Vuosi 2011 oli aikoinaan vielä sen verran isoja muutoksia täynnä, että ajattelin sitäkin vielä blogissa muistella. Ylipäätään haluan yrittää pitää blogia vielä edes jollain tasolla elossa. Lääkärikäyntejä kun ei ainakaan tällä hetkellä ole kuin sen kaksi kertaa vuodessa, niin niistä ei tänne kovin paljoa jutun juurta enää saa. Postaustoiveita voisin toki ottaa vastaan, mutta joskus on tullut niin tehtyä ja ainakin silloin kovin hiljaista piteli. Sen verran vähän lukijoita taitaa olla. Mutta saa niitä toki esittää. :D
Niin, kymmenen vuotta sitten huhtikuussa ne positiiviset muutokset omassa olossa alkoivat viimein näkyä konkreettisesti. Jo joulun aikaan alkoi tapahtua ensimmäisiä askeleita edistymisessä nimenomaan hengityksen suhteen ja huhtikuussa jätin lopulta lisähapen käytön kokonaan pois. Muistan edelleen, kuinka sisko tuli hakemaan sairaalasta hengityspolin käynnin jälkeen eikä happirikastimia enää tarvinnut tuoda kotiin.
Sisko pääsi sitten ylioppilaaksi toukokuun lopulla. Muistan kuinka niihin aikoihin äiti oli töistä lomalla järjestelemässä juhlia ja itsellä kävi kotona fysioterapeutti, jonka kanssa tein lihaskuntoliikkeitä. Itse juhlissa pääsin sitten näyttämään sukulaisille, kuinka hyvässä kunnossa olen. Juhlat olivat toki siskon, mutta aika paljon sain itsekin muistamisia sukulaisilta. Lisähappisäiliö kannettavaa happirikastinta varten löytyi vielä varastosta ja sitä iskä esitteli kiinnostuneille juhlavieraille. Illalla lähdin yksikseni keskustaan hieman juhlimaan, se oli aika hienoa silloin.
Totta puhuen kesästä en ihan hirveästi enää edes muista. Täältä palauttelin mieleen, että kärsin tosiaan kesän ajan mystisestä turvotuksesta. Koko kroppa oli melko turvoksissa juhlaillan jälkeen. Soittelin asiasta jossain kohtaa Helsinkiin maksaosastolle ja muistan edelleen, kuinka lääkäri kysyi alkoholin käytöstä. Olin toki muutaman alkoholiannoksen illan aikana juonut, mutta hyvin vähän (ainakin verrattuna siihen, kuinka paljon alkoholia on tullut joskus opiskeluaikoina nautittua). Silti tunsin ihan hirveää syyllisyyttä jo siitä alkoholimäärästä, etenkin kun lääkäri asiaa hieman paheksui. Mutta, turvotukselle ei tosiaan ikinä mitään syytä löytynyt, vaikka siitä paljon lääkärikäynneillä puhuinkin. Jossain kohtaa se vain lakkasi itsestään, etenkin jaloista. Nykyäänkin kyllä huomaan päivän mittaan turpoavani aika paljon, etenkin jos pitää paljon seistä. Se taitaa olla suhteellisen normaalia, ehkä kyse oli silloinkin suurimmaksi osaksi vain siitä.
Turvotuksia lukuun ottamatta vointi palautui kesällä niin normaaliksi, että pystyin elämään taas tavallista nuoren naisen elämää. Siskon kanssa tuli käytyä mm. baareissa. Tunne siitä, kuinka yhtäkkiä jaksoinkin tehdä asioita, oli aika hieno. Useamman vuoden kun olin tottunut siihen, että olo heikkeni pienenkin rasituksen jälkeen todella ja usein heikotti ja silmissä sumeni. Usein iltaisin nousi myös lämpöä. Toki nyt nuo asiat eivät tunnu yhtään oudoilta, kun tietää, kuinka lisähapesta huolimatta saturaatio on laskenut huolestuttavan alas ja verenpainekin on ollut todella matala. Hieman surulliseksi kaiken tekee vain se, että kukaan ei silloin nähnyt, kuinka huonossa kunnossa oikeasti olin, vaan elin tilanteen kanssa aika pitkään.
Jossain kohtaa kävi selväksi myös se, että voin palata opiskelemaan. En huonoimpina hetkinä olisi ikinä uskonut, että pääsen takaisin opiskelijaelämään niin nopeasti, mutta sillä tavalla vain kävi. Ehkäpä kirjoittelen vielä ensimmäisestä opiskelijasyksystä jossain kohtaa oman postauksen.
