Tämä aamupäivä onkin sitten ollut lähes identtinen eilisen kanssa. Ensin töihin ilmoitus, etten ole tulossa. Sitten sairaalalle labraan, jossa otettiin paastosokeri verestä. Sen jälkeen vain odottelua ja odottelua gastron polin aulassa.
Reilun tunnin ylimääräisen odottelun jälkeen vihdoin pääsin taas tutkimushuoneeseen. Aluksi sain niellä puudutusgeeliä, joka alkoikin heti toimia. Sen jälkeen makuulle vasemmalle kyljelle ja letkua nielemään.Puudutusgeelistä oli se apu, että ihan yhtä vahvaa oksennusrefleksiä ei nyt enää tullut. Kokemus oli silti aivan järkyttävä ja itkuhan sen jälkeen pääsi. Lisäksi vatsaa tutkittiin nyt hieman pidempään, mikä ei ainakaan asiaa yhtään auttanut. Onneksi molemmilla kerroilla vierellä seisoi kaksi oikein mukavaa sairaanhoitajaa. Heille isot kiitokset, koska rauhoittavat sanat ja silittely kyllä auttoivat tutkimuksen aikana. Ilman heidän läsnäoloaan kokemus olisi varmasti ollut vielä karmaisevampi.
Noh, mitään ihmeellistähän vatsasta ei siis löytynyt. Lisäksi paastosokeriarvo oli ihan normaali. Koepaloista tulos tulee joskus, niistä ehkä selviää jotain tai sitten ei. Nyt kun oireet ovat poistuneet, niin ei tunnu niin pahalta, vaikka mitään selittävää tekijää ei mahdollisesti löydy. Eniten oon vain helpottunut siitä, että diabetesta ei ole eikä ilmeisesti myöskään refluksitautia, josta olin jossain vaiheessa lähes varma.
Yhden asian lääkäri kuitenkin pisti merkille. Cya-pitoisuus oli aika korkealla. Niinpä ilta-annosta vähennettiin nyt 25mg eli uusi annos on 100mg+75mg. Parin viikon ajan syön tällä annoksella ja sitten otetaan labrat. Voi olla, että paluu vanhaan annokseen on edessä heti silloin, niin nimittäin on joka ikinen kerta käynyt. Samalla lääkäri muistutteli, että liian korkea cya-pitoisuushan voi aiheuttaa kyllä pahoinvointia (kokemusta on), mutta tuskin tässä nyt siitä kuitenkaan on kyse.
Noh, elämä jatkuu nyt taas normaalina. Onpahan kyllä olleet henkisesti raskaita päiviä nämä. Pieni muistutus itselle taas siitä, kuinka elämässä kaikki on hirveän hyvin. Sen kun meinaa aina välillä unohtaa.
Ps. Miksi aina tämmöisiin tutkimuksiin sattuu ne kaikista kivoimman näköiset kandit? Nytkin siinä sitten kaksi nuorta miestä pällisteli mun kärsimystä. Ai että miten mukavaa. :D
tiistai 7. marraskuuta 2017
maanantai 6. marraskuuta 2017
6.11. Maksapoli
Tänään oli sitten tutkimusten aika. Etukäteen jännitti ihan hirveästi. Ei niinkään itse tutkimus, vaan tulokset, joita se saattaisi paljastaa.
Aamulla ensitöikseni kävin labrassa. Sieltä suuntasin sitten odottelemaan kutsua gastroskopiaan. Reilut kolme varttia sainkin odotella ennen kuin kutsu kävi. Siinä vaiheessa alkoi jo itse tutkimuskin jännittää. Mulle oli tarjottu esilääkitystä aiemmin, mutta kieltäydyin siitä. Aika hyvin tässä vuosien varrella oon näitä tutkimuksia oppinut kuitenkin sietämään. Lisäksi multahan on joskus vuosia sitten tutkittu suun kautta sydäntä lähes samalla tavalla, joten ajattelin tutkimuksen olevan ainakin jollain tasolla tuttu.
Noh, ensimmäinen ero sydäntutkimukseen oli heti se, että letku (joka siis niellään) oli paljon ohuempi. Ihana helpotus. Nyt ei kuitenkaan nielua paljon puuduteltu tai muuta, vaan asiaan käytiin aika suoraan. Sain suukappaleen, jota purin ja sitten jo mentiin.
Kokemus oli ihan hirveä. Itsellä on vielä flunssa, joka tuntui koko asiaa pahentavan, kun en juuri nenän kautta voinut hengitellä. Oksennusrefleksi tuli lähes välittömästi. Välillä tuntui niin pahalta, että olisi mieli tehnyt rimpuilla ja repiä itse letku pois nielusta. Jotenkin kuitenkin kestin loppuun asti.
Mitään erikoista lääkäri ei vielä nähnyt ja tämän vuoksi huomenna on sama juttu uudestaan. Tällä kertaa kyllä kuulemma puudutuksen kanssa. Sairaanhoitaja myös kovasti kyseli, enkö haluaisi huomenna rauhoittavaa lääkettä. En halua, ei siitä mitään iloa ole. Hammasta purren kestän huomisenkin tutkimuksen.
Sen lääkäri pisti merkille, että vatsalaukku ei ollut kunnolla tyhjentynyt, vaikka lähes 12 tuntia olin syömättä ollut. Niinpä ensimmäinen kysymys oli, onko mulla kenties diabetes. Sehän tästä nyt vielä puuttuisi. Muistan kuinka aikoinaan aneurysma-leikkauksen jälkimainingeissa jouduin hetken insuliinia itselleni pistämään, kun verensokerit kohosivat kortsonin syönnin myötä. Jo silloin pelkäsin tosi paljon, jos kyseisen taudin nyt saankin. Tämä päivä onkin mennyt aika vahvasti googletellen kaikenlaista aina diabeteksesta mahalaukun tyhjenemiseen.
Huomenna siis tosiaan uusi yritys. Tämän päivän oon kokonaan liemiruokalinjalla eli mitään kiinteää ei saa syödä. Näin varmistetaan, että mahalaukku on aamulla varmasti tyhjä. Lisäksi käyn taas labrassa, nyt otetaan tietenkin sitten se paastosokeri. Jännittää taas ihan hirveästi, sillä en vaan millään jaksaisi tähän nyt kaiken hyvän päälle diabetesta. En oikeasti.
Aamulla ensitöikseni kävin labrassa. Sieltä suuntasin sitten odottelemaan kutsua gastroskopiaan. Reilut kolme varttia sainkin odotella ennen kuin kutsu kävi. Siinä vaiheessa alkoi jo itse tutkimuskin jännittää. Mulle oli tarjottu esilääkitystä aiemmin, mutta kieltäydyin siitä. Aika hyvin tässä vuosien varrella oon näitä tutkimuksia oppinut kuitenkin sietämään. Lisäksi multahan on joskus vuosia sitten tutkittu suun kautta sydäntä lähes samalla tavalla, joten ajattelin tutkimuksen olevan ainakin jollain tasolla tuttu.
Noh, ensimmäinen ero sydäntutkimukseen oli heti se, että letku (joka siis niellään) oli paljon ohuempi. Ihana helpotus. Nyt ei kuitenkaan nielua paljon puuduteltu tai muuta, vaan asiaan käytiin aika suoraan. Sain suukappaleen, jota purin ja sitten jo mentiin.
Kokemus oli ihan hirveä. Itsellä on vielä flunssa, joka tuntui koko asiaa pahentavan, kun en juuri nenän kautta voinut hengitellä. Oksennusrefleksi tuli lähes välittömästi. Välillä tuntui niin pahalta, että olisi mieli tehnyt rimpuilla ja repiä itse letku pois nielusta. Jotenkin kuitenkin kestin loppuun asti.
Mitään erikoista lääkäri ei vielä nähnyt ja tämän vuoksi huomenna on sama juttu uudestaan. Tällä kertaa kyllä kuulemma puudutuksen kanssa. Sairaanhoitaja myös kovasti kyseli, enkö haluaisi huomenna rauhoittavaa lääkettä. En halua, ei siitä mitään iloa ole. Hammasta purren kestän huomisenkin tutkimuksen.
Sen lääkäri pisti merkille, että vatsalaukku ei ollut kunnolla tyhjentynyt, vaikka lähes 12 tuntia olin syömättä ollut. Niinpä ensimmäinen kysymys oli, onko mulla kenties diabetes. Sehän tästä nyt vielä puuttuisi. Muistan kuinka aikoinaan aneurysma-leikkauksen jälkimainingeissa jouduin hetken insuliinia itselleni pistämään, kun verensokerit kohosivat kortsonin syönnin myötä. Jo silloin pelkäsin tosi paljon, jos kyseisen taudin nyt saankin. Tämä päivä onkin mennyt aika vahvasti googletellen kaikenlaista aina diabeteksesta mahalaukun tyhjenemiseen.
Huomenna siis tosiaan uusi yritys. Tämän päivän oon kokonaan liemiruokalinjalla eli mitään kiinteää ei saa syödä. Näin varmistetaan, että mahalaukku on aamulla varmasti tyhjä. Lisäksi käyn taas labrassa, nyt otetaan tietenkin sitten se paastosokeri. Jännittää taas ihan hirveästi, sillä en vaan millään jaksaisi tähän nyt kaiken hyvän päälle diabetesta. En oikeasti.
perjantai 3. marraskuuta 2017
Kun yhtäkkiä kaikki ei olekaan hyvin
Okei myönnän, otsikko on hieman dramaattinen. Mutta toisaalta, ei mulla tällä hetkellä kaikki ole ihan kunnossa.
Oon nyt kahden viikon aikana kärsinyt aivan järjettömän kovasta närästyksestä. Mua närästää ihan äärettömän harvoin ylipäätään. Molemmilla kerroilla oireet on alkuun olleet ihan normaaleja, lähinnä happamia röyhtäyksiä. Kummallakin kerralla tilanne on kuitenkin äitynyt niin pahaksi, että oon viettänyt pari tuntia vaan oksentaen n. 6-7 kertaa peräkkäin. Oksennuskohtaukset ovat olleet niin rajuja, että välillä lopussa on meinannu tajua lähteä ja on tullut jonkinmoisia kouristuksia. Verta oksennuksen mukana ei sentään ole onneksi tullut.
Mulle itse asiassa kävi tämmöinen samanlainen tapaus myös joskus useampi kuukausi sitten, ehkä jopa puoli vuotta sitten. Se kuitenkin jäi vaan yhteen kertaan enkä osannut asiaa sen enempää murehtia. Niin olisi varmasti käynyt nytkin, mutta kun toinen samanlainen närästyskohtaus tuli niin pian, oli pakko ottaa yhteyttä lääkäriin. Lisäksi tästä viimeisimmästä kohtauksesta on jäänyt rintaan outo polttava tunne.
Niinpä tänään sitten olin yhteydessä gastron poliin puhelimitse. Sieltä lääkäri määräsi heti lähetteen mahalaukun tähystykseen, joka melko kiireellisenä tehdään jo tulevana maanantaina. Mun tapauksessa on onnena aina se, että kaikkeen reagoidaan aika nopeasti eikä tarvitse odotella kuukausia tutkimukseen pääsyä.
Oon nyt huomannut, että tämmöinen juttu on mulle heti paljon raskaampi kuin silloin pahimpina sairasteluvuosina. Silloin sitä jotenkin tottui jatkuviin vastoinkäymisiin ja turtui osaltaan niihin. Nyt kaikki on ollut niin kauan hyvin, että tällainen asia tuntuu tosi suurelta. Lisäksi mua pelottaa ihan hirveästi. En voi sille mitään, mutta mun pahin pelkoni on, että sieltä löytyy jotain niin vakavaa, että lääkäri joutuu toteamaan mulla olevan enää vain viikkoja elinaikaa. Toisaalta pelkään myös sitä, ettei tähystyksessä löydy mitään. Tiedän kokemuksesta kuinka hirveää se on, kun on selvät oireet, mutta mitään selittävää diagnoosia ei löydy.
No, yritän nyt vain olla miettimättä liikaa asiaa. Toivottavasti kaikelle löytyy selitys ja kaikki on myös hoidettavissa. Muuta en toivo.
Oon nyt kahden viikon aikana kärsinyt aivan järjettömän kovasta närästyksestä. Mua närästää ihan äärettömän harvoin ylipäätään. Molemmilla kerroilla oireet on alkuun olleet ihan normaaleja, lähinnä happamia röyhtäyksiä. Kummallakin kerralla tilanne on kuitenkin äitynyt niin pahaksi, että oon viettänyt pari tuntia vaan oksentaen n. 6-7 kertaa peräkkäin. Oksennuskohtaukset ovat olleet niin rajuja, että välillä lopussa on meinannu tajua lähteä ja on tullut jonkinmoisia kouristuksia. Verta oksennuksen mukana ei sentään ole onneksi tullut.
Mulle itse asiassa kävi tämmöinen samanlainen tapaus myös joskus useampi kuukausi sitten, ehkä jopa puoli vuotta sitten. Se kuitenkin jäi vaan yhteen kertaan enkä osannut asiaa sen enempää murehtia. Niin olisi varmasti käynyt nytkin, mutta kun toinen samanlainen närästyskohtaus tuli niin pian, oli pakko ottaa yhteyttä lääkäriin. Lisäksi tästä viimeisimmästä kohtauksesta on jäänyt rintaan outo polttava tunne.
Niinpä tänään sitten olin yhteydessä gastron poliin puhelimitse. Sieltä lääkäri määräsi heti lähetteen mahalaukun tähystykseen, joka melko kiireellisenä tehdään jo tulevana maanantaina. Mun tapauksessa on onnena aina se, että kaikkeen reagoidaan aika nopeasti eikä tarvitse odotella kuukausia tutkimukseen pääsyä.
Oon nyt huomannut, että tämmöinen juttu on mulle heti paljon raskaampi kuin silloin pahimpina sairasteluvuosina. Silloin sitä jotenkin tottui jatkuviin vastoinkäymisiin ja turtui osaltaan niihin. Nyt kaikki on ollut niin kauan hyvin, että tällainen asia tuntuu tosi suurelta. Lisäksi mua pelottaa ihan hirveästi. En voi sille mitään, mutta mun pahin pelkoni on, että sieltä löytyy jotain niin vakavaa, että lääkäri joutuu toteamaan mulla olevan enää vain viikkoja elinaikaa. Toisaalta pelkään myös sitä, ettei tähystyksessä löydy mitään. Tiedän kokemuksesta kuinka hirveää se on, kun on selvät oireet, mutta mitään selittävää diagnoosia ei löydy.
No, yritän nyt vain olla miettimättä liikaa asiaa. Toivottavasti kaikelle löytyy selitys ja kaikki on myös hoidettavissa. Muuta en toivo.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
