvoivat, mikä ei oikeastaan ollut yllätys. Koronavuosi on tuonut mukanaan etenkin podcastien kuuntelun, jotka olen erityisesti tänä vuonna löytänyt. Paljon podcasteja tulee kuunneltua Yle Areenasta, joten tilasto on sen vuoksi hieman vääristynyt ja todellisuudessa podcastien kuunteluaika on paljon isompi.

Musiikkirintamalla ei paljoa yllätyksiä ole. Tai no euroviisut eivät ole tainneet koskaan ennen päästä näin selkeästi listalle. Nyt top10:ssa on jopa kuusi jollain tapaa viisuihin liittyvää biisiä. Ihan heti en olisi uskonut Kyproksen kappaleen olevan ensimmäisenä, mutta taisin sitä kyllä keväällä paljon luukuttaa. Aika paljon taidan kuunnella eri astisteja, sillä osa top5 artisteista on hieman hassuja. En ole uskollinen millekään tietylle artistille, joten se kai asian selittää. Esim. Justin Bieberin päätyminen listalle on hienoinen yllätys, sillä yhtäkään kappaletta häneltä ei tule mieleen, jota oisin erityisesti kuunnellut. 

Jason Derulo ja Ed Sheeran vaikuttavat olevat artisteja, jotka päätyvät listalle joka vuosi. Podcasteista Tuplakääk oli kovassa kuuntelussa myös. 

Sellaista tänä vuonna. Saa nähdä, tippuuko kuunteluminuuttien määrä ensi vuonna vai tapahtuuko jälleen nousua. Rakastan kyllä tällaista dataa paljon, joten siitä kiitokset ehdottomasti Spotifylle. 

2.12. Munuaispoli

Sairaalatarkastuksessa jälleen käyty. Pitkästä aikaa sellainen käynti, jota vähän odotin viime aikaisten tapahtumien vuoksi.

Alkuun kävin ultrassa, jossa mukava naislääkäri katsoi oikein huolella läpi lähes kaikki sisäelimet. Huomaan hyvin, että tämän vuoden ikävät tapahtumat ovat jättäneet itselle tietyn kammon, sillä pitkään kestänyt ultraus ja lääkärin huokaukset toivat välittämömästi mieleen kauhukuvan siitä, että nyt on jotain huonosti. Lisäksi välillä on ollut olo, että alkaakohan oma kroppa ja siirrännäiset nyt 10 vuoden jälkeen pettää. Suurimpana syynä tähän varmaan on ollut kihtikohtaus, vaikka eihän se mitään hyljinnästä tai muusta edes kerro. Onneksi lääkäri lopuksi kuitenkin sanoi ettei mitään uutta kuvissa näkynyt. 

Itse munuaislääkäriä odottelin sitten aika ahdistunein tunnelmin. Toivoin ihan hirveästi, että paikalla olisi naislääkäri, koska heille on aina jotenkin helpompi puhua. Lisäksi oman kokemuksen mukaan naislääkärit ovat empaattisempia ja esimerkiksi ehkäisyasiaa ei varmasti yksikään mieslääkäri olisi koskaan ottanut esille.

No, lääkäri tosiaan oli nainen. Jälleen toki täysin uusi kasvo. Se vähän harmittaa, kun munuaispuolella ei näköjään mitenkään saada yhtä lääkäriä pysymään edes kahta peräkkäistä kertaa. Onneksi nopeasti kävi kuitenkin selväksi, että lääkäri oli oikein mukava. 

Mahdollinen kihti käytiin läpi ensiksi. Työterveydessä asiasta puhuttiin sen verran vakavaan sävyyn, joten oletin, että sama meininki jatkuu nyt ja lääkitystä mietitään. Lääkäri kuitenkin kuittasi asian melko nopeasti. Hän totesi vain, että jos kohtauksia alkaa tulla lisää, niin siinä kohtaa lääkitystä tarvitsee toki arvioida, mutta nyt on vielä liian aikaista. Periaattessa tämä oli helpotus, sillä kovin mielellään sitä ei tietenkään uusia lääkkeitä ala syömään. Uraattia ei tämän kertaisissa labroissa otettu ollenkaan.

Toinen asia, mistä olin täysin valmistautunut puhumaan, olivat selvästi huonontuneet rasva-arvot. Vielä vajaa puoli vuotta sitten ne olivat loistavat, joten totaalinen huonontuminen tuli hieman yllätyksenä. Luin kyllä, että kortisoni saattaa asiaan vaikuttaa ja jotenkin haluaisin uskoa, että se olisi syynä. Omassa ruokavaliossa muutoksia ei ole tapahtunut. Lääkäri ei kuitenkaan rasva-arvoja tai muutenkaan kolesteroliarvoja ottanut esille enkä niitä itsekään läpi halunnut sen kummemmin käydä.

Painon noususta puhuttiin. Siitä olen lääkäreille kiitollinen, että missään kohtaa ei ole sanottu, että kyllä nyt pitäisi laihduttaa, vaikka omakin paino tällä hetkellä on muutaman kilon ylimääräisen puolella. Tiedän ilman käskyjä tai kehoituksiakin, että paino pitäisi saada laskuun, joten muistutusta siitä ei tarvitse antaa. Lasten hankinta tuli myös jälleen puheeksi. Sanoinkin lääkärille, että tästä kyllä jaksetaan kysyä joka kerta. Lisäksi puhetta oli Buranan syömisestä. Maksalääkärihän kirjoitti viimeksi reseptin migreenilääkkeeseen ja se on tehonnut melko hyvin. Sen lisäksi joudun kyllä Buranaakin melko paljon syömään. Lääkärin ehdotus oli, että työterveydessä voitaisiin miettiä jotain estolääkitystä, nythän itsellä on käytössä beetasalpaaja, mutta ilmeisesti tehokkaampiakin vaihtoehtoja voisi olla. Jää nähtäväksi, toimeennunko koskaan asiaa eteenpäin viemään.

Kaiken kaikkiaan hyvä käynti, ihan turhaan jännitin ja ahdistin. Lääkäri oli tosiaan oikein mukava ja hänelle oli helppo puhua, joten toivoisin, että jospa hän voisi jatkaa. Turha varmaan tällaista toivoa, mutta kuitenkin.