Helsinki, Kolmiosairaala 15.7.

Perinteinen Helsingin reissu heitetty taas vanhempien kanssa. On se hyvä, että vanhemmilla sattuu olemaan loma aina heinäkuussa. :D

Tällä kertaa käytiin nauttimassa Fransmannissa maittavat ateriat ja sen jälkeen kulutettiin iltaa käppäilemällä Helsingin katuja. Koitettiin mm. ettiä Kotikadun taloa. Eipä löytynyt. On muuten aika hauskaa, että edelleen vanhemmat vanhasta tottumuksesta kyselee, että jaksanko vielä kävellä. Kun ennen siirtoahan en meinannut montaa metriä jaksaa. Mutta kyllä mä nyt nykyään pystyn kävelemään ihan kuin muutkin.

Ilta päätettiin Torni Hotellin katolle, jossa nautittiin ilta-auringon viimeisistä säteistä, upeista näköaloista ja hyvistä juomista. Sen jälkeen ei suunnattukaan perinteiseen tapaan sairaalalle, vaan vanhemmat saatto mut bussille, jolla menin Hotelli Haagaan. Se toimii Meilahden potilashotellinna ja siellä tosiaan vietin yön. Eipä tarvinnut maata sairaalan sängyssä. Ihan mukava, sillä sai nauttia täysin omasta rauhasta. Miinusta tosin siitä, että aamulla sitten piti tietenkin repiä ittensä hirveen aikasin ylös ja suunnata sairaalalle.

Bussilla sairaalaan tulin. Bussimatkat kyllä jännitti aika tavalla, kun en todellakaan osaa Helsingissä yksin liikkua. Onneksi bussin etuosassa juoksi pysäkkien nimet ja äiti oli mulle lapulle kirjoittanut, missä pitää pois jäädä. Ilman sitä olisin ihan varmasti löytänyt itteni jostain korvesta. :D

Puoli kahdeksan aikaan osastolle saavuin. Ensin mua luultiin uudeksi työntekijäksi ja alettiin jo esitellä osastoa, kunnes korjasin virheen. Aika hyvin, että näytän jo nyt niin sairaanhoitajalta. ;D Sitten mut ohjattiin päiväsaliin, jossa odotin ja odotin ja odotin. Alko hermo pikkasen kiristyä, kun kello kävi jo puoli yhdeksää eikä edes verikokeita kukaan tullut ottamaan. Olin hetken ihan varma, että mun tulosta osastolle ei kukaan edes tiedä. Mutta kyllä sieltä sitten hoitaja saapui paikalle, mittasi verenpaineen ja saturaation ja passitti alakertaan verikokeisiin.

Verikokeitten jälkeen oli luvassa taas odottelua. Päiväsalissa istui myös muutama muu ihminen. Vanhempi pariskunta, joista miehelle oli hetki sitten maksansiirto tehty. Jos oikein ymmärsin, hänellä oli nyt ilmennyt hyljintää. Pöydän äärellä istui myös nainen, jolla siirto on vasta edessä. Kun huomasivat mun syövän hyljinnänestolääkkeitä, niin alkoivat juttelemaan. Jonkin verran omia kokemuksia sain siinä jakaa.

Lääkärinkierto oli tottakai myöhässä. Ja kun tietenkin ensin kierretään huoneet ja lopuksi vasta meidät, niin ehdittiin syödä lounaskin. Mä olin sitten koko kierron viimeinen potilas. Eipä ollut taaskaan mut leikannut lääkäri paikalla. Se selvästi pitää loman aina heinäkuussa. No, tykkään kyllä tästä nyt paikalla olleesta lääkäristä. Se on tosi mukava. Hetken se mun lääkelistaani katteli ja totesi sitten puolittavansa kortisoniannoksen. Muita muutoksia ei tehty. Kaikki on kuulemma erinomaisesti. :) Tapaamiseen meni taas ehkä noin viisi minuuttia. Sen jälkeen olinkin sitten vapaa lähteämään.

Jos nää reissut ei pitäis sisällään vanhempien kanssa yhdessäoloa ja Helsingin kiertelyä, niin kyllä ottais pikkasen päähän. Mä en vaan näe mitään järkeä edelleenkään raahautua Helsinkiin asti sen takia, että nään lääkärin viiden minuutin ajan. Jos asuisin yhtään kauempana, niin en varmaan tulis ollenkaan. Juu, tottakai ymmärrän, että nää kontrollikäynnit on tärkeitä ja Helsingissäkin mut halutaan nähdä, mutta silti.

Noh, vuoden päästä sitten taas uudestaan. Odotan kyllä jo sitä aikaa, kun käynnit harvenevat vielä.  (On muuten vielä viime vuonna ollut näköjään vähän erilaiset fiilikset.) Huomenna sitten Taysiin munuaispolille. On se kiva, kun kaikki pakkaantuu aina samaan aikaan.