Helsinki, Kolmiosairaala 26.-27.1.

Helsingissä ollaan puolitoistavuotis-kontrollissa. Eilen illalla tänne köröttelin ihan täpötäydessä bussissa. Onneks pysäkki on tässä ihan sairaalan vieressä, niin ei tartte eksyä missään.

Ilta meni hengaillessa ja tänään aamulla otettiin sitten verikokeet. Lääkäri kiersi ja antoi luvan pudottaa kortisoniannosta hieman. Kaikki arvot on edelleen oikein hyvät. Tänään pääsee siis lähtemään kotiin, kunhan vain ekaks saadaan tulokset lääkeainepitoisuudesta.

Hieman kyllä ärsyttää näitten ihan turhien reissujen takia Hesaan asti matkata. Tai kyllä mä ymmärrän, että täällä pitää käydä ja lääkärit haluaa nähdä sut livenä, mutta silti. Ois edes sitten se leikannut lääkäri mukana kierrolla. Tänäänkin sattu just sellanen lääkäri, jota inhoon yli kaiken.

No joo, seuraava kontrolli tänne on puolen vuoden päästä. Millonkahan nääkin alkais väheneen? Tuntuu, että täälläkin pitää liian usein käydä. Verikokeet pitää ottaa kahen viikon päästä lääkemuutoksen takia. Välillä tuntuu ettei tätä sairauttaan ja siirtoa voi millään unohtaa, kun koko ajan tulee kutsuja joko verikokeisiin tai sairaalakäynneille.

Mutta onneks on edes mukavia hoitajia. Illalla tässä oli nuori miespuolinen harjottelija ja nyt päivällä mua kävi jututtamassa sellanen jo kohta eläkeikää lähestyvä hoitaja, joka oli niin iloinen nähdessään mut näin hyväkuntoisena. :)

10.1. Munuaispoli

Tulipa sitten käytyä munuaispolilla. Jotenkin nää munuaispuolen käynnit on kyllä aika turhia, aina olleet. Nykyään siellä vaan katotaan, että jaahas, munuainen voi hienosti, kiitos ja hei.

Niin kävi tänäänkin. Ensin piti hermo kireällä odottaa lääkäriä, joka oli puoli tuntia myöhässä. Sitten vajaassa vartissa katsottiin, että kaikki verikoearvot on erinomaiset. Alat jopa niin alhainen kuin 9. Ei ole aikoihin ollut noin hyvä! :)

Siinäpä käynti kokonaisuudessaan. Mutta yksi asia jäi kaivertamaan mieltä. Lääkäri käski vaa'alla ja tein työtä käskettyä. Paino oli noussut pari kiloa parin kuukauden takaisesta. Se on alkanut huolettaa, sillä viime keväästä lähtien painoa on tullut tasaisesti lisää ja nyt painan enemmän kuin ikinä ennen. Ensin pistin painon nousun turvotuksen piikkiin, mutta nyt täytyy myöntää itselle, että ei se ole siitä kiinni. Ennen siirtoa sain syödä aika vapaasti ja paino pysyi ihan mukavissa lukemissa. Maksasairaalla kun ravintoaineet eivät imeydy kunnolla. Nyt kun maksa toimii ja kaikki aineet imeytyvätkin, niin tottakai painoa alkaa tulla lisää, varsinkaan kun ruokatottumuksiin ei ole tullut minkäänlaisia muutoksia. Mutta nytpä tulee. Pitää tehdä ruokaremontti. Tavoite olisi, että 3kk:n päässä olevassa kontrollissa paino olisi vihdoin kääntynyt laskuun. 

Pitkästä aikaa

Kylläpä onkin vierähtäny pitkä aika viime kerrasta. Mutta ehkä se on hyvä tällaisessa blogissa, sillä mitään pahaa ei oo päässy tapahtumaan.

Verikokeissa tuli koko loppuvuosi käytyä ahkeraan, kun maksa-arvot alko heitellä. Ne onneks laski heti lääkeannostusta nostamalla, mutta sitten piti vielä löytää oikea lääketasapaino. Sekin on onneksi nyt ainakin hetkeks löytyny. Toivottavasti myös pysyy tasapainossa, sillä alkaa ärsyttämään tää verikokeissa ramppaaminen. Niissä pitää nyt käydä enemmän kuin ennen siirtoa ja välillä on tosi vaikea sovitella niitä koulun kanssa yhteen. Kyllä muutenkin huomaa, että nyt kun on taas kouluun palannu, niin sairaalareissujen kanssa saa sumplia oikein urakalla, että saa ne jotenkin sopimaan koulun kanssa yhteen. Ykskään viime syksynä tulleista ajoista ei sopinu suoraan, vaan kaikki piti vaihtaa. Ammattikorkeessa kun ei voi olla kaikilta tunneilta noin vaan pois, niin kuin vielä lukiossa pysty.

Aika anonyymina oon tätä blogia kirjotellu, mutta nyt ajattelin tehdä pienen poikkeuksen ja jakaa muutaman kuvan teijän kanssa. Kaks niistä on otettu teholla, kun oon vielä ihan tajuttomassa tilassa ja hengityputkessa kiinni. Kolmas on sitten leikkaushaavasta noin pari viikkoa siirron jälkeen, kun olin jo tajuissani osastolla. Nauttikaa! (Jos näistä kuvista nyt niin voi sanoa.)