Posti toi eilen kirjeen. Siinä kerrottiin, että mun aivoaneurysmasta on pidetty sairaalassa miittingiä ja siellä on todettu, että tukosta ei pystytä tukkimaan embolisaatiolla eli verisuonta pitkin menemällä. Eli edessä on siis ihan kunnon leikkaus, jossa kalloon porataan reikiä.
Kirje tuli aika yllätyksenä ja ehkä pienenä järkytyksenäkin. Jotenkin kalloon kajoaminen kuulostaa pahalta. Ja pahalta tuntuu myös se, että porauspaikkojen kohdalta leikataan hiuksia pois. Pitäkää mua vain tosi pinnallisena, mutta on se mulle kova kolaus. Tottakai on hirvittävän tärkeätä, että aneurysma saadaan hoidettua pois, mutta silti.. On siinä sitten ihmisille selittelemistä, että miks hiuksista puuttuu osa.
Illan aikana oon tässä yksikseni tulevaa leikkausta miettinyt ja itku on kyllä pari kertaa tullut. Täytyy myöntää, että pelottaa. Ja itkettää ihan vaan myös sen takia, että vierellä ei ole ketään kenen kanssa tätä asiaa jakaa. Tottakai äitille tekstiviestillä asiasta kerroin, mutta ei se ihan kauheasti lohduta. Ois vaan niin paljon parempi olo, jos tossa vierellä ois joku, joka halais ja sanois kaiken menevän tosi hyvin.
Nyt lähti juttu vähän sivuraiteille...
Kirjeessä sanottiin, että leikkaus pyritään tekemään 4 kuukauden kuluttua. Eli odottelua luvassa. Koitan nyt vaan työntää asian taka-alalle ja olla murehtimatta sitä liikaa. Ja tiedän, että kun äitin kanssa asiasta pääsen kasvotusten keskustelemaan, niin sitten helpottaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti