Keskiviikon vietin vielä kokonaan sairaalassa. Oikeastaan koko päivä meni vain nukkuessa, piristyin vasta illalla kun vanhemmat tulivat käymään. Keskiviikkona sain myös käydä suihkussa ja näin arpeni ensimmäistä kertaa kunnolla. On se kyllä aika hurjan näköinen ja aika iso, mutta myös todella siisti. Jännityksellä odotan, millainen arpi tästä tulee ajan saatossa jäämään. Torstaina pääsin sitten pienen epäröinnin jälkeen kotiin toipumaan. Aluksi lääkäri oli pitämässä mua osastolla vielä perjantaihin kohonneiden verensokeriarvojen takia. Lopulta päätös oli kuitenkin se, että pääsen kotiin ja kortisoni lopetetaan kerralla kokonaan. Kai ne verensokeriarvot normaaliksi itsestään palautuvat.
Rakkaat kaverit tulivat mua osastolle torstaina katsomaan ja heidän kyydillään pääsin sitten kotiinkin. Kaverien kanssa seurustelu vei sen verran voimia, että loppuilta menikin komeasti nukkuessa. Myös perjantaina nukuin puolet päivästä. Onneksi sisko tuli viikonlopuksi käymään kotona ja raahasi mut lenkille. Raikas ilma nimittäin teki kyllä tosi hyvää ja helpotti selvästi päänsärkyä. Niinpä samanlainen lenkki tehtiin myös eilen ja ilta meni jo aika hyvin ilman jatkuvaa särkyä. Buranaa olen kuitenkin joutunut joka päivä muutaman tabletin ottamaan ja reseptinkin siihen sain. Varsinkin aamuisin päätä jomottaa aina aika tavalla.
Juuri äskettäin tulin vanhempien kyydillä kämpille. Vielä perjantaina hieman epäilytti, että olenko aivan kunnossa vielä viikonloppuna palaamaan yksin kämpille. Mutta kaikki on kuitenkin suhteellisen hyvin, joten kyllä tänne uskalsi tulla. Sen verran armoa kuitenkin itselleni vielä annan, että huomisen koulusta pois olen. Käyn poistamassa tikit ja tiistaina voin sitten hyvillä mielin palata kouluun. On ihan mukava saada jotain muuta ajateltavaa koulun myötä, niin ajatuksetkin saa varmasti keskitettyä johonkin muualle kuin päänsäryn ajatteluun. Toivottavasti pää alkaa muutenkin pikku hiljaa tuntua normaalilta. Innolla odotan sitä, että normaalielämän pariin saan taas kunnolla palata. Lääkärin kommentti torstaina oli, että elä ihan niinkuin tähänkin asti, mutta älä ala polttaa tupakkaa. No eipä kyllä ole suunnitelmissakaan.
Loppujen lopuksi kaikki siis meni tosi hyvin. Pienesti toivoin, että jo heti leikkauksen jälkeisellä viikolla voisin kouluun palata, mutta en kyllä kuitenkaan sen ihan mahdollista olettanut olevan. Yksi arpi on kehossa lisää, samoin yksi uusi aika rankka kokemus. Tämänkin myötä on taas kasvettu hieman ja ihan uudella tavalla osaan taas arjen pieniä asioita arvostaa. Varsinkin rakkaitten kavereitten merkitys on tämän leikkauksen aikana noussut tosi suureksi. Nyt toivon vain, että elämää saisi jatkaa terveenä ilman suurempia ongelmia. :)
Ja niin, yhdestä asiasta pitää kyllä vielä loppuun valittaa ettei kaikki vaikuta liian hyvältä. Kortisoni. Jestas että vihaan sitä lääkettä. Heti viime sunnuntaina sitä mulle alettiin antaa tosi isolla annoksella ja torstaina se alkoi sitten kasvoissa näkyä. Nythän se on jo loppunut, mutta kasvoista kyllä huomaa, että kuuri on taas syöty. Odotan kyllä suurella innolla, että kasvot palautuisivat taas mahdollisimman nopeasti ihan normaalin näköisiksi. Sillä tällä hetkellä peiliin katsominen on jälleen kerran melkoista tuskaa ja melkein itku meinaa tulla, kun posket ovat niin pyöreinä. Kyllä voi itsetunto romahtaa taas niin äkkiä yhden typerän lääkkeen takia.
 |
| Arpi näyttää valokuvassa paljon hurjemmalta kuin luonnossa. Lisäksi se jää tosi hyvin hiusten alle, joten ei sitä jokainen vastaantulija huomaa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti