28.3. Neurokirurgian poliklinikka

Kävin kolmisen viikkoa sitten pään magneettikuvassa ja nyt oli aika kuulla tulokset neurokirurgian polilla. Kaksi vuotta sittenhän todettiin, että mun aivoissani on verisuonipullistuma eli aivoaneurysma. Silloin sille ei mitään tehty, kun olin vielä aika huonossa kunnossa ja kiinni lisähapessa. Sovittiin kuitenkin, että parin vuoden päästä katellaan tilannetta uudestaan. Ja niinhän sitä sitten tehtiin.

Aluksi lääkäri esitteli kuvia, joissa aneurysma näkyy selvästi. Se ei oo muuttunut viime kerrasta yhtään, vaan on edelleen 5mm:n kokoinen. Tällä hetkellä sen puhkeamisriski on 0,5-1%, mutta jo kymmenen vuoden päästä riski on 10%. Eli on ihan järkevää hoitaa aneurysma nyt pois päiväjärjestyksestä eikä odotella myöhempään aikaan.

Hoitovaihtoehtoja on kaksi. Se kumpi on sopiva, selviää, kun nivusesta lähdetään viemään verisuonta pitkin katetria aina aivoihin asti. Siellä päästää näkemään lähemmin, minkä muotoinen pullistuma on. Jos se on kaulasta kapea ja levenee sitten pussiksi, voidaan se hoitaa samantien. Pussiin vain laitetaan platinlankaa, joka menee sykkyrälle ja estää näin verenkierron siellä. Mutta jos käy ilmi, että pullistuma onkin leveäkaulainen, ei langasta ole hyötyä. Tällöin lanka pääsee valumaan ja voi lähteä verenkierron mukana ajelehtimaan, aiheuttaen pahimmassa tapauksessa aivoinfarktin. Jos siis todetaan, että platilanka ei ole oikeia hoitokeino, ei aneurysmalle tehdä mitään. Sitten pitääkin varata aika kalloleikkaukseen, jossa pullistuma tukitaan ulkoapäin.

Sellaiset vaihtoehdot siis. Toivon kyllä todella, että pullistuma saadaan tukittua ihan vain pelkällä langalla. Kalloleikkaus nimittäin kuulostaa aika hurjalta enkä yhtään tykkää ajatuksesta, että mun hiuksiani pitää alkaa ajella jostain kohtaa pois.

Toimenpide, jossa katetri aivoihin viedään, tehdään ensi syksynä. Sinne on siis vielä jonkin aikaa. Ihan uusi juttu katetrin kanssa pelaaminen ei ole, mullahan on nimittäin sydämestä joskus poltettu oikoratoja pois ja se tapahtui myös niin, että nivusesta vietiin katetri sydämeen. Siinä piti vieläpä olla hereillä, tässä sentään nukutetaan.

Semmoisia uutisia tänään. En oikeestaan oo sen suuremmin järkyttynyt, onhan tää ollut tiedossa jo muutaman vuoden. Ja lääkäri oli niin mukava, että hymy vain nousi huulille. Se oli tosi onnellinen nähdessään mut näin hyväkuntoisena. Ihanaa, että jopa muisti mut. :)

Yhtäkkisiä ajatuksia

Multa joskus kysytään, että mietinkö sitä ihmistä, jolta oon siirtoelimeni saanut. Yleensä vastaan, että en. Ei sitä kannata miettiä, muuten alkaa vain ahdistaa. Ja tosi harvoin koko asia nykyään mielessä käykään.

Tänään kuitenkin istuskelin rauhassa keittiön pöydän ääressä syömässä ja lukemassa Tiede-lehteä. Siinä puhuttiin aivokuolleista ja siitä, onko heiltä eettisesti oikein ottaa elimiä siirtoelintarkoitukseen. Ja yhtäkkiä mieleen iski ajatus omista elimistä ja niiden lahjoittajasta. Kyyneleet lähti vierimään pitkin poskia, kun mietin, minkä ikäinen ja kumpaa sukupuolta henkilö on ollut. Minkälainen onnettomuus hänelle kävi ja ketkä kaikki häntä jäivät kaipaamaan? Oliko henkilö itse jo eläessään päättänyt luopua elimistään vai oliko se omaisten päätös? Niin monta kysymystä tulvahti yhdessä hetkessä mieleen.

Välillä tuntuu, että elän aivan järjettömässä kiitollisuuden velassa. Monta kertaa oon miettinyt, että haluaisin hirvittävän paljon kiittää sydämeni pohjasta tätä henkilön perhettä ja kertoa, kuinka mun oma elämä on hänen ansiostaan parantunut aivan huimasti. Mutta koska tällainen ei millään oo mahdollista, niin olisi hienoa tavata edes joku, jonka omainen tai läheinen on kuolemansa jälkeen lahjoittanut elimensä muita ihmisiä varten. Koska jollain tavalla haluaisin ilmaista sen suuren kiitollisuuden jollekulle.

No, omat ajatukset oli hetken kyynelehtimisen jälkeen pakko kasata. Niinkuin alussa sanoin, ei näitä asioita voi liikaa miettiä. Koska sillon ei muuta ehtis tehdä kuin itkeä. Eli elämä jatkuu taas, yhdessä rakkaitten maksan ja munuaisen kanssa. Ja niitten kautta mun mukanani kulkee kaunis muisto jostakusta jo tästä maailmasta poistuneesta. Niin haluan uskoa.